Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   20.10.16 14:11:48

Edellinen

VPY

All Hallow's Trickster 2016
Lokakuun VPY Sire Stakes -ravit

Oho oho, päästiin jo kasiin! Laitan nyt oman viestin vielä tähän häpeilemättä:

Ehdinpä vihdoin keskittyä näihinkin asioihin.

millon jätätte hevoset lopullisesti kisaeläkkeelle/siitokseen? Onko joka hevosella jotkut omat tavoitteet jonka saavutettua sen voi jättää, vai joku muu systeemi?

Pakko myöntää, että mulla on ihan vaan fiilispohjainen systeemi. Paitsi silloin, jos joku menestyy ihan tosissaan, eli osin perustan tiettyyn realismiajatteluun ja osin sitten vain siihen, miten sattuu huvittamaan. Jos hevonen tekee jotain suurensuurta menestystä (kuten vaikka voitaa Championshipin nelivuotiaana :D) se lähtee saman tien siitoskäyttöön. Muuten sitten se juoksee siihen asti, kuin tuntuu suunnilleen hyvältä, joillakin se tarkoittaa vaikkapa kuutta vuotta ja toisaalta listalla roikkuu nytkin yksi 11v tamma. Että paha sanoa tähän mitään tiettyä tavoitetta tai ikää.

Lisäksi pakkaa sekoittaa se, että hevoset ovat periaatteessa koko ajan siitoskäytössä. Oreista saa varsoja aina, kun haluaa, tammat voivat tehdä varsoja vaikka kesken kisakauden (enkä edes jätä jotain ikäkautta välistä sen vuoksi) eli siinä kohtaa annetaan piut paut realismille. Teen varsoja niistä hepoista ja juuri silloin, kun tulee sellainen olo et nyt hei on loistoaika saada tästä hevosesta X varsa. Harvoin toki tulee tehtyä jostain 14-aikaisesta, mutmut, kuten sanottua, se ei ole itsessään mikään este.

En myöskään ihan hirvittävästi välitä, teenkö varsoja huonoista vai hyvistä juoksijoista. Ulkopuolisten orien kanssa menestys vaikuttaa vähän enemmän, mutta jos ori muuten natsaa, niin anti palaa vain. Tulokset voivat yllättää, niin kuin huomattiin vaikka Hessin Dragonslayer Depacin kanssa :D

Summa summarum, oon huomannut omassa kasvatuksessa vähän sellaista... Räiskinnän ja tosissaan olon yhdistelmää :D Hyvin menestyneet kasvatit ja linjat otan erittäin tosissaan, mietin ja vertailen, sitten on noita, joissa katson vaan et vitsit miten kiva ori, hei mul on tässä tää tamma, laitanpa ne kuksimaan ja jes, onpas lystikäs varsa!

Ja tästä kivasti päästäkseni seuraavaan aiheeseen, Hessi mä olen odottanut siitä asti kun laitoit sen myyntiin, et joku muu ostais sen, mutta kerta se vieläkin roikkuu sulla ja mä en vieläkään voi unohtaa sitä, niin lähtiskö Raziya Cyra mulle? :)

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   20.10.16 16:04:56

reibili, yleensä olen pyrkinyt järjestämään VPYSS-ravit VRER:n alaisena, jotta mahdollisimman moni harrastaja huomaa kutsun. :) Joten hyvä vaan, jos voit järjestää ne VRER:n alaisena!

narri, Raziya Cyra lähtee Susirajaan! Laittelen sähköpostilla startit, joihin tamma on ilmoitettu. Hyvä, että saadaan hieman vähennettyä tuota myytävien määrää.

Myytävien hevosten lukumäärästä puheen ollen, ensi kuussa myytävistä hevosista kuoppaan menevät: Divine Conspiracy, Fortune Maker ja Miracle Flight.
http://hessilainen.net/kerynkartano/myytavat.html

