Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   25.10.09 22:04:48

Ponilaukkajaos

Miksi ponilaukkaaja minulle?
- Ponilaukkaajilla on nouseva kysyntä. Erityisesti shetlanninponilaukkaajia löytyy paljon, muiden ryhmien poneja vähemmän. Siitokseen on varmasti paljon halukkaita jos vain ori/tamma on menestynyt edes keskiverrosti ja sillä on siistit sivut!

Miksi järjestäisin kilpailut?
- Sinäkin voit kantaa kortesi kekoon ja järjestää ponilaukat. Järjestäminen on jopa helpompaa kuin VRL alaisten kisojen järjestäminen, sillä osallistujia tulee vähemmän ja näin ollen tarvitsee heitä lisätä vähemmän. Järjestämällä laukat monet kiittävät sinua ainakin mielessään.

No mistä minä nyt ponilaukkaajan saan?
- Vaikka tuomalla. Tai jos itse et jaksa voin minäkin tuoda toiveittesi mukaan, yhdelle ihmiselle yksi poni, ehtoina linkitys sähköpostiini ponin sivuille ja laukkakäyttö. Orin saa ruunata! Mukaan tulee myös parin sanan luonne ja mahdollisesti vähän sukua. Laita vaikka tähän alle viestiä (:.

Entä sitten kun poni on jo eläkkeellä?
- No jos jalat on kunnossa miksi et kouluttaisisi uudelleen vaikkapa valjakkoon? Entisesti laukkaponista on moneksi, kaikkiin lajeihin. JA lisäksi on tietenkin siitoskäyttö...

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   26.10.09 16:14:56

Osallistujatilanne on taas vähän heikko, tänään meni taas VIP umpeen ja vain pari lähtöä voidaan pitää... Mutta pakko on laukkoja järkätä kun omat ponit kaipaa startteja.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   26.10.09 18:18:45

ja mie unohan aina ilmota omat -.- kun en ehi päivittäin käymään niin sitten jää ilmottamatta.. :(

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäPokeri 
Päivämäärä:   26.10.09 18:24:42

Munkin pitäis ottaa itteeni niskasta kiinni, mutta en vaan jaksa! =P pitää koittaa jossain vaiheessa...

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   26.10.09 21:15:50

Tierra, pitäisköhän mun jättää kaks tai kolme päivää aina kisojen väliin, ehtiskö porukka sitten paremmin ilmoittautumaan? Nyt kisat on ollut melkein peräkkäisinä päivinä...

Mun 30. ponilaukkakisa lähestyy! :D Pitäisikö silloin järjestää erityisen rahakkaita lähtöjä tai jotain muuta kivaa? Mitään oikeita arvokisalähtöjä ei vielä ole järkeä järjestää, kun ei G3-G1 -poneja ole vielä riittävästi.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   27.10.09 11:40:07

Iina // Ehkä se voisi olla hyvä :) Kun miettii että pitää kuitenkin aina odottaa edellisestä tulokset ennen kuin ilmoittaa seuraaviin kun ainakaan ite en halua että ne vahingossakaan juoksee alisarjoissa.. :) eli käytännössä pitäisi joka päivä tarkastaa tulokset ja ilmoittaa seuraaviin ja ite en ainakaan ehi aina :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   27.10.09 11:40:34

Ja kehittele jotain kivaa kun tuollanen juhlapäivä tulossa :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   27.10.09 11:48:12

Hei kehitelkääs te miulle joku kiva nimi, joka sopisi laukkaponitallille (: Jotenkin vaikea rakentaa tallia, jos sillä ei ole nimeä ja oma nimipää ei nyt yksinkertaisesti toimi enkä löydä netin monipuolisesta valikoimasta mitään kivaa :/

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   27.10.09 12:02:25

Hah, eipä tarvitsekaan keksiä mitään, meinaan keksin toisen tavan toteuttaa tämän :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   27.10.09 15:21:58

Tiedoksi sitten kaikille että aion vaihtaa nickini, koska tämä nykyinen on käytössä monella muullakin niin saattaa tulla sekaannuksia. Uusi nick tulee olemaan Saskia. :)

Tuire, hienoa, uusi ponilaukkatalli!

