Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   3.8.14 12:03:55

En nyt malttanut olla laittamatta tätä sittenkin heti tänne, mutta toistaiseksi valmiina vasta muutama luku, eli jatkoa tulee hitaamman puoleisesti.

1. Maanteiden kuningas

Laitoin suuntavilkun päälle ennen kaistan vaihtoa ja tsekkasin myös kuolleen kulman nopealla vilkaisulla. Sitten vaihdoin vaihteen takaisin neloselle, sillä valot vaihtuivatkin vihreiksi ja pääsin jatkamaan samalla vauhdilla risteyksen läpi. Radiosta tulvi kevyttä poppia ja tunsin itseni vapaaksi.
"Ota seuraavasta vasemmalle ja sitten ajetaan takaisin koululle", Matti totesi vilkaistuaan kelloaan. Minä tein työtä käskettyä ja perillä parkkeerasin taskuun autokoulun eteen.
"Toihan alkaa jo sujua, oot vissiin harjoitellut?" Matti hymyili hyväksyvästi. "Oliko meillä jo seuraavat tunnit varattuna?" hän kysyi kalenteriaan selaten. Ennen kuin ehdin vastata, että minulla oli enää neljä tuntia jäljellä, joista kaksi viimeistä seuraavan viikon torstaina ennen inssiä, mutta Matti ehti ensin.
"Toivottavasti se lupailtu lumimyrsky ei iske juuri silloin", hän hymähti. "No niin. Tarvitsetko sä kyydin johonkin?"

Ilahduin suunnattomasti, sillä asuin niin jumalan selän takana, että sinne oli aina yhtä hankala päästä julkisilla kulkuneuvoilla. Vaihdoimme paikkoja ja minä annoin Matille Saanan osoitteen omani sijasta, ystävälläni oli useiden tekstiviestien mukaan jokin kauhea kriisi.

Olin aina tykännyt käydä Saanan luona. Heidän suuri, kolmikerroksinen omakotitalonsa oli kuin suoraan jostain satukirjasta. Sen vaaleankeltainen maali hilseili, ja vaikka Saanan isä oli suunnitellut jo vuosia maalaavansa sen, hän ei ollut päässyt sanoista tekoihin. Saarnimajalla - niin heidän perheensä taloa kutsui, sukunimen ja jonkun lastenkirjan mukaan - oli minun makuuni aina hiukan liian paljon vipinää kaikkien koirien ja lasten huiskiessa eessun taassun, mutta ilmapiiri oli omalla tavallaan mukavan kaoottinen.

En viitsinyt soittaa ovikelloa, sillä tiesin koiralauman innostuvan siitä vähän turhankin kanssa, vaan päästin itseni sisään eteiseen. Saanan äiti oli ripustamassa pyykkiä verannalla ja vilkaisi minua ohimennen.
"Kiti, moi", hän hymyili. Moikkasin takaisin ja potkin nilkkurit jaloistani. Matti oli alkuun jaksanut marmattaa niiden sopimattomuudesta ajokengiksi, mutta luovuttanut lopulta, kun oli ymmärtänyt, etten aikonut luopua niistä.
"Saana on varmaan huoneessaan, sillä on taas jotain elämää suurempaa lautasellaan", Saanan äiti hymähti huvittuneena.
"Mäpä menen ratkomaan sen!" Heläytin iloisesti ja hilpaisin portaat kolmanteen kerrokseen, kaksi kerrallaan. Koirat olivat ilmeisesti juuri syöneet, sillä kukaan niistä ei kiinnittänyt poukkoiluuni mitään huomiota. Donna sentään tuli nuuskimaan minua, kun rämähdin Saanan huoneeseen.

"Melko huomaamaton sisääntulo", Saana arvioi sängyltään. Hän oli pukeutunut vain lyhyisiin trikooshortseihin ja spagettiolkaimiseen toppiin, vaikka huoneessa ei varmasti ollut yhdeksäätoista astetta enempää lämpöä. Villasukat hänellä sentään oli, mutta toisaalta hän piti sellaisia kesälläkin.
"Lainaatko mullekin sukkia", pyysin värähtäen hiukan.
"Ja fleeceä?" Saana kysyi noustessaan penkomaan vaatekaappiaan.
"Ja fleeceä", ilahduin. Saana heitti minua vaatemytyllä ja puin tyytyväisenä päälleni. "No, alapas kertoa", vaadin sitten, kun olin kaivanut kokiksen ikkunan alla hurisevasta jääkaapista ja ottanut hyvän asennon Saanan sängyllä.

"Mä olen rakastunut", Saana ilmoitti juhlallisesti ja sai minut kieltämättä yllättymään. Hän ei ollut samanlaista salamarakastuvaa tyyppiä kuin minä. Tarkemmin ajatellen ei oikein minkäänlaista rakastuvaa. Yläasteella hän oli haikaillut jonkun yhden kundin perään kolme vuotta, ja puhunut siitäkin vain harvakseltaan, pakotettuna.
"Sinäkö?" kysyin kiusoittelevasti ja sain Saanan punastumaan. "Kehen?" Saana ei tietääkseni liikkunut missään koulun ulkopuolisissa porukoissa, eikä oikeastaan sisäpuolisissakaan, sen puoleen. Hän saattoi tulla minun mukanani bileisiin, mutta en muistanut hänen tavanneen ketään kovin mielenkiintoista tyyppiä lähiaikoina. Saana nyt vain oli sellainen poikien suhteen ujo ja hiljainen tyyppi, joka ihaili kaukaa, muttei saanut mitään sanottua. Olin tuntenut hänet ihan natiaisesta asti, eikä hänellä ollut vielä kahdeksantoista vuoden ikään ehtiessäkään ollut yhtään poikaystävää.