Dragonslayer Depac... oli kyllä mielenkiintoinen. Se ei ollut kovin kummoinen juoksija radoilla, mutta ei se täysin huonoimmastakaan päästä ollut. Sen verran sen meno otti päähän, että ruunasin sen, kun se oli orina jättänyt kaksi tammavarsaa. Toisesta varsasta sitten tuli Championship Battle -voittaja. Noh, on meillä nyt samasta isäorista (Dragonfly Depac) toinen ori Dragonstorm Depac, joka on paremmin menestynyt radoilla.
Dragonfly Depacista puheen ollen, se on mielestäni ollut suosittu siitosori ja siitä on useampi jälkeläinen, jotka ovat tänä vuonna juosseet radalla. Näin nopealla pohdinnalla tulee mieleen sen varsat Seth Ach, Hellbird Ach, Dragondoom Depac ja Dragonizer Depac. Näin ollen Dragonfly Depacia näkee jonkin verran sukutauluissa.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäaksu 
Päivämäärä:   20.10.16 16:28:08

Muistakkees meidänkin Halloween-pippalot.
http://jattitassu.net/ravitalli/ravit70.htm

Ja on meillä yhdet avoimetkin.
http://jattitassu.net/ravitalli/ravit69.htm

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   20.10.16 17:00:58

Hessi, hyvä juttu, niin ei tarvii muutakun miettiä päivät ja muokata vähän osallistumisohjeita!

narrin systeemi kuulostaa ihan samantapaiselta kun mullakin (ja varmasti muillakin ainakin osittain), varsoja saa meidän hevosista milloin vain, enkä jätä varsan takia tammalla yhtäkään kautta juoksuttamatta, se vaan pyöräyttää sen varsan ja on heti seuraavana, ellei jo samana päivänä startissa. :'D

Mun pitää ny kyllä ottaa ittenäi niskasta kii ja kattoo ainakin kisalistoille maholliset uudet ennätykset, että saan ilmotettua kaikkiin raveihin, sivujen päivitys kuulostaa nyt vähän liian isolta urakalta ku pitäs kirjotella koulujuttujakin.. Vaikka kaikkihan toki tietää, että kumpi silti inspais enempi.. Pitäis saada raveistakin tulokset, mut pakko sitäki lykätä vieläkin, että saan nää tehtävät tehtyä.. -.-

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   20.10.16 20:23:02

Tein tuolle erillisille raviporukoiden foorumille oman keskustelun peitsarien suvuista. En nyt ole tuputtamassa, että sinne pitäisi kirjoittaa / siirtyä kirjoittamaan peitsarien suvusta, vaan aivan hyvin voidaan täällä jatkaa aiheesta keskustelua. Ajattelin aktivoida tuota foorumia, joten ensimmäisenä minulle tuli mieleen aihe peitsarien suvut, koska tykkään keskustella niistä. Voisin itse keskustella vaikka kuinka paljon peitsarien suvuista. <3 + Muiden mielenkiinnon kohteista on kiva kuulla!

reibili & narri, te käytätte tammoille alkionsiirtoja? Näinhän teoriassa kilpaileva tamma voisi saada varsan samalla kuin kilpailee. Tooosin ilmeisesti kilpailuttaminen alkionsiirtoprojektin aikana melko mahdotonta (ainakin dian mukaan), mutta jospa virtuaalimaailmassa ei ole hormoneiden kilpailuvaroaikoja yms. (saa doupata kisoihin! :D).
Minä pidän jonkin sortin kilpailutauon, jos tamma astutetaan kesken kilpailu-uran, mutta peitsareilla tämä on hyvin harvinaista, kun kerran nuorena muutenkin siirtyvät siitokseen. Ravureiden puolella tammojen kilpailutauot varsottamisen ajaksi ovat yleisiä meillä. Joskus unohtuu, mutta silloin ollaan käytetty kallista alkionsiirtoa. :'D

aksun raveihin laitoin jo meidän osalta ilmoittautumiset, kunhan muistan vielä 2-vuotiaat ilmoittaa Halloween-pippaloihin koelähdön suorittamisen jälkeen.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   20.10.16 20:58:19

No mut hei! Toi alkionsiirto hommahan ihan täysin selittää sen, että tammat nyt vaan kulkee paremmin kun orit! Ainakii meidän tallissa, joten tässä on pakko olla jotain perää! Meidän tammat juoksee doupattuna, oonkin ihmetelly aina kuin niillä kyllä pyörä pyörii, mut orit tuppaa jumittamaan paikallaan tai ovat muuten vaan yleensä aina siellä häntäjoukoissa muiden selustaa turvaamassa.. :P
Ajatelkaas, jos alettas virtuaaliraveissa ottamaan hevosia doping-testeihin (voittajat), ja sitte niitä voitais vaikka arpomalla hylätä, koska on löytyny jotain kiellettyjä aineita! Menis porukalla varmasti äkkiä tunteisiin, kun se tammanruppana joka erehtyykin kerran elämässä voittamaan, hylätäänkin sitten dopingin takia..

