Lähettäjä: Suan 
Päivämäärä:   8.10.21 16:12:55

1.

Tumman ruskea, lähes musta hevonen laukkasi ryhdikkäänä suurta pyörivää laukkaa kentällä. Vaahto sen suupielesti roiskui ryntäille tehden siihen valkoisia pilkkuja. Jenna katseli tallin nurkalta ihaillen, kunpa hänelläkin olisi joskus mahdollisuus päästä tuollaisen hevosen selkään. Eeli oli tuonut hevosen mukanaan ulkomailta ollessaan siellä töissä muutaman kouluratsastajan tallilla. Jenna ei uskaltanut edes arvailla hevosen hintaa, mutta epäili sen maksaneen paljon. Eelillä oli kyllä varakkaat vanhemmat ja suuri tukiverkosto, josta Jenna oli välillä hieman kateellinen. Vaikka hänelläkin oli oma hevonen, oli se jo iäkäs puoliveriruuna, jolla ei liike olisi riittänyt ikinä vaativalle tasolle. Helppoa A:ta he olivat räpiköineet lävitse useita kertoja, mutta silläkin tasolla tuntui tarvitsevan jo paremman hevosen pärjätäkseen. Jenna huokaisi ja siirtyi takaisin talliin.

Viktor nosti päänsä heinäkasasta kuullessaan käytävällä askeleita. Jenna pysähtyi sen karsinan kohdalla ja ojensi taskustastaan porkkanan palan. Hän katseli haikeasti kun ruuna pureskeli sen huolimattomasti ja jatkoi heinien syöntiään. Hän tiesi, että Viktorilla ei olisi enää monia vuosia jäljellä ja hänen oman kehittymisen kannalta hevosen vaihto olisi jo ajankohtainen. Hänellä ei kuitenkaan olisi varaa ostaa uutta. Tallipaikka ja valmennukset söivät kaikki hänen rahansa eikä säästöön jäänyt juurikaan. Kisakaudella hän eli totaalisesti kädestä suuhun. Toki Jenna oli miettinyt välillä, että pitäisi vaihtaa halvempaan talliin, mutta täällä hän saisi kuitenkin seudun parasta opetusta. Ja olihan puitteetkin hienot. Ja jos hän täältä lähtisi, ei hän pääsisi tänne enää kovinkaan todennäköisesti takaisin, sillä jonot talliin olivat valtavat ja vaihtuvuus erittäin pientä.

-Mites Viktorilla menee? Jenna kuuli äänen takaansa ja kääntyi ympäri. Sofia kantoi koulusatulaa ja kankisuitsia käsissään kävellessään Jennan ohitse.
-Ihan hyvin, viime aikoina se on ollut jopa ihmeen vetreä, Jenna hymyili takaisin.
-No sepä kiva, Sofia tuumasi ja yritti laskea varusteita karsinan ovessa olevalle pidikkeelle.
-Roni pyyteli mua viikonloppuna sen kanssa mökille, en oo kyllä vielä suostunut, mutta jos menisin niin haluisitko katsoo vähän Leon perään? Saat ratsastaakin jos haluut, mutta ei oo pakko. Mut jos vähän edes kerkeisit pitämään seuraa, Sofia jatkoi ja katsoi Jennaa kysyvästi. Jenna hämmästyi kysymyksestä, sillä Sofia ei ollut koskaan aikaisemmin pyytänyt Jennalta mitään. Mari ja Eeli olivat yleensä huolehtineet Leosta hänen ollessaan estynyt.
-Totta kai voin, ei mulla pitäisi olla mitään. Ja voin mä yrittää sillä ratsastaakin jos et halua sen seisovan, Jenna vastasi ilme kirkastuen.
-Joo no se olis tosi kiva! Sä et oo tainnut ennen kokeillakaan Leoo? Voitais vaikka torstaina tehdä niin, että saisit kokeilla sitä ja pystyisin antaan vähän vinkkei ja kattoo miten teillä menee. Tää on kuitenkin vähän tällanen tyhjäpää, Sofia nauroi ja niin he sopivat torstaina näkevänsä.