"Yhteen Lateen", Saana huokaisi, ja mikäli hän olisi ollut piirroshahmo, hänen ympärillään olisi lehahdellut sateenkaaria, yksisarvisia ja ällöttävän pinkkejä glitterisydämiä. Maistelin Late-nimeä ja pinnistin aivosoluni äärimmilleen yhdistääkseni nimen kasvoihin, mutta turhaan.
"Mihin Lateen? Mä en tunne ketään Latea?" ihmettelin. "Kusetatko sä nyt mua?"
"Et tunnekaan. Se on yhden Anskun broidi", Saana vastasi ja näytti hitusen loukkaantuneelta, kun epäilin, ettei hän tuntisi ihmisiä meidän tuttavapiirimme ulkopuolelta.
"Jonkun sun koirakaverin?" Tarkistin, Ansku sentään heläytti jotain pientä tiukua. Saana punastui taas.
"No en mä nyt tiedä kaveri", hän sanoi hiljaa. Minun silmäni levisivät varmasti pizzakiven kokoisiksi.
"Saana Saarni! Hyväksikäytätkö sä jotain tylsää koiraihmisparkaa päästäksesi lähemmäs sen veljeä?!" huudahdin ihastuneena. Saanan punan syvenemisestä päätellen olin osunut oikeaan. "Mä en tiennyt, että sä olet noin juonikas", virnistin.

Lähettäjä: Figaron_haamu ek 
Päivämäärä:   3.8.14 21:22:12

Hahaa! Saarni-saagaa! d

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   4.8.14 18:04:18

Saana kertoili Latesta tärkeimmät speksit - vaalea tukka, vihreät silmät, muutaman vuoden meitä vanhempi - missä vaiheessa mielenkiintoni lopahti. Tyydyin vain huomauttamaan, että kuulostipa oidipaaliselta, kun kuvaus vastasi niin paljon Saanan vanhinta veljeä. Saana tulistui siitä hiukan, ja minä nauroin hänen suuttumukselleen päin naamaa. Sitten hän kaivoi esiin tabletin ja rupesi esittelemään jantterin kuvia naamakirjasta.
"Etkö sä ole edes sen kaveri?" kysyin, kun Saana oli näyttänyt minulle kaksi profiilikuvaa, joista ei kyllä tullut hullua hurskaammaksi. Saana näytti välttelevältä ja mumisi jotain todella hassua, jonka tiivistin eiksi. "Korjataanpa asia", totesin ja klikkasin kaveripyyntönappia. Ystäväni ei kuitenkaan pitänyt tästä, vaan hänen suuret bambinsilmänsä näyttivät kauhistuneilta ja kaarevat kulmakarvansa suuttuneilta.
"Sä et just tehnyt noin!" hän kiljaisi ja yritti kaapata laitteen käsistäni. Minä väistin kuitenkin taitavasti, minulla oli sentään vuosien kokemus isosiskoni tavaroiden kaappaamisesta ja hallinnoinnista. "Perut sen heti", Saana-parka vaati. siirsin kättäni vielä kauemmas, kun hän yritti napata koneen uudestaan. Kohautin olkiani pahoittelevasti.
"Sä tiedät, että mä rakastan sua. Ja että mä peruisin sen, jos voisin", virnistin, "mutta se just hyväksyi sun kaveripyyntösi. Mutta sä voit tietysti poistaa sen, jos sun mielesi tekee."

"Sekö hyväksyi mut?" Saana henkäisi ällistyneen näköisenä. Minua huvitti hänen ilmeensä, ja sanoinkin sen hänelle.
"Totta helvetissä se hyväksyi sut. Mä ihmettelisin ennemmin, että mitä se nyhvää Feissarissa tähän aikaan illasta. Kuulostaa tosi tylsältä tyypiltä", huomautin lisäksi.
"Nysvätäänhän mekin! Ollaanko mekin tylsiä?" Saana protestoi.
"Ei, vaan me tehdään markkinatutkimusta", sanoin mielestäni ovelasti ja ojennauduin suoraksi sängylle. Saana tutki hetken Laten profiilia, mutta sulki sitten tablettinsa ja keskittyi minuun.
"Kenen kyydillä sä oikein tulit?" hän kysi istuttuaan risti-istuntaan. Hän oli siis huomannut.
"Yks vanhempi herrasmies heitti mut", kujersin, mutta Saana näki suoraan lävitseni.
"Niin tietysti, sun ajo-opettajasi", hän naurahti. Irvistin hänelle pikaisesti.
"Aattele, jos oikeesti oisikin joku ihana, vanhempi mies", huokaisin muka unelmoivasti, tavoitellen Saanan imelää äänensävyä hetkeä aiemmin, mutta Saana mottasi minua tyynyllä naamaan.
"Sä tiedät itekin, että oot ihan all talk", hän sanoi hellän ylenkatseellisesti. Muksautin häntä takaisin tyynyllä ja kielsin hänen olevan oikeassa. Vaikka tietysti hän parhaana ystävänäni tiesi.