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjäcraky 
Päivämäärä:   27.10.09 15:39:05

tuonne tarvittaisiin lisää osallistujia :)
http://www.freewebs.com/sayapo09/laukka02.htm

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   27.10.09 16:30:32

Nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäAlexiina C. 
Päivämäärä:   27.10.09 17:24:13

Pari vuotta sitten harrastelinkin aktiivisesti ponilaukkoja ja omasta tallista löytyi laukkaponeja lähes joka sormelle. Monen niistä veinkin sitten myös laatuarvosteluihin.. Se oli kyllä kieltämättä mukavaa aikaa, pitää ehdottomasti katsoa, jos vaikka palailisin pienimuotoisesti takaisin.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: drm 
Päivämäärä:   27.10.09 17:28:43

Tyhmä kysymys mahdollisesti mutta ymmärsinkö oikein etten saa osallistua ponila jossa on esim. 12,5% poniverta?

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   27.10.09 17:45:23

No siitä olen varma, että ryhmissä 2 ja 3 et voi kilpailla, kun säännöissä ihan suoraan sanotaan, että niihin vaaditaan poniverta 50%.

Jos samaisesta ponista löytyy enintään 25% jotain laukkarotua (joita tosiaan ovat nämä yleiset hevoslaukkarodut), voi se ainakin minun järkeilyn mukaan osallistua ryhmän 4 lähtöihin.

Mutta tosiaan, tuo on vain minun järkeilyä, joten ei välttämättä oikea ajatusmalli.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: drm 
Päivämäärä:   27.10.09 17:47:10

Omistan nimittäin Welsh Part Bred-tamman jossa on tuo 12,5% welshiä ja loput xx, ox. Ei taida laukat valitettavasti onnistua meiltä :/

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   27.10.09 21:55:21

Alexiina C., hanki toki muutama poni! Tämä on mukavan rento harrastus, ei vie älyttömästi aikaa.

drm, ei onnistu ei. Laukkarotuja saa olla enintään 25% ja sinun ponillasi on 87,5%. :/

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   28.10.09 15:16:36

Nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   31.10.09 19:35:16

Nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   1.11.09 22:08:08

nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   3.11.09 19:51:49

Tässä kun teen ponilaukoille kutsupohjaa ja sääntöjä sitä varten lueskelin, niin siellä mainitaan että minun tulee ilmoittaa alla olevat asiat:

- Ristetytysponit, joiden suvussa ei ole laukkarotuja, kilpailevat säkäkorkeutensa mukaan ryhmissä 2 ja 3, suvussa tulee olla vähintään 50 % poniverta *
- Risteytysponi, jonka suvussa on jotain laukkarotua kuuluu ryhmään 4. Laukkarotua saa olla korkeintaan 25 %*

Minusta on tuo on turha asia kutsussa ilmaista, koska kaipa "kaikki" sen jo tietävät ja jos eivät tiedä, niin sitten he menevät kiltisti katsomaan sen itse PLJ:n sivuilta.

Ja kyllä kalenterissa on esimerkiksi Holm Oak Farmin 11.11.2009 olevat laukat, jossa noita edellä mainittuja asioita ei kerrota.

Eli kysymys kuuluu, tarvitseeko kutsussa erikseen kertoa, miten risteytysponit jaotellaan ryhmiin? Kutsusta kuitenkin löytyy linkki PLJ:n sivulle, joten mahdolliset uudet kisaajat pääsevät kyllä sieltäkin tarkistamaan, mihin lähtöön poninsa laittavat.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäReprobate 
Päivämäärä:   3.11.09 20:00:43

Oma laukkaponi kyllä kiinnostaisi. Mitä rotua suosittelisitte? Shetlanninponit eivät innosta.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäReprobate 
Päivämäärä:   3.11.09 20:32:14

nostetaanpa etusivulle ^^

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   3.11.09 20:42:18

Mie en kyllä osaa ehdottaa mitään rotua, koska itsekin tässä vasta aloittelen ja oma rotuvalinta on luultavasti täysin uusi ponilaukkojen parissa, meinaan ponikokoinen friesian sport horse :D