Ja koska niitä varsoja tosiaan saattaa tulla yhdelle tammalle se kaksikin yhden kilpailukauden aikana, että pakkohan siinä on alkionsiirtoo käyttää..
Joskus niitä varsoja tulee takautuvastikin, mikähän sen selittäis? :D Epäonnistunut tunnistus, mutta kun nykytekniikalla saadaan ihmeitä aikaan, niin on voitu tunnustaa se varsa jonkun tamman jälkeläiseksi?
Ilmeisestikään virtuaalimaailma ei myöskään tunne sääntöä siitä, että kilpailuihin ei oo oikeutettu osallistumaan tamma, joka on todistet­tavasti
tiine neljä kuukautta aikaisemmin suoritetusta astutuksesta tai varsallinen.. Vai oliko se 3kk, en nyt jaksa sääntökirjasta alkaa kaivaa.. :D Ollaan kauheita eläinrääkkääjiä, kun tammat vielä viimesillään kantavina puksuttaa menemään vaan, tekevät jokupäivä vielä varsan sinne radalle.. Mitenhän ne varsatkin pärjää ku äiti vaa juoksee kilpaa..

Mun täytyy alkaa nyt ihan tosissaan tutkia noita sukuja, että osaan vastata joihinkin kysymyksiin mitä Hessi oli tuonne foorumille heittänyt.. Koulutehtävätkin on nyt sillä mallilla että voin hetken uhrata näillekin ennneku pitää painua nukkumaan (herätys 5.30, kuolen)

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   21.10.16 17:26:44

Pitää kyl tosiaan vastata noihin kysymyksiin kun ehtii ja jaksaa ajatella tarpeeksi.

Onneksi virtuaalimaailmassa ei tarvihe miettiä miksi, jos ei halua, tai ei muista, kuten itse tein. Tammat vaan pullauttaa varsat pihalle ja that's that, ei kummempaa. Mutta noi alkionsiirrot ja doupatut tammathan selittää kaiken oikein mainiosti :D Ja mitäpä noilla säännöilläkään niin väliä, kyyyllä ne jaksavat suoraan varsomisen jälkeen ja juuri ja juuri ennen sitä juosta ihan hyvin! Ja kyl ne takautuvat varsatkin jollain voi selittää... Vaikkapa aksun mainitsemalla epäonnistuneella tunnistuksella.

Varsat pärjää ihan hyvin, kun emät juoksee kilpaa, kasvaahan ne muutenkin yltiönopeasti juoksuikään! :D

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   21.10.16 19:44:36

reibili: "Ollaan kauheita eläinrääkkääjiä, kun tammat vielä viimesillään kantavina puksuttaa menemään vaan, tekevät jokupäivä vielä varsan sinne radalle.. Mitenhän ne varsatkin pärjää ku äiti vaa juoksee kilpaa.. "
Repesin tälle! x'D Kyllä olis virtuaalisissa raveissa ihmettelemistä, jos yhtäkkiä tamma kesken startin pysähtyy ja pullauttaa varsan radalle.
Muistaakseni ravikilpailuihin ei saa osallistua tamma, joka on tiine neljä kuukautta aikaisemmin suoriteusta astutuksesta. Eli kun tammalla tulee 4kk tiineyttä täyteen, ei saa enää kilpailla. Sitä en muista, kuinka pitkä aika varsonnasta pitää olla ennen kuin saa kilpailla (eri aika riippuen siitä, onko varsa elossa vai kuollut). Minä siis yritän ottaa nämä kaikki ajat huomioon omassa harrastuksessa, mutta en osaa sanoa, kuinka realistista on se, että 9kk varsomisesta tamma juoksee radalla kilpaa.