Puoli kahdeksan maissa tömistelimme alakertaan syömään, Saanan äiti oli tehnyt ison annoksen munakoisopastaa. Hän ei tosin muun kokoisia annoksia osannut tehdäkään. Kuuden lapsen äitinä varmaankin tottui siihen, että ruokaa ei voinut koskaan olla liikaa. Tänään ruokavahvuudessa olivat vielä kotona asuvien Saanan ja Ramin ja heidän vanhempiensa lisäksi sisaruskatraan vanhimmat Selja ja Jonne, joista jälkimmäiseen olin aina ollut hitusen ihastunut. Tämä puolestaan oli aina pitänyt minua ihan pentuna, jos ei nyt melkein pikkusiskona, sen verran kiinteästi olin kalustoon kuulunut. Suuresta perheestään huolimatta Saana oli ollut epäsuotuisassa asemassa kaksosten ja kuopuksen välillä, joten hänelle oli varmasti ollut lottovoitto, että minä asuin vain kivenheiton päässä. Niin ainakin halusin ajatella.

Lähdin kotiin vasta yhdentoista jälkeen, kun äiti laittoi minulle suhteellisen käskevän viestin, jossa vetosi kotiintuloaikaan ja siihen, että olin käytännöllisesti katsoen vähän niinkuin kotiarestissa.
"Sano vanhemmilles terveisiä", Saanan äiti huikkasi olohuoneesta ennen kuin suljin eteisen välioven.
"Joo sanon, kiitos ruuasta", huikkasin takaisin.

Äiti odotti minua kotona ja pudisteli päätään, kun hipsin enkelimäisesti hymyillen eteiseen.
"Muorikulta", sanoin ja halasin häntä myrskyisästi. Äiti yritti peittää hymyään. "Hannis lähetti terveisiä."
"Sielläkö sä oot taas lusinut koko illan? Mun täytyy muistaa soittaa ja kiittää", äiti huokaisi ja nipisti minua kyljestä. "Vaikka et kai sä siellä niin kauhea kehtaa olla."
"Mä en ole kauhea alkuunkaan!" protestoin. "Te vaan käytitte kaikki hyvät geenit Kataan, niin nyt teillä on tällainen jämäeräkuopus", hymyilin aurinkoisesti. Äiti yritti napata minut niskalenkkiin, mutta väistin taitavasti.
"Sentään sä et ollut missään ryyppäämässä, että kai mun pitäis olla sitten tyytyväinen. Huomenna oot kyllä kotona", äiti huokaisi. En jaksanut ruveta esitelmöimään, kuinka epäreilua oli, että loppuvuodesta syntyneet joutuivat odottamaan kuukausikaupalla juopottelun aloittamista, kun taas tammikuussa syntyneet ikätoverini olivat kännänneet jo melkein vuoden päivät. Niinpä toivotin vain hyvät yöt ja kiitin onneani, ettei äiti ottanutkaan sitä kauhean vakavasti, kunhan oli olevinaan.

Lähettäjä: Elinaaaap 
Päivämäärä:   4.8.14 19:26:29

jatkoo :)

Lähettäjä: erf 
Päivämäärä:   4.8.14 20:54:18

Jatkoo, tosi laadukasta tekstiä. :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   5.8.14 09:43:17

2. Nuku pommiin

Maanantaiaamuna kouluun pääseminen oli työn ja tuskan takana. Nukuin pommiin, joten skippasin aamiaisen lähdin märillä hiuksilla kahlaamaan bussipysäkille. Yöllä oli taas satanut lunta, ja minua suorastaan kutkutti huominen ajotuntini. Jos lunta tulisi vielä lisää, pääsisin leikkimään kunnon rallikuskia. Yritin ajatuksissani oikaista erään ojan poikki, ja vajosinkin syvemmälle kuin olin ajatellut, ja kun pääsin räpistelemään takaisin kovalle maalle, jouduin vielä kaivamaan kenkäni lumen syövereistä. Kun sain jalkineen tyhjennettyä lumesta, bussi huristelikin jo iloisesti ohitseni. Laahustin myrtyneenä pysäkille. Vilkaisin kelloani ja harkitsin jo vakavissani koko koulupäivän skippaamista, kun kuulin jonkun painavan torvea. Katsoin uteliaana ympärilleni nähdäkseni, kuka törttöili rauhallisessa kello kymmenen liikenteessä niin pahasti, että ansaitsi saada torvesta.

"Hey red, haluatko kyydin?" Vanha Fiat oli kaartanut pysäkille ja kuljettaja oli avannut oven. Lampsin ihastuneena auton luo ja kopistelin kenkäni puhtaaksi lumesta sen eturenkaaseen.
"Haluan", hymyilin leveästi Jonnelle. "Eikö sun pitäisi olla koulussa jo tähän aikaan?" tiedustelin kiinnittäessäni turvavyötäni.
"Sä olet vieläkin tosi huono havainnoimaan. Mä olen joululomalla seuraavan kuukauden", Jonne myhäili tyytyväisenä. "Sun puolestaan pitäisi jo olla koululla, mä olen just tulossa heittämästä Saanaa", hän tiesi kertoa.
"Mä nukuin pommiin", vastasin ylhäisesti. Miksi oi miksi parhaan ystäväni veljen piti näyttää niin hyvältä. Ja ennen kaikkea tuoksua niin hyvältä.
"Aa, ja mä kun luulin, että toi on joku teinien uusi hölmö muoti", Jonne kiusasi minua. "Ota nyt toi pipo edes matkan ajaksi pois päästä, ennen kuin sekin kastuu ihan litimäräksi."
"Mä huomaan kuitenkin, että sulla on vieläkin sun vanha autonrämä", vastasin viitaten huonoon havainnointikykyyni, mutta riisuin kuitenkin piponi. Jonnen virnistys leveni entisestään.
"Aah, mutta tää onkin uus vanha autonrämä. Mulla oli ennen se aataminaikainen Saabi", hän sanoi voitonriemuisena.