Mutta ehkä nuo kokeneemmat henkilöt tänne vielä jossain vaiheessa eksyvät, niin josko he osaisivat jotain ehdottaa (:

Laittelinpa tuossa äsken kisa-anomuksen, saapa nähdä meneekö se läpi vai puuttuuko sieltä kamala kasa tärkeitä asioita :D Jätin nyt tuon risteytysponi-jaottelun pois, mutta muut "pakolliset" ainakin omasta mielestä sinne laitoin.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   3.11.09 20:49:17

Tuire, joo meikäläinen tunnustautuu kieroksi sääntörikkuriksi. :D En ole pitkiin aikoihin enää kirjoittanut ryhmien selityksiä kisakutsuihin... Minusta ryhmämääritykset on syytä tutkia PLJ:n säännöistä jo ennenkuin alkaa ilmoittamaan ponejaan kisoihin.

Reprobate, nf, conn, rp, welshit? Joku harvinainen, kerry bog pony, chinconteaguenponi (anteeksi jos on väärin kirjoitettu), ylämaanponi, fellponi?

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   3.11.09 20:52:43

Oo, mikä ihmeen ponikokoinen friesian sport horse? Ihan uusi juttu minulle! Linkki talliisi, kiitos! :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   3.11.09 21:01:36

Juu, miekään en tosiaan näe mitään syytä laittaa koko sääntökirjaa kutsuun, vaan kyllä ne osallistujat voivat sen verran tutustua PLJ:n sivuihin :D

Presta Racing Center on tämä talli, mutta ei siellä ole kuin vasta kaksi ponikokoista friesian sport horsea, Leticia ja Ramiel.

Ja tämä on tällainen "minun" outo keksintö, joka tuli mieleen kun tosiaan halusin alkaa harrastaa myös ponilaukkoja ja mielessä on pidempäänkin pyörinyt friesian sport horset :D Eikä siskoni (joka siis ajaa fsh:n etuja niin sanotusti) ollut sitä vastaan, vaikka alkaisin "levittää ponikokoisia fsh:ta", jotka eivät siis tosiaan ole ihan sitä mitä rodulla oikeasti haetaan :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   3.11.09 21:03:30

Nättejä poneja! Noitahan voisi olla kiva saada omallekin tallille. Onko poni-FSH ihan oikea IRL rotu vai vaan virtuaalirotu?

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäReprobate 
Päivämäärä:   3.11.09 21:07:24

nyt on tuojaa vaille yksi poni ori ^^ (tuojaa olen siis jo kysynyt :> )

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   3.11.09 21:07:48

Ja kuten varmaan huomasit, ponien kuvat eivät ole oikeita friesian sport horseja vaan jotain harvinaisia yksilöitä Bob Langrishin galleriasta :D

Mutta siis niin, friesian sport horse on ihan oikea rotu, täältä voit lukea lisää jos haluat.

Vaikka rodun tavoitteena kaiketi on lähinnä ihan hevoskokoiset urheiluhevoset, on sen jalostus kuitenkin sen verran vapaata, että nämä ponikokoiset fsh:t ovat ihan yhtä puhtaita rodun edustajia kuin tuolla mainitut muut risteytykset.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   5.11.09 09:19:10

Jaa niinpä niin, näköjään suurimmasta osasta kutsuista myös puuttuu jockey-kohta kokonaan, joten tätäkään ei siis kaiketi tarvitse (enää) ilmoittaa? Mikä onkin minusta ihan hyvä asia, koska en näe syytä pakottaa ihmisiä keksimään kasan eri nimiä :D Joo, tuohan se jotain realistisuutta mukaan, mutta en mie siltikään pidä sitä mitenkään "järkevänä" asiana.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   5.11.09 17:41:38

Jockeyn ilmoittaminen on minusta suoraan sanottuna ihan typerää, vaikka oon realistisuuden kannattaja. :> Moni on ottanut kisoihin mukaan vaikken olisikaan edes ilmoittanut jockeyta.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   11.11.09 19:57:45

Nostellaan

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   11.11.09 21:38:10

..