Tuota takautuvasti syntyneitä varsoja en oo liiemmin miettinyt. Olen vain ajatellut, että ne on myöhässä merkattu tamman tietoihin enkä sen enempää ole miettinyt, millaista "mystiikkaa" sen takana on. :D

Tuli noista peitsarisuvuista mieleen, että olisi varmaan kiva myös saada esimerkkejä ihmisiltä, mistä suvuista tykkäävät. Eli ihan linkittää hevosen, jolla on mielestään kiva suku ja vähän vaikka kertoa, miksi juuri sillä hevosella on kiva suku. Ei tullut mieleen tuonne foorumille kirjoittaessani ottaa mitään esimerkkiä, mutta voinpa myöhemmin heitellä esimerkkejä.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjä: reibili 
Päivämäärä:   21.10.16 22:37:28

Hylätty
7v t Tamma Tamma / Reiska (se seura) 14,2ly - pyöräytti varsan radalle

Tuohan näyttäis tuloksissa tosi hyvälle? Kuten tässä on jo tullut ilmi, niin en mieti tuota kisauttamistakaan kovin realistisesti, saattavat juosta kolmekin starttia samana päivänä.. Ja kantavana + doupattuna :D mulla kyllä ehkä loppuis mielenkiinto tätä harrastusta kohtaan, jos alkais liian tarkasti miettiä ja menis sellanen vapaus tehdä mitä huvittaa, hyvän maun rajoissa.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   22.10.16 14:06:35

Mulla on kyl sama kun reiskalla, tiettyyn pisteeseen asti realismi on ihan kivaa (valittaa päiväkirjaan siitä kun talli tekee tappiota, ravureilla maksetaan kaikki kun ne sentään tienaa, tammalinjojen periyttäminen jne jne jne) mut jos se menee liiallisuuksiin, niin kyl se sitten muuttuu tympeäksi. Itsellähän ei ole hevosia, mut kun opiskelee hevosenhoitajaksi ja tallia tekee, siinäkin on jo tarpeeks realismia :D Virtuaalimaailman hienous on siinäkin, et hevonen ei koskaan paukauta hankkaria, ei tuu ähkyä eikä varsinkaan laskuja niistä! Tai jos tulee, se on tarkkaan harkittua ja sille on joku syvempi syy.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   25.10.16 20:57:08

Minä olen ilmeisesti outo, kun tykkään lisätä tuollaisia realistisia piirteitä tähän harrastukseen ja vaivata päätäni näillä asioilla (joka tosin välillä tuntuu turhalta, kun eihän kukaan muu tiedä, että hevonen X on ollut jossakin vaiheessa tauolla hankosidevamman takia, kun tästä ei ole hevosen sivuille kirjoitettu). Liian realistista tämä harrastus ei kuitenkaan minulla ole, koska mm. Kerystonin Kartano sijaitsee virtuaalisen Suomen kunnassa nimeltään Pölypunkkimaa, jossa ei ole koskaan talvi. ;D

Meilläkin saattaa hevoset juosta 2-3 starttia samana IRL-päivänä, mutta 1 IRL-päivä vastaa meillä noin suurin piirtein 1 virtuaalista viikkoa (hieman enemmän kuin 7 virtuaalista päivää, mutta en ole tarkkaa lukumäärää laskenut, vähemmän kuitenkin kuin 2 virtuaalista viikkoa). Joten ei haittaa, jos joskus sattuisi hevonen starttaamaan usemman kerran samana IRL-päivänä, kun ajankuluminen virtuaalimaailmassa ei vastaa kerran IRL-ajankulua. Meillä kuitenkin peitsarit starttaavat melko vähän per kausi (normi 15-20 starttia), joten ei haittaa, jos jossakin vaiheessa kautta kiirettä pitääkin.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   30.10.16 14:23:46

Oho, pirkuleen botit! Asia seuraavassa viestissä.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   30.10.16 14:23:50

Peitsareiden suuri arvokilpailu, Championship Battle, juostaan Pölypunkkimaan raviradalla marraskuun lopussa villeissä raveissa. Mukana Championship Battlen lisäksi Kindergarten Pace, Noble Crown, Northerner Cup ja Ladies' Meeting. Tervetuloa osallistumaan ja seuraamaan huikeaa peitsareiden taistoa! Edellisistä vuosista poiketen lähdöistä järjestetään lohdutuslähdöt, jos neljä tai useampi hevonen karsiutuu itse suurkisasta (kts. tarkat ohjeet sivulta). + Olkaa osallistuessanne tarkkoja, jotta osallistuminen tapahtuu oikeassa muodossa.