Jennan sisällä hehkui. Hän ei olisi ikinä uskonut, että Sofia antaisi hänen ratsastaa hevosellaan. Leo oli vielä nuori ja erittäin lupaava kouluhevosen alku. Sillä oli vielä paljon nuoruuden intoa ja siksi Sofia oli ollut erityisen tarkka kenet päästää selkään. Jenna oli kyllä ratsastanut monia vuosia ja sai hevoset liikkumaan ihan hyvin ja oli kuitenkin suhteellisen osaava ratsastaja. Hän ei kuitenkaan ollut koskaan kilpaillut helppoa tasoa vaativampaa ja Viktorkin oli melko mutkaton hevonen. Ei hän ollut läheskään yhtä taitava kuin Sofia itse.

Lähettäjä: kaysa 
Päivämäärä:   8.10.21 22:05:57

Kiva, että täälläkin näkyy uutta kirjoittajaa! Alku kuulosti oikeen mukavalta, ootan innolla uutta pätkää. Hieman pidemmät luvut jatkossa ois mukava juttu :)

Lähettäjä: Suan 
Päivämäärä:   11.10.21 12:43:23

2.

Torstaina Sofialla oli suhteellisen lyhyt koulupäivä. Hän opiskeli eläinlääketieteellisessä ja päivät joskus venyivät turhan pitkiksi ratsastusharrastuksen kannalta. Lisäksi hän työskenteli kaupan kassalla viikonloppuisin ja joitakin iltoja, jotta saisi ylläpidettyä Leon ja valmentauduttua sillä aktiiviseksi. Onneksi hänen vanhempansa tukivat harrastusta myös. Ennen yliopistossa opiskelua Sofia oli pyhittänyt kaiken aikansa hevosille ja ratsastukselle. Hän oli parhaimmillaan ratsastanut monta hevosta päivässä ja kehittynyt huimaa vauhtia. Nykyään hän lähinnä ehti ratsastamaan Leolla, mutta aina kun vain kerkesi niin hyppäsi kyllä muidenkin hevosten selkään.

Sofia kävi nopeasti kotona vaihtamassa tallivaatteet päälle ja kinusi poikaystävältään Ronilta kyydin tallille. He olivat seurustelleet Ronin kanssa lukiosta saakka ja asuivat nykyään yhdessä opiskelijasäätiön asunnossa. Roni opiskeli oikeustiedettä ja antoi Sofian käyttää vapaa-aikansa tallilla, vaikka välillä se häntä ärsyttikin. Tuntui, että hevoset saivat enemmän huomiota osakseen kuin hän.
Roni ajoi autonsa tallin pihaan ja Sofia moiskautti hänelle suukon hyvästiksi ja hyppäsi autosta. Vielä tallin ovella hän kääntyi vilkuttamaan autolle ja antoi lentosuukkoja. Sofia tiesi, että Roni olisi viettänyt mielellään enemmän aikaa hänen kanssaan, joten yritti korvata menetettyä aikaa näin.

Tallissa oli hiljaista kun Sofia astui sisään. Suurin osa hevosistakin oli ulkona tarhoissa ja ne, jotka olivat sisällä söivät viimeisiä heinän korsia karsinansa pohjalta. Sofia vilkaisi nopeasti niin kutsuttuun olohuoneeseen, jossa oli pari sohvaa, ruokailuryhmä, jääkappi, pakastin ja kahvinkeitin. Ketään ei kuitenkaan ollut siellä. Kävellessään Leon karsinalle hän pisti merkille myös Viktorin karsinan olevan tyhjä. Jenna tuskin olisi siis vielä tullut. Sofia noukki Leon karsinan edestä riimunnarun ja lähti kävelemään tarhoille. Tarharivin päässä häntä odotti tuo tumman ruunikko läsipäinen ruuna. Leo hörähti tunnistaessaan Sofian ja otti jopa muutaman raviaskeleen tarhan portille.
-Oletko sä ihan höpsö? Sofia leperteli sille pujottaessaan narun kiinni riimuun.
Hevonen käveli reippain hieman malttamattomin askelin hänen vierellään talliin ja Sofia vei sen suoraan hoitopaikalle. Yleensä hän laittoi Leon kuntoon karsinassa, mutta nyt olisi ehkä parempi hoitaa se tässä. Hetken harjattuaan myös Jenna saapui.