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   14.11.09 16:57:01

nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   16.11.09 19:57:50

Ei kukaan haluaisi ottaa noita miun poneja ja kilpailla niillä mun puolesta.. Ei ite muista ikinä ilmoittaa niitä mihinkään :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   17.11.09 13:34:32

Nostellaan..

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: cha-cha 
Päivämäärä:   17.11.09 14:07:53

Herätti kiinnostukseni! Voiko yleispainotteinen poni ottaa osaa, vaikka sitä käytetään koulussa tai esteillä myös?

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: cha-cha 
Päivämäärä:   17.11.09 14:14:59

Paitsi nyt meni ihan plasmat sekaisin. :o Luokista ei ota tolkkua.

1. Maiden, 2F T - ryhmä 1, open 4-10yo -- 0/15
3. Maiden, 4F T - ryhmä 3, open 4-10yo -- 0/15
5. Allowance, 3F T - ryhmä 1, open 4-10yo -- 0/15

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   17.11.09 17:46:56

Tottahan toki este-/koulupainoitteinenkin poni voi kilpailla laukkakisoissakin (itsekin eräällä ponilla osallistunut muutamiin villeihin laukkakisoihin, vaikka poni noin muuten on estepainoitteinen). Eihän tämä välttämättä ole ihan realistisuuden perikuva, mutta tämähän onkin vain virtuaalimaailma.

Kaikki eivät välttämättä tällaista "hyväksy", mutta se ei todellakaan ole siis säännöissä kielletty, koska ponilaukoissa saavat kilpailla kaikki 148 cm tai alle korkuiset ponit (:

---

Osallistuakseen laukkakisoihin ponin kylläkin pitää täyttää muutamat "kriteerit". Eli sileisiin laukkakisoihin (eli ns. normaaleihin laukkoihin, joissa ei ole esteitä) ponin tulee olla 4-10 -vuotias, risuestelaukkoihin ikähaarukka on 5-12 vuotta.

Ponin säkäkorkeus saa olla enintään 148 cm ja jos ponilla on suvussaan laukkarotuja, niitä saa olla enintään 25%.

---

Laukkakisoissa on viisi eri tasoa alimmasta ylimpään:
maiden
allowance
G3
G2
G1

Tämän lisäksi on ungraded-lähtö, joka nimensä mukaan on siis ns. tasoton lähtö. Siihen voivat siis osallistua kaikki.

Kaikki ponit aloittavat maiden-lähdöstä ja voitettuaan tämän lähdön, tulee niiden siirtyä seuraavalle tasolle. Eli poni ei saa enää osallistua maiden-lähtöön, kun on sen kerran voittanut.

Koska sinun ponisi vanhemmat tuskin ovat kilpailleet laukoissa, siirtyy sinun ponisi maiden-voiton jälkeen allowance-lähtöön.

---

1. Maiden, 2F T - ryhmä 1, open 4-10yo -- 0/15

Kyseessä siis on ensimmäisen tason lähtö, maiden. Tähän osallistuvat siis kaikki ne ponit, jotka eivät ole saaneet voittoa maiden-lähdöstä.

2F on lähdön matkan pituus, eli 2 furlongia, joka on noin 200 metriä.

T tarkoittaa matkan pohjaa, joka on turf eli nurmi.

ryhmä 1 tarkoittaa sitä, että tämä lähtö on avoinna vain ryhmä 1 poneille ja näitä ovat shetlanninponit.

open tarkoittaa sitä, että lähtö on avoinna niin tammoille ja oreille (sekä ruunille).

4-10yo on lähdön ikähaarukka, eli kaikki 4-10 -vuotiaat ponit saavat osallistua tähän lähtöön.