23.11.2016 Kutsu

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   30.10.16 15:24:11

Jeejee, heitin osallistumista tällee hätäseen ku unohan muuten.. :D
Pitäs vaan päivittää näiden sivut..

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   5.11.16 19:55:54

Championship Battleen paikan lunastaneiden hevosten omistajille on lähetetty kutsut kilpailuun! Tänä vuonna kutsuttavat osallistujat ovat:

Juvenile GP -voittaja: Dragonizer Depac
Classic Pace -voittaja ja toinen: Camelia Duán ja Deviling Ach
Domination Race -voittaja ja toinen: Tricky Duán ja Netherworld Orison
Denim Division Memorial -voittaja: Seth Ach
Dustland Plate -voittaja ja toinen: Hellcat Ach ja Celebration Snilli

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   8.11.16 11:20:24

Laitetaas tännekkin, että 14 päivä meillä juostaan VPY Sire Stakes pisteistä, en varmaan arvo tuloksia vielä vippinä (12pv) vaan vasta kilpailupäivänä, että ehditte mukaan!

http://duanpacers.weebly.com/vrer03.html

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   9.11.16 19:41:22

Hhh en nyt jaksa enää ajatella mitään aiemmin puhuttua, mutta miten teillä menee hevosten iät? Tästä on varmasti ollut puhetta joskus aikaisemminkin, mutta voihan lahopää :D

Sillä lähinnä mietin, kun mulla tuntuvat hevoset juoksevan tosi vähän lähtöjä elämänsä aikana. Sataan ei ole tainnut päästä kukaan - ei sillä, että se olisi mikään itseisarvo, mutta tuntuu vain oudolta kun lähimmäksi päässyt on juossut tällä hetkellä 97 lähtöä ja ikää on 11v. Mulla juoksevat hevoset 2v-kaudella n. 5 lähtöä (koelähtöä ei lasketa) ja muilla ikäkausilla sitten 10-15 lähtöä. Mietin hieman, jos nostaisi tuon määrän johonkin 15-20 ainakin 4v+ ikäisillä.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   9.11.16 21:32:02

Mulla vanhimmat on nyt 7 vuotiaita (ja näillä paikkeilla kaikki tuppaavat uransa lopettamaan starttimäärästä huolimatta), eniten startteja urallaan on keränny vasta ostettu Mimosa Stain, sillä 112st.. Mutta koska yhtäkään sen starttia en oo kisannut itse, niin noista mitä itse alusta asti on kisauttanut, voiton vie varmaan Tricky Duán 73 srtartilla.. Eli eivät mene meilläkään lähelläkään tuota sataa kukaan, Trickynkin ura päättyy lopullisesti Championship Battlen jälkeen, oon ilmottanu sen joihinkin startteihin tässä, mutta ennen tuota kilpailua ei 80st mene rikki millään..

Aikalailla siinä 40-50 startin hujakoilla taitaa melkein kaikilla meidän elukoilla ura päättyä, joidenkin kanssa saatan jatkaa pidemmällekin.. 2-vuotiskaudelle kilpailutan ihan maksimissaan 10 starttia, harvemmin kylläkin ja jotkut kisaa ehkä yhden oikean startin ja ikääntyvät sitten heti 3 vuotiaaksi. Myös meillä 10-15 starttia/ikävuosi on perus tuosta kolmesta vuodesta eteenpäin, poikkeuksiakin on, jotkut kisaa enempi jotkut vähempi, mutta noin pääsääntöisesti näin. :D

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   9.11.16 21:34:16

Valehtelin heti, Mimosa on 13v eli pitää tallin vanhimman titteliä. :DD

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   14.11.16 16:01:21

Huutelen vielä täälläkin.

http://duanpacers.weebly.com/vrer03.html Peitsareiden omistajat ehtii vielä näihin mukaan, jos ilmottautuminen on mun sähköpostissa klo. 18 mennessä. Teen tässä yhen kouluhomman pois alta, teen sitten tulokset noista..