Jonnen ansiosta olin lopulta vain reilun puoli tuntia myöhässä, mutta opettaja ilmoitti merkitsevänsä tapauksen silti poissaoloksi. Laskeskelin hädissäni, mitä se tarkoitti, ja päädyin siihen, että minun olisi käytävä korvaustunnilla, mikäli mielin läpi kurssistani. Ja tietenkin mielin, äiti varmasti kuristaisi minut muutoin. Rojahdin Saanan viereen istumaan ja hän kaivoi laukustaan minulle tehtäväpaperit.
"Mä luulin, että sä et tule ollenkaan", hän supatti suupielestään.
"En meinannutkaan tulla, mutta sun veljesi pelasti mut", vastasin tyytyväisenä. Saana katsoi minua oudosti.
"Et kai sä taas aio kehitellä jotain?" hän kysyi tuiman näköisesti. Minä mutristin suutani pahastuksen merkiksi.
"En", kielsin sitten lammasmaisesti. Olin muutama vuosi sitten päättänyt, että minä ja Jonne kuuluimme yhteen, ja tupannut hänen seuraansa turhankin hanakasti. Minä ja Saana olimme jopa saaneet aikaiseksi kauhean riidan, kun Jonne oli sitten muuttanut pois kotoa ja Saana oli syyttänyt siitä minua. Vaikka tietenkään parikymppiset nuoret miehet eivät välittäneet viisitoistavuotiaiden pikkutyttöjen lähentely-yrityksistä niin paljoa. No, ainakin olin nyt sen verran viisaampi, että tiesin sen.

Lopputunnin ajan sain kuunnella Saanan havainnointeja Latestaan, vertailua lempibändeistä ja -sarjoista, miten tällä ei näyttänyt olevan tyttöystävää, ainakaan profiilitietojen tai valokuvien perusteella.
"Ootko sä puhunut sen kanssa mitään?" kysyin, kun olimme merkinneet kotitehtävät ylös ja siirryimme käytävään. Saana meni torjuvan näköiseksi.
"Miten niin puhunut?"
"No siten niin, että lisäsitkö sä sen kaveriksi ja nyt pidät mykkäkoulua? Haloo, sitä varten siinä on se chatti!" Saana osasi olla välillä niin paksupäinen.
"Haloo itsellesi, sä sen lisäsit. Sitä paitsi mitä mä muka sanoisin sille? En mä voi aloittaa keskustelua jostain meidän yhteisestä suosikkisarjasta, sehän tietäisi, että mä olen käynyt stalkkaamassa sitä!" Ystäväni pyöritteli silmiään. Minä harkitsin asiaa hetken. Saana oli tietysti oikeassa. Hänellä oli taipumusta jäätyä puhuessaan kundeille, vaikka hän oli kasvanut kolmen veljen kanssa. En oikein ymmärtänyt, miksi se oli hänelle ongelma, enkä varsinkaan käsittänyt, miten se saattoi ulottua myös sähköiseen kommunikointiin.
"Sä voisit vaikka kysyä haluaisko se lähteä sun kanssa leffaan. Jos sulla on vaikka ilmaislippuja, jotka menee vanhaksi, ja teillä on synkannut hyvin kun ootte törmännyt koiratapahtumissa?" ehdotin lopulta. Saanan mielestä idea oli pöyristyttävä, ja minun mielenkiintoni asiaan lopahti

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   7.8.14 09:59:02

Seuraavaksi minulla oli matematiikkaa, joten juttumme katkesi lyhyeen. Saana haikaili kai edelleen eläinlääkäriksi, joten hän luki pitkää matikkaa, kun taas minä en jaksanut keskittyä siihen, vaikka äiti ja isä olivat yrittäneetkin protestoida valintaani vastaan. Olisin minä pitkänkin puolella pärjännyt, ei se siitä johtunut. Minua vain kiinnosti enemmän lukea psykologiaa, yhteiskuntaoppia ja biologiaa. Ja en missän nimessä halunnut käydä ylimääräisiä kursseja, sen olin päättänyt jo ajat sitten. 75 oli ehdoton maksimi, ja olin laskeskellut nekin niin tarkkaan, että autokoulusta hyvitettävä kurssikin mahtui tuon minimin joukkoon.

Olin tehnyt läksyt vähän oikealla kädellä, joten istuin takanpenkin sijasta jonnekin luokan keskivaiheille. Tämä kyseinen opettaja poimi yleensä pari eturiviläistä ja muutaman takarivin lorvijan taululle, joten todennäköisyyksien mukaan olisin siinä turvassa. Osuin oikeaan, vaikka Stobe rojahtikin viereeni juuri, kun maikka tutki nimilistaa taulu-uhrien osalta.