---

Ponilaukoissa on neljä eri ryhmää, joihin kilpailevat ponit on jaoteltu. Nämä kilpailevat siis erossa toisistaan, joten osallistuessasi laukkoihin, muista tarkistaa että ponisi osallistuu varmasti oman ryhmänsä lähtöön.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   17.11.09 17:48:32

Anteeksi, siis 2F on noin 400 metriä, koska 1 furlong on 201,17 metriä.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   19.11.09 20:09:19

Tuirepa tuon selitti ^^
cha-cha // Kyllähän noilla munkin poneilla olisi tarkoitus osallistua vrl:n alaisiin kisoihin jos vaan ehtisi. Ponit kun luonnostaan vaativat yleensä vähän muutakin kuin vaan rataa pitkin pinkomista :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   20.11.09 13:22:34

Nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   22.11.09 15:24:11

Kaikki on kuollu... -.-

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   22.11.09 16:08:28

Nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäNintsu 
Päivämäärä:   22.11.09 16:20:50

Mä voin laittaa aina Chigeonin kisoihin sut mukaan : DDDD

Mä voisin halata kaikkia jotka osallistuivat Chigeonin tänpäiväsiin risuestelaukkoihin! Edes kaikkia lähtöjä ei jouduttu perumaan, tämähän on jo edistystä!

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   22.11.09 18:48:55

Nintsu // jooo :D laittas sivun mistä näkisit niiden tasot ja sieltä vaan heitellä mukaan xD Mulla olisi ollut yksi poni sinne mutta unohin sitten taas..

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   22.11.09 18:52:51

Nintsu: Mun puolelta osallistumiset olivat "pikkasen" virheellisiä, en meinaan huomannut että olivat risuestelaukat, joten ihan sileiden mukaan niihin osallistuin.. Yks tamma siellä maideninkin voitti, pitäsköhä sillä kisata ihan kunnolla risuesteitä :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   22.11.09 18:53:53

Ei mutta niin joo, ne ovat liian nuoria vielä, joten en mie voisi kilpailla sillä vielä.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   23.11.09 13:18:35

Nostellaan :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjäcraky 
Päivämäärä:   23.11.09 13:35:43

Joulukuussa ajattelin järjestää sileiden laukkojen lisäksi risuestelaukkoja, niin pääsevät omat ponit vähän ahkerammin kilpailemaan :P

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   24.11.09 10:46:12

Huomasin pienen virheen sivuilla, ensi kuussahan vaihtuu heti alussa CAS vuosi.. :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäNintsu 
Päivämäärä:   24.11.09 10:52:43

Saisitte kyllä hankkia kaikki niitä risuponeja! Aika rasittavaa kattoo omien risuponien kisakalenteria:

paikka: Chigeon ponies
paikka: Chigeon ponies
paikka: Chigeon ponies

Tai järjestäkää ainakin risulaukkoja :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   24.11.09 15:01:22

Tai siis sehän vaihtuu tässä kuussa, eli 30.11. on CAS XIV-vuoden ensimmäinen päivä.

Kalenteriin laitettu tämän vuoden vaihtuminen minusta vähän oudosti, nythän siellä lukee että 30.11.2009 kuuluisi molempiin vuosiin, kun se siis oikeasti kuuluu vain siihen seuraavaan vuoteen. Tämä näköjään onkin ihan yleinen tapa koko kalenterissa, joten siihen lienee joku syykin (:

Ja ensi vuosihan on XIV eikä esim. kalenterissa ja säännöt-sivulla mainittu IX.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   24.11.09 17:06:55

Tuire // Juu, kiire oli niin jäi enemmänkin virheitä tuonne, korjaan :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   24.11.09 20:10:49

nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   24.11.09 20:34:50

nostellaan

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   25.11.09 20:15:54

nosto

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   25.11.09 21:12:27

Mietin tässä että pitäiskö hankkia lisää poneja.. Kun kohta on kaikki vähintään allowance niin saisi sitten ilmottua muihinkin lähtöihin :) Ainaki ryhmien 1, 3 ja 4 poneja voisi hankkia ku jaksas vaan... Ravipuolen panin jo tauolle niin kattoo miten nyt tätä jaksaa ^^

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   25.11.09 21:26:34

Munkin pitäs hankkia lisää, kun mulla ponit vaan menee ja voittaa kaikki mennen tullen eikä mulle jää ketään kituuttelemaan maiden-lähtöihin :D No ei nyt ihan, mutta melkein. Mutta en vaan jaksa, kun pitäs valikoida noista random roduista sopivat kuvat, sitten miettiä mitä rotuja siinä olisi ja ja ja..