Samoten jos peitsariporukalla olis mulle myydä varsoja, heitin just läjän hevosia siitokseen tai harvakseltaan kisaaviin, niin nyt niitä taas mahtuis kisalistoille.. Vaikka tokkopa tuo on ennenkään täynnä ollut, mutta kuitenkin.. :D

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   14.11.16 16:36:57

Ainii noi pitää laittaa heti ilmoa tulemaan! Hyvä mutta lyhyt muisti.

reiska, meiltä on kaikki käytössä! En jaksa ikinä tehdä mtn valmiita yhdistelmiä ja näin. Vaikka vois kait sitä jollekin sivulle latoa joskus, ja sitten niitä saa sieltä napsia jos kiinnostaa, syntymäaikojenkin kanssa rentoillen :D

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   14.11.16 17:25:08

ketut minä tätä koulujuttua jaksa tehä.. :D

Mä en joskus käsitä itteäni, tiiän kyllä että narrilla on myös paljon peitsareita, mut silti en ikinä tajua käydä niitä kattomassa ilman eri sanomista, jos oon uusia vailla.. :'D
Hessille mä jo heittelinki ostotarjousta yhestä varsasta.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   14.11.16 17:38:13

No, onneks oon sanomassa niin monta kertaa että se menee sinne päähän ;D Pitäs heppalistakin päivittää, tällä hetkellä sen ulkopuolella käytössä ainakin:
Yaybird Stain
Raziya Cyra
Samozaryadnyj (mitäs puhetta meillä olikaan alkionsiirroista ja muusta terveisin kaksvuotias :D)

+ toki se sun Drunkensteinin varsa, joskin vähän veikkaan että oman oris varsasta et vielä ole ottamassa lapsukaisia.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   28.11.16 08:39:28

Pahoittelut, että Championship Battle -ravien tulokset tulevat myöhässä. Tämän vuoden päälähdön osallistujien tiedot löytyvät Championship Battlen sivuilta, mutta muuten en ole vielä saanut käytyä läpi ilmoittautumisia muihin lähtöihin. Tulokset tulevat toivon mukaan tämän aamupäivän aikana, vaikka noiden nimien laskeminen lähtöihin kestää + osallistujien valitseminen, jos osallistujia on yli 12 lähdöissä.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   28.11.16 10:22:51

Vuoden 2016 Championship Battlen tulokset ovat tulleet! Championship Battlen voitti... ottakaa selvää kutsusivulta! ;)

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   28.11.16 11:30:10

Hoh, oon jo aivan unohtanu että mun piti joo niitä narrin hevosia kattoa varsoja varten.. :D Ehkä mä tänään ehdin jossain vaiheessa..

Onnittelut aksulle voitosta, taisi vissiin hevosilla muissakin lähdöissä pyyhkiä hyvin.
Nyt mie voinkin toteuttaa tuon Tricky x Camelia yhdistelmän ja toivoo että varsasta tulis vähän ees juoksija, kun molemmat nyt oli 4. parhaan joukossa.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäaksu 
Päivämäärä:   28.11.16 18:25:07

Joo, meni kyllä muissakin lähdöissä ihan hyvin, Kindergartenista 2., Noble Crownista 1., Northerner Cupista 2. ja Championship Battlessa voiton lisäksi 3. :D

Onnittelut muillekin voittajille ja sijoittuneille :)

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   2.12.16 15:31:41

Onnea kaikille menestyneille! :)

Meilläkin meni ihan kivasti, vaikka itse Championshipistä ei menestystä tullutkaan. Kyllä meille nuo muut sijoitukset kelpaa silti!

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   17.1.17 12:53:54

Mitenkäs peitsari-ihmisillä? Itselläni ollut _todella_ hidasta koko talven, mutta ehkä se kohta alkaisi taas innostaa. Koulussakin alkaa kohta olla ajotunteja (huimat kaksi päivää, on se aikuisopiskelu mukavaa kun lähipäivät vedetään minimiin), mutta ehkä sieltä löytäisi uutta kipinää virtuaalijuoksijoihinkin.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   17.1.17 18:37:48

Hiljasta on pidelly, vastikään sain melkein kaikkien kalenterit päiviteltyä ja miettiny kasvatteja, toistaseks on jääny vaan ajatuksen tasolle sekin.. Ei tahdo enää oikein ajatus riittää mihinkään työpäivän päätteeks..