"Sä et ollut lauantaina Heljällä", kundi totesi. Vaikka lauseen perässä oli selvästi piste, äänensävy vihjaili kysymysmerkkiä. Stobe oli syksyn mittaan ilmaissut kiertoteitse ja humalassa hiukan suorempaankin olevansa kiinnostunut minusta muuten kuin kaverina, mutta minua ei kauheasti kiinnostanut. Olin seurustellut samoissa piireissä liikkuvan Miksun kanssa pari kuukautta keväällä, joten en ollut varma oliko Stobe oikeasti kiinnostunut vai arveliko minun olevan helppo. Hetken harkitsin vastaavani vain myöntävästi, mutta olin sen verran hyvällä tuulella aamuisen autokyydin ansiosta, että päätin olla tapojeni vastaisesti suopea.
"Mä olen alaikäinen", sanoin teeskennellyn puritaanisesti. Stobe pyöräytti silmiään niin, että valkuaiset vilkkuivat.
"Niin kuin se ois sua ennenkään haitannut."
"Ehkä mä olen tullut uskoon", jatkoin samaa ylevää linjaa, sillä en aikonut ottaa kotiarestiani puheeksi.
"Ennemminkin Usko on tullut suhun", Stobe naurahti ja veti fist bumpin takanaan istuvan Josen kanssa, joka hörähti myös.

Siinä vaiheessa meitä kehotettiin pitämään pienempää ääntä, ja Stobe sai käskyn ottaa pipon pois päälään. Kundi riisuikin sen hitaasti, pörrötti vaaleaa tukkaansa ja väläytti maikalle hurmaavimman hymynsä. Sitten hän alkoi vihellellä hiljaa ja jossain vaiheessa erotin sanat "mä oon herrasmies, ja banjoas kun näppäilen", ja virnistin hänelle huvittuneena. Tyyppi oli ehkä ihastunut minuun, mutta ei ainakaan luopunut maneereistaan vuokseni.
"Tuu meille ens perjantaina", Stobe sanoi, kun kotitehtävät oli käyty läpi ja maikka alkoi selostaa lukujonojen soveltamista. Säpsähdin hiukan. Kundi oli laskenut kämmenensä käsivarrelleni.
"Mulla on menoa", vastasin ja huitaisin hänen kätensä pois.
"Mistä lähtien sä olet sanonut ei bileille?" Stobe intti.
"Siitä lähtien, kun mulla on torstaina synttärit ja mä aion lähteä perjantaina baariin enkä johonkin lasten kotibileisiin", vastasin äidillisesti ja Stobe ulvahti. Maikka kääntyi katsomaan meitä, ja ilmoitti, että Stobe voisi myös poistua luokasta, jos ei osannut pitää suutaan supussa.
"Sori, sori", Stobe kumarteli kädet sievästi yhdessä. "No tuu meille aloittelemaan sitten. Mä tarjoan sulle synttäridrinkin", hän lisäsi minulle iskien silmää.

Ruokiksella etsin Saanan käsiini. Hän oli pitkällisen lahjonnan, kiristämisen ja uhkailun seurauksena lupautunut minun, Miisan ja Karon kanssa baariin. Nyt minun pitikin sitten suostutella hänet mukaan Stoben kotibileisiin. Yllätyksekseni hän kuitenkin suostui mukisematta.
"Kuulitko sä, mitä mä kysyin?" varmistin. Nähdäkseni hänen katseensa oli silloin tällöin niin unelmoiva, etten voinut olla varma, että hän pystyi rekisteröimään ympäröivää maailmaa.
"Kuulin, sä haluat mennä Topiakselle aloittelemaan", Saana hymyili herttaisesti. Eipä sillä, että hän olisi voinut hymyillä muullakaan tapaa. Sitten hän tönäisi minua.
"Älä näytä noin yllättyneeltä, en mä ole mikään märkä viltti. Sitäpaitsi mä haluan vähän enemmän sosiaalisia tilanteita, että voin puhua Latelle enää koskaan", hän lisäsi sitten punastuen sievästi.
"Okei! Mä voin hakea sut meille neljän maissa. Vanhukset lähtee aamulla sinne Pariisiin", innostuin.
"Sä haet mut? Älä unta näe, mä kävelen teille alle viidessä minuutissa", Saana naurahti.
"Tai vielä parempi! Jos mä tuunkin kouluun autolla! Sä voit myös saada kyydin", virnistin leveästi uudelle idealleni.
"Katsotaan nyt se inssi ensin", Saana rauhoitteli. Minä pyöräytin silmiäni.
"Kai mä nyt jonkun inssin läpäisen."

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   8.8.14 12:33:51

3. Winter Wonderland

Niin läpäisinkin, vaikka inssiohjaaja nurisi hiukan moottorijarrutustaidoistani, joita ei kyllä ollutkaan. Matti antoi minun ajaa takaisin koululle, vaikka se ei kai ollut ihan sääntökirjan mukaista. Paperitöihin ei mennyt onneksi kauaa, ja Antti lätkäisi väliaikaisen ajoluvan käteeni.
"Harmi, että pääsit ekalla läpi, sä olet aika hauska mimmi", hän murjaisi kätellessään.
"Ai tuleeko sulle ikävä?" härnäsin.
"Ainakin sun tuntimaksujasi", mies vastasi samaan sävyyn.
"Niin sä ainakin sanot sun vaimollesi", huikkasin vielä ovenraosta lentosuukon kera.