Ja no onhan mulla noita poneja silleen kivasti, viisi kisaa vielä maidenia (tai siis yksi aloittaa vasta nyt 30. päivä), yksi on allowancessa ja sitten loput neljä kisaa G3:ssa (yksi niistä saisi kyllä siirtyä G2:seen, mutta ei mene vielä).

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   26.11.09 09:12:40

Pitäskö tuua ite poneja.. Niin ei ketään haittaa vaikken niillä jaksas pahemmin kilpailla tai muuta :)

Mitä mieltä ihmiset olisi jos nyt vuoden lopussa järkättäs sellanen Ponilaukkagaala.. Vähän ku ravipuolella on Ravigaala, mutta sitten tietenkin jotain omaa sinne sekaan :) http://vrer.net/toiminta/gaala.html Tuossa siis mallia... Pitäs muistaa hoitaa tuo ranking asia ja kattoa nuo prosentit uusiksi... Missä välissä ehtii, joka päivä täynnä ja nytkin pitäisi tehä jotain muuta kuin olla täällä.. :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   26.11.09 09:22:48

Niin no mulla se on aikalailla automaattisesti niin, että mie tuon ne ponit. En meinaan usko että ketään kiinnostaa astuttaa laukkaponiaan friisiläisellä saatikka että friisiläisen omistaja haluaisi hevoselleen ponilaukkurijälkeläisen :D

Muita en edes voisi pyytää tuomaan mulle näitä, koska yritä nyt toiselle selittää, että siinä pitää olla vähintään 25% friisiläisverta, siinä ei saa olla näitä rotuja (esim. laukkarotuja, jos en halua ryhmän neljä ponia), sen säkäkorkeus saa olla enintään tää ja toi rotu ois kiva saada sukuun, ku sille tulis tällaset kuvat :D

Ja kuten siekin sanoit, oman tuonnin kohdalla ei tosiaan tule mitään painetta kilpailemisen tai minkään muunkaan suhteen. Vaikka siis varmasti monet kasvattajat ymmärtävät, vaikka niitä kisoja ei tulisi koko ajan, mutta mie en siltikään osaa olla stressaamatta jos toisen kasvatti näyttää seisovan tyhjän panttina :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   26.11.09 11:18:15

Sepä se :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   26.11.09 19:28:20

Dam, tein uudistuksia sääntöihin, mutta unohdin sitten heittää ne sivut file zillalla nettiin.. Nooh, huomenna näätte sitten :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   27.11.09 16:20:56

*lalalaa* Ylihuomenna ensimmäinen adventti ^^

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   29.11.09 11:14:55

Ja nyt vasta sain sitten sivuille ne mitä halusin -.-

Ei kukaan haluaisi tuoda poneja.. :D Jos ottaisin pari ihan risuille ja sitten muutamia sileille..

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   29.11.09 12:01:11

66

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäIina 
Päivämäärä:   29.11.09 16:08:40

Minulla on tarkoituksena alkaa karsimaan poneja pois...

Jos siis joku tahtoo ostaa kisattuja poneja, siitosponeja tai varsoja, niin Holm Oak Farmin poneja voi kysellä. :) Tarjoukset sähköpostiin! Tarjolla on jopa G1-tasolla kilpailevia poneja!

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   29.11.09 18:17:35

Voisin ottaa pari siitostammaa meille :) Ja ehkä varsan tai pari.. :D Pitää vaan kattoa joku päivä mitä siellä on ^^

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäNintsu 
Päivämäärä:   29.11.09 19:21:19

Joo, kannatan laukkagaalaa! :D Joka CAS-vuosi järjestettävänä ois aika kiva :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   29.11.09 20:27:30

Ehkä turhan usein jos joka cas vuosi? :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   30.11.09 21:24:14

nostellaan

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäHevy 
Päivämäärä:   30.11.09 22:00:47

Wooi kiinnostais ihan hirveesti ponilaukatkin, mutta en älyä ravijuttujakaan, esim ennätyksen merkinnät yms, kaikki hienoudet .__. Jos ymmärtäis kaikki käsitteet ja tajuais ponien noita rotu juttuja, et miten paljo mitäki on ja onko sallittua mitä häh xD
Onkohan jossain sivua jossa kerrottaisiin tarkkaan virtuaalisista ponilaukoista...
Ja jos on älkää räyhätkö O_O Minen tiennyt.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäHevy 
Päivämäärä:   30.11.09 22:03:25