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäaksu 
Päivämäärä:   17.1.17 23:03:02

reibili hei, mitenkäs sen meidän yhden varsan kanssa, Groovy Stain x Dubstep Ach? :P

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   18.1.17 16:53:21

aksu, silleen sen kanssa, että olin jo ihan täysin unohtanu koko varsan. :D Teen sivut sille viikonloppuna, ettei ne enää jää roikkumaan, jos sulle tuo yhdistelmä edelleen passaa. :D (kirjotin heti to do-listalle tämän).. Karsee tätä mun muistia jos heti ei pistä kaikkia juttuja johonki ylös!

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäaksu 
Päivämäärä:   18.1.17 17:17:48

reibili, juu, nou hätä :D

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   22.1.17 16:10:30

aksulle lähti s-postia! Tuli tässä just hoksattua, että tässä varsassa tuli kerrattua ​Vigorous Foolia, katotaan mitä tästä tulee. :D

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   30.1.17 21:59:09

Mä sain... arvottua lokakuun ravit. Anteeksi kaikille, jotka osallistuivat ja tuloksia ei vain kuulunut, en syksyllä saanut aikaan koska koulu, ja sitten unohdin koko homman ihan iloisesti. Jospa ensi kerralla vähän tsemppaisin ja oikeasti arpoisin ne.

Ettäjuu. Ehkä tästä ravisuosta vielä noustaan.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   2.4.17 17:19:36

Herätelläänpä tätä kuollutta keskustelua, vaikka tällä hetkellä tuntuu olevan hiljaista peitsariomistajien keskuudessa. Tehdäänpä muutos asialle!

Osallistumisia kaivataan:
Villit ravit 8.4.2016
Arriviste Circuit 3. ja 4. osakilpailu (myös Tuli-Sinko Sprintti)

Myytäviä peitsareita jokaiselle[/ur]

Mitäs teille kuuluu? Onko Breeders' Crowniin jo saatu valittua ilmoitettavat 3-vuotiaat? Itseäni hieman harmittaa, että tauon takia hevoset eivät ole kilpailleet = ennätykset nuorilla hevosilla ovat todella onnettomat. Noh, jospa radoilla juostessa tulisi rutiinia ja ruutia jalkoihin. :)

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   2.4.17 17:20:09

Ja myytävien linkki meni melkein putkeen, uudelleen!

Myytäviä peitsareita jokaiselle

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   3.4.17 15:47:34

Ah pitänee osallistua noihin Hessin raveihin, tosin oon himmaillut vähän osallistumisia, ettei kerry sellaista valtavaa kasaa heti. Jep, hiljaista on ollut täälläkin, koetan tässä kevään myötä aktivoitua myös ravurien kanssa. Sain onneksi laitettua tuossa melkoisen rysäyksen viime syksyn lähtöjä hevosille, niin pääsi kevään aloittamaan "puhtaalta pöydältä".

Breeder's Crowniin on ilmoitettu hevoset, yksi hankki jo finaalipaikkansakin :) Hiljaisuuden takia noita kolmivuotiaita ei juuri sinne edes ollut, yksi oma ja yksi kerystonilainen.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   3.4.17 16:12:25

Just sain kalentereita päiviteltyä, siinä kyllä juolahti mieleen, että ehkä tauko olis tosissaan täälläkiin tarpeen, oon kilpailuttanut joitakin vähän liikaa per ikävuosi ja joidenkin kohdalla oon unohtanu päivittää oikean iän kisalistoille ja ne on kilpaillu väärän ikäsinä, tyrkkäsin ne startit törkeesti vaan sille ikäkaudelle miten ne oli suunniteltukin.. :D Muutenki koko harrastelu vähän takunnu ku ei muista enkä tiiä mistää mitään..

Meiltäkin on jo kaks lunastanu paikan finaaliin, sitte jännätään toisia karsintoja ku sinne oli ilmotettu aiemmin jo yks kolmevuotias ja just heitin loppujen peitsarien mukana toisenkin ja yhen varalle, ku sainkin sopivasti ikäännytettyä..

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäEllu 
Päivämäärä:   3.4.17 18:50:41

Mulla on aika pieni peitsarikanta tallissa, 3-vuotiaita ei oo ollenkaan nyt. Ja nuokin mitä on niin on takunnut "monta vuotta" samoja sarjoja.. Nyt ne sai ennätyksiä vähän edes paranneltua.
Mutta ensimmäinen oma kasvatti on pian tulossa radoille :D Seuraavalla ikäluokalla menee taas hetki.

