|
Lähettäjä: ~
Päivämäärä: 16.8.19 01:14:11
tylsyyksissäni ajattelin tänne väsätä novellin :D tää tulee vaan suoraa mun päästä ja kirjotan sen suoraa tänne, eli en oo suunnitellut tätä mitenkään.
Oli kahdeskymmenes päivä marraskuuta. Kylmä viima puski sisään takin kauluksesta. Vedin hupun päähäni ja työnsin kädet taskuihin. Taskussa tunsin pari nuhjuista porkkana palaa, unohdin ottaa uusia mukaan. Kai nekin kelpaisi Dominolle, islanninhevoselleni.
Kävelin hennon lumipeitteen peittämää metsäpolkua pitkin tallille. Puiden takaa loisti lämmintä valoa tallin ikkunoista.
Päästessäni talliin menin suoraa pihaton luo. Domino tuli minua korvat hörössä vastaan hiljaa höristen. Halasin sitä kaulasta. Sen paksu talvikarva lämmitti jäätyneitä kasvojani. Se hapuili huulellaan taskujani, tiesi saavansa herkkuja. Odotin että se lakkaa kerjäämästä ennen kuin kaivoin porkkana palat esiin. Dominon syötyä ne lähdin viemään sitä talliin. Vein sen ensin hetkeksi karsinaan ja kävin vaihtamassa pukuhuoneessa vaatteet. Siellä oli myös Jenni, tallin omistaja. Heti minut nähtyäni hän kysyi:
"Hei Veera, voisitko lainata Dominoa leirihepaksi ensi viikonlopulle? Meillä ei ole tarpeeksi hevosia, kun Glory joutui saikulle."
"Tottakai", vastasin. Domino oli toiminut leiriponina aiemminkin, se sopi siihen hommaan täydellisesti. Se oli lapsilla luotettava ja kiltti.
"Kiitos", Jenni sanoi hymyillen, sulki kaappinsa ja katosi talliin.
Pian saavuin takaisin Dominon luo ja laitoin sen kiinni käytävälle. Harjasin sen ja puin sille suitset. Talutin sen ulos, hyppäsin selkään ja lähdin maastoon.
Oli alkanut satamaan lunta. Pienet lumihiutaleet laskeutuivat kevyesti Dominon paksulle harjalle ja karvalle, joka lämmitti jalkojani. Siirryimme metsäpolulle, jolla olimme menneet aiemminkin. Domino köpötteli reippaasti eteenpäin pitkällä ohjalla. Keinahtelin kyydissä ja vaivuin ajatuksiini. Yhdeksäs luokka olisi jo puolessa välissä, enkä tiennyt yhtään mihin lähtisin jatko-opintoihin. Äiti tahtoi minun käyvän lukion, kun itse taas halusin opiskella ratsastuksen ohjaajaksi ja perustaa yrityksen.
Havahduin mietteistäni kun Domino yllättäen pysähtyi ja nosti päänsä ylös. Se katseli korvat hörössä metsään. Yritin tiirailla samaan suuntaan, mutta lunta oli alkanut tulla reippaammin enkä nähnyt kunnolla eteen. Kun mitään ei tapahtunut hetkeen käänsin Dominon takaisin. Lunta oli alkanut tupruttaa toden teolla ja jäätävä tuulikin oli yltynyt. Yritin nähdä eteeni, mutta en nähnyt pariakaan metriä kauemmas.
Yhtäkkiä saavuimme risteykseen. En muistanut ratsastavani tästä aiemmin. Lunta oli kertynyt maahankin runsaasti enkä nähnyt jälkiä. Lähdin kuitenkin oikealle, vakuuttaen itselleni että löydämme vielä tallille.
Kävelimme pitkään kunnes saavuimme peltoaukealle. Peltoa oli kilometri tolkulla joka suuntaan. Paniikki iski ja minua alkoi pelottaa. Olimmeko eksyksissä? Mitä jos emme löytäisikään enää takaisin? Kyyneleet valuivat poskilleni ja laskeuduin alas. Talutin Dominoa takaisin päin. Se näytti uupuneelta ja oli kylmissään. Kaivoin kännykän taskustani, mutta se oli sammunut kylmyydessä. Yritin rauhoittua ja vakuuttaa itselleni että meidät löydettäisiin kyllä.
"Kohta ollaan kotona", kuiskasin Dominolle. Ääneni kuitenkin värisi epävarmuudesta.
Saavuimme taas samaan risteykseen, tällä kertaa jatkoin suoraan. Tämän tien oli pakko viedä tallille. Olin ihan jäässä, sormet, varpaat sekä naama olivat jo tunnottomat ja alkoi tulla pimeä.
Kävelimme taas pitkään kunnes Dominon vauhti hiipui.
"Koita jaksaa vielä hetki. Olemme pian perillä", sanoin ja rapsutin ruunaa kaulalle. Samassa se kuitenkin kaatui polvilleen ja lyyhistyi maahan makaamaa. Säikähdin suunnattomasti ja polvistuin sen viereen.
"Voi ei, mitä oikein tapahtuu", sanoin hädissäni. Domino tärisi ja sen sieraimet suurenivat. Muistin, että shokissa oleva kylmettynyt hevonen voi kuolla nopeastikin ja se pitäisi saada lämpimäksi. Aloin paniikin vallassa hieroa Dominoa käsilläni, en tiedä auttoiko se. Itkin ja aloin huutamaan apua. Jatkoin sitä pitkään, kunnes Domino ei enää tärissyt. Se sulki silmänsä ja painoi päänsä maahan. En ollut ikinä itkenyt niim paljon. Painoin pään Dominon kaulalle ja silitin sitä kädellä.
"Hyvästi, poika. Rakastan sua aina", kuiskasin. Nyyhkytin hiljaa tämän vetäessä viimeisen henkäyksensä.
Makasimme siinä vierekkäin pitkän tovin, kunnes kuilin metsästä askelia.
"Veeraa!" kuulin.
"Täällä", yritin huutaa, mutta ääneni oli vain pieni kähinä.
"Löytäkää minut. Pyydän", kuiskasin hiljaa rukoillen.
Oli kauhea tunne, kun kuuli avun olevan lähellä, mutta ei pystynyt vastaamaan mitään. Oli kauhea tunne maata oman hevosen vieressä, kun se oli juuri kuollut syliin. En enää ikinä maastoilisi lumisateessa, lupasin itselleni.
"Veera!" kuulin takaani, mutta olin liian heikko reagoimaan. Jenni kyykistyi vierelleni ja nosti minut halaukseen. Itkin hänen takkiaan vasten.
"Hän on täällä!" tuo huusi ja monta huolestuneen näköistä ihmistä saapui luoksemme. Isä nosti minut syliinsä.
"Domino..", kuiskasin viimeisillä voimillani.
"Älä murehdi siitä nyt", isä sanoi hiljaa ja pussasi minua otsalle. Samassa menetin tajuntani, kaikki pimeni.
joo, tälläsen väkersin näinä yön pimeinä tunteina xD saa kertoa mielipidettä jos tätä kukaan edes lukee :D Pahoittelen myös kirjoitusvirheistä, kännykällä ei oo mikään helpoin kirjottaa.
|