-Sori kun mulla kesti, bussi oli myöhässä ja en viitsinyt alkaa sitten juoksemaan etten olis poikki jo ennen ratsastusta, Jenna pahoitteli ja silitti Leon turpaa.
-Joo ei mitään, tulin itsekin vasta vähän aika sitten. Mennäänkö katsomaan nää Leon varusteet? Sofia hymyili ja lähti kävelemään kohti varustehuonetta. Jenna seurasi perässä.
-Tässä on tää Leon koulusatula ja suitset on tossa. Täältä kaapista löytyy sitten harjat ja suojat, mutta ne jo veinkin tonne, Sofia ohjeisti. Jenna kuunteli tarkkaan vaikka tiesikin suurinpirtein missä varusteet olivat, olihan hänen Viktorinsa myös täällä.
-Leolle tulee tosiaan etu ja takajalkoihin suojat ja etusiin vois laittaa myös varmuuden vuokri bootsit, Sofia jatkoi.

He satuloivat Leon ja Sofia lähti taluttamaan sitä kohti maneesia kun Jenna meni vielä laittamaan itselleen kypärän ja saappaat. Sofia ehti taluttaa Leoa pari kierrosta maneesissa kun Jenna saapui heidän luokseen.
-No niin hyppää selkään, Sofia sanoi ja pysäytti Leon Jennan kohdalle. Hän kiristi vielä vyötä parilla reiällä ja piti hevostaan paikoilla kun Jenna hyppäsi selkään.

Leo tuntui hyvin erilaiselta kuin Viktor. Se käveli löysillä ohjilla huomattavasti aktiivisemmin eteen kuin Viktor ja katseli uteliaana ympäristöään. Vajaan kymmenen minuutin kävelyn jälkeen Jenna otti ohjat tuntumalle ja alkoi kokoamaan hevosta käynnissä. Se liikkui hyvin eteen eikä tuntunut erityisen jäykältä tai vinolta mihinkään suuntaan. Mitä luksusta Viktoriin verrattuna. Sofia ohjeisti maneesin reunalta ja Jenna yritti toimia niiden mukaan. Leo kuunteli tarkkaa ratsastajan apuja, mutta silloin tällöin kiinnostui myös ympäristöstään. Jenna tiesi, että hevonen osasi olla myös tikittävä aikapommi, mutta nyt se liikkui kuitenkin tarmokkaasti, mutta rennosti eteenpäin. Kumpa hänkin saisi vielä joskus tällaisen hevosen.

Ratsastettuaan kaikki askellajit läpi, Jenna siirsi Leon takaisin käyntiin ja antoi sille pitkät ohjat.
-No miltä tuntui? Sofia kysyi hymyillen.
-Siis tää on ihan täydellinen, Jenna nauroi ja taputti ruunan kaulaa.
-Haha, se osasi vain tänään käyttäyttyä edukseen. Ei se aina ihan täydellinen ole, Sofia nauroi ja alkoi kävelemään heidän rinnallaan.
-Jos vaan haluat niin mun puolesta saat kyllä ratsastaa sen viikonloppuna. Lähdetään Ronin kanssa huomenna niin jos huomenna ja lauantaina voisit ratsastaa ja sunnuntai vois olla vapaa, kun sit alkuviikosta meillä on taas valmennukset, hän jatkoi.
-Joo siis totta kai, Jenna sanoi ja hänen sisällään hehkui. Eihän hän ikinä voisi kieltäytyä tällaisen hevosen ratsastuksesta.

Lähettäjä: kaysa 
Päivämäärä:   18.11.21 21:31:52

Ilmottelen taas itsestäni, et ainakin yksi lukija löytyy täältä kyllä! :D kiva pätkä taasen

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   10.12.21 18:09:11

Tapin vika ne rovaniemen epäonnistuneet 75