Mun täytyy taas käydä koluamassa Hessin myytäviä :D

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäaksu 
Päivämäärä:   5.4.17 16:43:23

Jos niitä 3-vuotiaita on jossain nurkassa, niin ilmoittakaa BC:n kakkoskarsintaan mukaan! Tällä hetkellä karsintaan on ilmoitettu 5+1 hevosta, eli vielä mahtuu hyvin!
http://jattitassu.net/ravitalli/ravit87.htm

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   11.4.17 18:04:03

botitus

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjänarri 
Päivämäärä:   11.4.17 18:04:58

Mäkin sain lopulta jonkinlaisen kasvattimyynnin pystyyn! :D Täältä löytyy tällä hetkellä kolme peitsarivarsaa myynnistä, lisää tulee sit joskus. Vähän tällainen "myynnissä, kunnes ostetaan", koska yksikään ei ole syntynyt eikä juokse ennen kuin joku haluaa ostaa tai vanhempia kuopataan.

Ja tosiaan, jos joku haluaa ottaa yhteyttä s-postilla ja muistissa on vanha osoite, nykyään kannattaa laittaa viestiä vrtsusirajaATgmail.com koska sinne siirretään hiljalleen kaikki Susirajan viestiliikenne.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäHessi VR 
Päivämäärä:   2.5.17 19:02:26

Kun edellisistä Arriviste Circuitin osakilpailuista on vihdoin saatu tulokset, tässä olisi viimeiset Arriviste Circuitin osakipailut. En todennäköisesti järkkää enempää raveja toukokuulle, kun aika ja motivaatio on niin kortilla. Katotaan sitten kesäkuun lähestyessä tilannetta uudelleen.

Villit ravit 02.05.2017
Arriviste Circuit 7. ja 8. karsinnat (huom. ilmoittautumisaikaa 07.05. saakka, joten tulokset tulevat aikaisintaan 08.05.! Takautuvat ravit siis.)

Villit ravit 08.05.2017
Arriviste Circuit 9. ja 10. karsinnat

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   17.5.17 13:27:09

Arriviste Circuit päättyikin meikäläisittäin hyvin, kaksoisvoitto ja omilla kasvateilla. :D

narrille lähti s-postia!

  Re: Peitsarikeskustelu #8

LähettäjäViiru 
Päivämäärä:   17.5.17 14:08:53

Pitäisiköhän kokeilla taas.. tätä mun oria tarjosin toissavuonna jalostukseen, ja kovasti tuli varauksia, mutta kuitenkin sitten vain yksi varsa sai alkunsa syystä tuntemattomasta :D

Eli jalostukseen tarjolla:
6v o Niijo Surprise
evm-sukuinen, ruunikonkirjava amerikkalaisori
enn. p.13,2aly
vs. 12 840e
stat. 31: 1-6-10 (3% + 55%)

Tallin ainoa peitsari, heppalauman "uniikki lumihiutale", sellainen jonka kanssa on ollut tähän asti kiva kisata ja samaa rataa vielä jatketaan sitten 7v kaudella :)

Mulle käy peitsarit ja normiravuritammat, en oo nihkee sen suhteen.

  Re: Peitsarikeskustelu #8

Lähettäjäreibili 
Päivämäärä:   1.8.17 16:46:54

Nostetaanpa tätäkin välillä!

Redbrook Paceawayn finaalin tulokset sain justiin nettiin asti (http://duanpacers.weebly.com/dpr28.html) onnea Ellu ja Saltas Uneasy voitosta, aksu ja Sandman Snilli toisesta sijasta.. ja minä Dashan kanssa kolmantena, on se vaan hieno!

Tämän kuun lopussa juostaan sitten kuulkaa mm. Golden Class Meeting, että pitäkääpä ne 2-4 vuotiaat otuksenne vireessä.. Osallistuminen tulee todennäkösesti olemaan 2+2 varahevosta systeemillä, että sillä viisiin hommatkaa vaikka lisää peitsareita jos nyt ei oo tarpeeks! Minä en ny tiiä onko mulla itelläkään, mutta jospa niitä pitää sitten itekkin hommata. :D

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.