Saana odotti minua parkkipaikalla, ja hätistin hänet pois kuljettajan paikalta. Hän ei - luojankiitos - ollut tullut veljensä autonrämällä, vaan saanut lainaan ihan oikean auton.
"Et sitten aja ojaan, Selja saa hermarin", Saana varoitti.
"En kai mä nyt aja. Alkaako teidän perhejoulu jo nyt?" kysyin ihmeissäni. Jouluun nyt oli vielä yli viikko.
"Ei, mutta kun Selja haluaa, että sitä passataan", Saana huokaisi kyllästyneen näköisenä. "Ajetaan Sellon kautta, mä lupasin käydä kaupassa." Saanan vanhin sisko Selja odotti esikoistaan, ja hänen äitiyslomansa oli alkanut reilu viikko sitten. Selja oli joskus vuosia sitten ollut idolini. Hän oli aina ollut niin vanha ja mennyt oman päänsä mukaan, mutta nyt hänestä oli sitten tullut tylsä ja vakiintunut - kaksikymmentäneljävuotiaana. Toisaalta hänen miesystävänsä olikin jo yli kolmekymppinen, mutta silti. Minä en ainakaan hankkisi lapsia ennen kuin lähempänä neljääkymppiä, jos silloinkaan. Kata saisi minun puolestani hoitaa lapsenlapset vanhemmillemme.

Selja odotti meitä eteisessä haarukan kanssa ja muistutti tummanvihreässä kietaisutunikassaan ja valtavassa vatsassaan vesimelonia. Hän ihasteli vadelmansävyistä tukkaani ja kaivoi sitten kauppakasseistamme rasian hapankaalia.
"Ihanaa, mä olen himoinnut tätä eilisestä asti", hän huokasi tungettuaan pari haarukallista valkoisia kaalisuikaleita suuhunsa. Minä kaivoin samaisesta kassista siiderin ja napsautin sen auki.
"Niin mäkin tätä", väitin ja otin pitkän kulauksen. Selja vilkaisi minua tuimasti.
"Onko toi nyt sopivaa ruveta ryypiskelemään mun edessäni", hän paheksui. "Mä en ole saanut siideriä kymmeneen kuukauteen. Ja eikö teillä ole koulua, lapset?"
"Ei, kun me ei otettu torstaille kursseja tässä jaksossa. Ja mä juon, koska mä voin", totesin tyytyväisenä.
"Kitillä on tänään synttärit", Saana huomautti ja Selja läimäytti otsaansa.
"Tiesin mä sen! Onnea", hän huudahti ja halasi minua pikaisesti. "Hitsi, mä en edes muistanut, että sä oisit voinut olla alaikäinen vielä. Tää varmaan tarkoittaa, että sä et enää suostu lakkaamaan mun varpaankynsiä?"

Vaikka Selja oli ihan kiva, meillä oli parempaakin tekemistä, joten sulkeuduimme hetken kuluttua Saanan huoneeseen. Minun ei oikeastaan juuri olisi tehnyt mieli siideriä enää ensihuikan jälkeen, mutta join sen kuitenkin loppuun ennen kuin vaihdoin kokikseen. En minä sentään rahassa kylpenyt. Olin ollut kesällä hautausmaalla kastelemassa kukkia, mutta ei siitä ollut kummemmin maksettu, ja olin jotenkin taitava elämään yli varojeni. Vanhemmat olivat kustantaneet ajokorttini, mutta ehkä isovanhemmilta irtoaisi jokunen satanen. Tai no, kymppi ainakin. Isän isä ei oikein ymmärtänyt, että minä ja Kata olimme jo aikuisia, mutta onneksi oli Aiia. Hän oli yllättävän hyvin kärryillä maailman menosta, mutta toisaalta hän oli jäänyt eläkkeellekin vasta edellisenä keväänä.

Aloimme katsoa jotain leffaa Netflixistä, ja huomasimme lumipyryn vasta, kun nurkissa alkoi ujeltaa.
"Voi víttu", ähkäisin vilkaistuani ulos. Lunta oli tullut jo hyvinkin pari senttiä, ja näkyvyys ikkunasta lähes olematon. Näin joulun alla ulkona oli tietysti hämärää kaiken aikaa, mutta yhdeltä sentään yleensä vielä näki jotain. Lumisade ei lakannut edes iltaan mennessä, ja kun lopulta lakkasin odottamasta sen päättymistä, jouduin kahlaamaan kotiin melkein umpihangessa.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   8.8.14 15:23:22

Laitan nyt vielä tän loppuluvun, kun oon sitten Hangossa ainakin viikonlopun yli, ja näin ollen totaalisessa konepimennossa (paitsi mobiili!). Toivottavasti tänne joku löytäis lukemaankin, vaikka kyllä mä tätä ihan omaksi iloksikin kirjoitan :)