Ai katos... Tää tonttu tajus ^^' Sry taas kun hosusin enkä tajunnu et toi linkkihän oliki semmoselle sivulle. Priiiii >.<

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   30.11.09 23:03:03

Hevy // tervetuloa vaan mukana jos yhtään kiinnostaa :) Tuolla plj:n sivuilla on (yritetty) selittää asiat mahdollisimman selkeästi, mutta kysy jos vaan jää jotain mietityttämään :) Uudet harrastajat otetaan avosylin riemusta kirkuen vastaan :D Ja jos ei niitä ravijuttuja ymmärrä niin ehkä näitä, ovat sen verran erilaiset kuitenkin :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   1.12.09 10:05:12

Ja nostellaan taas :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (koulu) 
Päivämäärä:   1.12.09 15:33:34

tippuu liikaa..

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjäcraky 
Päivämäärä:   1.12.09 15:39:48

Pitäis perustaa ihan ponilaukkatalli, minne sais nuo ponit asustelemaa, ku ne vallottaa tuon ratsutallin :D Ja mulle saa kans tarjota laukkaponeja :P tulisivat tuonne asustelemaan --> http://www.freewebs.com/sayapo09

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   1.12.09 20:47:43

Myisin jos olisi mitä myydä :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   2.12.09 15:34:33

Vähänkö on puhki kulutettu olo.. Ensimmäinen päivä työssäoppimisessa, pää ihan täynnä tavaraa ja aamuun mennessä varmaan kaikki unohtunu :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   2.12.09 17:40:37

nostellaas

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   2.12.09 18:19:27

81

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   3.12.09 09:13:56

Uaah, päivät ihan täynnä.. Viidet pikkujoulut välillä 3.12 - 12.12... Sitten vielä töitä ja osjh:n juttuja niin vähän turhan paljon tekemistä.. :D Kun vielä tämä top tuli ja se sitten on vähän raskas kun ei oo tottunu niin repiää kohta.. Onneksi viime yönä kuitenkin sai nukuttua 10h että ei siinä ^^

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   3.12.09 09:26:41

Joo, oispa mullakin menoa ja meininkiä, alkaa nää päivät kotona istuskellen pikkasen tökkiä :D Noh, oma vika kun en hanki mitään tekemistä, joten ei piä valittaa. Ja kuten mieskin just eilen sanoi, mun kannattais vaan olla tyytyväinen kun saan vielä puolisentoista kuukautta olla ihan rauhassa ja tehdä mitä huvittaa :D Sen jälkeen sitten ei vapaa-aikaa olekaan.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   3.12.09 20:27:55

Mitä sitten tapahtuu kun ei rauhaa ollenkaan? :) Kyllähän se rauha ois välillä kiva mutta lopulta ihan kiva kun on jotain... :) Tänään oli toisessa kerhossa pikkujoulut ja yli 30 kerholaista, pitäjiähän vain minä ja yksi kaveri :D Hyvin kuitenkin meni vaikka siellä oli kaksi kania, koira, kääpiöhamsteri ja kaksi gerbiiliä käymässä :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   3.12.09 21:40:42

Pojalla on 17. tammikuuta laskettu aika, niin sen jälkeen ei rauhaa tosiaan kovin paljon taida enää hetkeen olla (:

No teillähän oli isot pikkujoulut :D Mutta hyvä että kaikki meni hyvin ja no miksi ei olisi mennytkään, tuskinpa siellä ketään häirikköä muutenkaan olisi :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   4.12.09 15:29:02

Eipä siellä tänä vuonna onneksi :) Viime vuonna sai nakella kerran pari riehujia ulos mutta nyt siellä vaan kilttejä eskari - 4 lk tyttöjä jotka tottelee ilman että tarvii ääntä korottaa :)

No siellä ei kyllä sitten ole oikein vapaata aikaa varmaan :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   4.12.09 17:18:05