--

Äiti ei ollut sen ilahtuneempi kuin minäkään. Pesukone oli liian hidas ja minä liian luminen, tai niin hän ainakin ilmaisi asian, kun törmäsin häneen eteisessä.
"Jätä sun vaatteesi tuulikaappiin, meillä on kaikki ikkunat ihan huurussa, jos sä annat niiden sulaa tässä", hän komensi. "Näitkö isääsi?"
"No en nähnyt. Mutta ei tuolla juuri näe muutenkaan, että saattoi se jossain piileksiä", vastasin. "Onko meillä jotain ruokaa?"
"Tänään sä et sitten syönyt Saarnilla. Pate on hakemassa pizzaa", äiti vastasi.
"Et kai sä tilannut mulle kinkkua?" kysyin ja seurasin äitiä makuuhuoneeseen. Sängyn päällä oli levällään kaksi matkalaukkua, molemmat jo puolillaan.
"Soita Patelle, en mä tiedä mitä se meinaa tilata", äiti vastasi hajamielisesti. Huokaisin dramaattisesti.
"Mä en syö kinkkua", urahdin.
"Mä en millään pysy perillä siitä, mitä sä et milloinkin syö", äiti tiuskaisi.
"Älä viitti stressata noin paljon jostain pakkaamisesta! Te ootte poissa neljä päivää, ette te tartte niin paljon kamaa", äyskähdin takaisin ja menin olohuoneeseen soittamaan isille.

Puhelimen hälyttäessä näin ajovalojen pyyhkivän seinää, joten napsautin puhelun poikki ja livahdin keittiöön kaivamaan astioita esiin. Iskä oli onneksi vähemmän stressaantunut heidän pitkästä viikonlopustaan, joten hän oli muistanut uusimman rajoitteeni ja ostanut minulle tonnikalapizzan. Tiesin kyllä, että tonnikala ei todellakaan ollut lihaa eettisempi valinta, mutta ei kai minunkaan nyt heti pitänyt kaikesta luopua.
"No, ajoitko sä tänään jonkun auton lunariin?" iskä kysyi, kun olimme kaikki istuneet pöydän ääreen.
"En vielä, mä ajattelin odottaa, että te lähdette reissuun", irvistin.
"Jos me nyt päästään lähtemään ollenkaan", äiti totesi fatalistisesti.
"Tottakai päästään", isä rauhoitteli. "Älä nyt stressaa."
"Sä olet rasittavan rauhallinen!" äiti tuskaili, mutta rauhoittui, kun iskä kaatoi hänelle viiniä.

Vanhempani pääsivät kuin pääsivätkin lähtemään. Heräsin ensin heidän kolisteluunsa ja sitten myöhemmin uudestaan tekstiviestiin, jossa he kertoivat lennon lähtevän ajallaan. Olisin varmasti jatkanut unia vielä senkin ohi, jos en olisi vilkaissut kelloa. Olin unohtanut laittaa herätyksen, ja minun oli ehdottomasti pestävä hiukseni. Suoriuduin suihkusta ennätysajassa, mutta vaatteet olivat minua vastaan. Yritin syödä paahtoleipää samalla kun vedin farkkuja jalkaan, joten kun puhelimeni sitten soi, vastasin hiukan tarpeettoman vihamielisesti.
"Mitä?"
"Saana tässä", ystäväni tunnistautui vetäistyään ensin loukkaantuneen kuuloisena henkeä.
"Sori. Mä nukuin pommiin. Taas", pahoittelin ja haukkasin uuden palan nyt jo haaleaksi viilenneestä leivästäni. "Vilen reputtaa mut, jos myöhästyn taas."
"Mä ajattelinkin kysyä, että monelta me lähdetään. Sun piti tulla autolla?"
"Ai niin! Mä olen siinä vartin päästä, mun pitää meikata vielä", vastasin ilahtuneena. Langan toisesta päästä kuului huvittunut tirskaisu.
"Sä et vissiin ole katsonut ulos."

En tosiaan ollut. Joulukuinen aamuaurinko kimalteli joka puussa ja pensaassa. Tai ainakin päättelin niiden olevan yhä puita ja pensaita, vaikka kaikki näyttikin yhdeltä valkealta massalta. Vanhempani olivat sentään joutuneet lapioimaan pienen kinttupolun päästäkseen taksille, mutta autoa he eivät olleet putsanneet, miksipä olisivatkaan. Golfimme oli hautautunut lumeen ja jos en olisi tiennyt sen olevan siinä, olisin varmasti luullut sitä lumikinokseksi. Kirosin raskaasti. Onneksi Selja pelastavana enkelinä lupasi heittää meidät. Jonne oli urakoinut hänenkin autonsa puhtaaksi joskus aamulla, joten hänen tarvitsi vain käynnistää kaaransa ja suhauttaa meille.

"@!#$ talven ihmemaa", murisin kiivetessäni takapenkille. Joku innokas oli sentään käynyt auraamassa ajotiet, joten pääsimme ihan mukavasti liikkeelle. Seljalla oli onneksi ihan vanhanaikaiset nastarenkaat, eikä niitä pelleilykitkoja. Sellaisilla ei olisi tehnyt mitään parin sentin tiiviiksi kerrokseksi tamppautuneessa lumessa.
"Äläs nyt murjota, kyllä me ehditään", Selja virnisti minulle taustapeilin kautta. "Mulla on bensaa suonissani ja jos Vilen ryttyilee sille, niin kerro terkkuja multa."
"Mitä toi nyt tarkoittaa?" kysyin kiinnostuneena, mutta Selja vain iski silmää ja nauroi.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   8.8.14 22:04:25

Voi, mä roikun kyllä täällä (samalla, kun kadehdin sun Hankoa!)
Ja mä havaitsin hittovie, etten mä ole koskaan lukenut Seljaa loppuun, joten roikun sielläkin!