Ja sitten pitämään kerhoa... -.- väsyttää vaan niin ettei yhtään jaksaisi, ja vielä pikkujoulut! :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   4.12.09 21:06:20

Tekisi mieli alkaa leikkoon noita vanhoja vaatteita ja kattoa minkälaisia niistä saisi aikaan... :) Roskiin nyt menossa niin jos saisi uudestaan päälle laitettavaksi.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   4.12.09 22:51:07

Päivitin ponien kalenterit.. Ihan kivasti mennyt, kokeilen tuolla yhdellä vielä risuja, kun ei sileät oikein maistuneet.. Tulee paljon startteja kalenteriin jos sen g1 tahon mutta eipä se ole niin :D Olen niin ylpeä noista parista, mm. tästä ja tässä...

Ja tässä vielä näytettä kuinka edetään tasoilla tyylikkäästi ;D Ei ihan puhdasta mutta melko hyvin vai mitä? :D

Oonko vähän itserakas kun kehun noita hyviksi xD Onhan siellä muutama joilla ei ole menny niin hienosti mutta ei puhuta niistä :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (top) 
Päivämäärä:   7.12.09 12:30:16

miksihän täällä on kaksi topaa ponilaukoista..? :D nojaah..

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Emmu 
Päivämäärä:   7.12.09 12:33:49

Joku shetukkametukka vois olla söpö, onko se sallittu rotu? Pitäis kyllä ettiä ensin kuvat, enneku tuo.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTuire 
Päivämäärä:   7.12.09 12:37:45

Emmu: Kyllä ovat, shetlanninponit kuuluvat ponilaukkojen ryhmään 1. Ja esimerkiksi Bob Langrishilla on kuvia laukka-shetlanninponeista, risuestelaukoista kylläkin.

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Emmu 
Päivämäärä:   7.12.09 12:39:44

Aa okei, muuten kyllä voisin sellaset kuvat ottaa, mut en tykkää vapaasti kopioitavista(olenkohan jotenkin nuuka?:D)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (top) 
Päivämäärä:   7.12.09 12:40:55

Emmu // mulla ei taida etes olla kovin monella kuvia :D Mutta kyllähän niitä kuvia aina löytää, eikun hankkimaan ponia ;)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   7.12.09 20:10:34

nostellaan

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   8.12.09 00:07:51

Vielä iltanosto.. Kuudelta pitäisi olla pirteenä pomppimassa ylös ulos lumisateeseen tarpoon pysäkille että pääsee taas työssäoppimaan.. Jeejee.. :D ja sieltä sitten neljän aikaan pääsee ja suoraan kerhonohjaajien pikkujouluihin joista kotia mihin aikaan, ei hajua.. *krooh*

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

Lähettäjä: Tierra (topissa) 
Päivämäärä:   10.12.09 11:28:51

@!#$, oon taas unohtanu ilmottaa poneja laukkoihin.. :D Miten muuten ootte tehneet.. Jos ilmottaa ponit päivä tai kaks vipin jälkeen jos tuloksia ei ole vielä tullu, niin otatteko vielä mukaan? :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   12.12.09 11:03:16

Misäs kaikki on? :)

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäTierra 
Päivämäärä:   13.12.09 20:53:17

nostellaan... kolmet pikkujoulut tällä viikolla vaatii vähän veroja ja nyt väsyttää.. :D

  Re: PLJ - Ponilaukkajaos II

LähettäjäNintsu 
Päivämäärä:   15.12.09 17:16:21

"@!#$, oon taas unohtanu ilmottaa poneja laukkoihin.. :D Miten muuten ootte tehneet.. Jos ilmottaa ponit päivä tai kaks vipin jälkeen jos tuloksia ei ole vielä tullu, niin otatteko vielä mukaan? :)"
Otan mukaan jos tuloksia ei ole vielä tullut (: Itselläni tosin tulokset tulevat yleensä jo VIP päivänä klo. 15 jälkeen eli ilmottautumisajan umpeuduttua.

Tierra kiltti! Käy päivittämässä pLJ:n kalenteri :D :D Multa on monta kutsua hyväksyttävänä (tai hylättävänä jos oon mokaillu jotain).

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.