Lähettäjä: Figaron_haamu ek 
Päivämäärä:   9.8.14 00:26:02

Sano nyt vielä, että tää päähenkilö on edellisen tarinan Ellin ja Paten lapsi! :D jos kerran isän nimi on tässäkin Pate...?

Ja kuten tästä saattaa päätellä roikun minäkin täällä :)

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   9.8.14 10:07:37

Täällä roikun minäkin, hymy korvissa! Tämäkin on loistavuutta, mahtavaa. Koukussa ollaan! ^^

Lähettäjä: jackets_mobile 
Päivämäärä:   10.8.14 09:27:30

4. Nyt sitä boolia!

Koulupäivä tuntui suorastaan matelevan. Ruotsintunti meni sentään ihan kunnialla, sillä Vilen itse sattui olemaan muutaman minuutin myöhässä. Hän ei ollut koskaan oikein pitänyt minusta syystä tai toisesta, ja näytti suorastaan ärsyyntyvän siitä, että jopa minä olin ehtinyt paikalle ennen häntä. Tunnin päätyttyä hän vinkkasi minut luokseen.
”Me voidaan varmaan kattoa se sun viime viikon myöhästyminen sormien läpi näin joulun kunniaksi”, hän aloitti, ”mutta loman jälkeen oot sitten ajallaan joka kerta, tai joudut uusimaan tämän kurssin.” Tiesin olla kyselemättä syitä, sillä en halunnut miehen enää muuttavan mieltään.
”Kiitos”, henkäisin sen sijaan. Mies hymyili pikaisesti.
”Hyvää joulua”, hän lausui sitten. ”Alas laputtaa sitten, ennen kuin mä muutan mieleni.”
Tein työtä käskettyä, mutta ovella käännyin ympäri.
”Hyvää joulua sullekin”, heläytin.

Päivän vihdoin päätyttyä kipaisimme Saanan ja Karon kanssa Alkoon. Selja oli luvannut hakeakin meidät, ”jos ei synnyttäisi sitä ennen”, mutta olimme pyytäneet häntä poimimaan meidät mieluummin ostarilta, sillä meidän piti ostaa juomat illaksi. Olin hiukan pettynyt, ettei minulta edes kysytty henkkareita, kun ostin pullon valkkaria, ja harmittelin, etten ollut aiemmin kehdannut käydä kokeilemassa. Baareissa olin toki ollut, jos niitä nyt sellaisiksi saattoi kutsua. Olin lukion alemmilla luokilla pyörinyt muutamassa abiporukassa ja päässyt heidän siivellään jos jonkinmoisiin paikalliskuppiloihin. Olin joskus yrittänyt myös pariin keskustabaariin, mutta niissä oli ainakin silloin ollut sen verran tarkkaa henkilökuntaa, että paperittomana en ollut päässyt sisään. Se puolestaan oli ollut sen verran noloa, etten ollut parin kokemuksen jälkeen edes yrittänyt, ja olin mieluummin ollut vain kotibileissä.

Saana halusi käydä kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, mutta lupasi tulla meille neljäksi. Olin iloinen, ettei hän muistanut aiempia puheitani siitä, että voisin hakea hänet, sillä auto oli edelleen kinoksessa. Stobelle pääsi meiltä suoraan bussilla, mutta meillä oli niin hauskaa etkoillessa ja laittautuessa, että kun pääsimme perille, bileet olivat jo täydessä vauhdissa. Saana nauliutui hetkeksi ovelle, mutta minä kiskoin hänet päättäväisesti väkijoukon läpi. Spottasin Miisan boolikulhon luona ja luovimme hänen luokseen.
”No vihdoin! Mä jo ajattelin, että te meinaatte feidata”, hän huudahti ja antoi meille pikaiset poskisuukot. Hänen äitinsä teki työkseen jotain hyväpalkkaista, tärkeää ja kansainvälistä, ja Miisa poimi tältä mielellään erilaisia maneereja. ”Stobe on ollut ku joku pahempikin iilimato. Se ei ole jättänyt mua rauhaan kymmeneksi minuutiksi”, hän huokaisi sitten.
”Siinä maha, missä painitaan”, Saana mutisi suupielestään hetkeä ennen kuin minut nostettiin ilmaan. Stobe kiepautti minut olalleen ja pyöri sitten muutaman kerran ympäri. Tiesin hänen odottavan, että kiljuisin ja nauraisin ja käskisin häntä laskemaan minut alas, mutta en halunnut antaa hänelle sitä iloa. Odotin sen sijaan, että hän lopetti ja laski minut maahan.
”Hauskaa”, totesin lakonisesti.
”Onks sulla hiekkaa pikkareissa vai juomat loppu?” kundi virnisti.
"Tai ehkä mulla ei ole pikkareita ollenkaan?" ehdotin viattomasti ja nauroin, kun Stobe vilkaisi heti alaspäin.

Pojilla oli tapana ruveta kauhean ikävystyttäviksi, kun he ihastuivat, eikä Stobe ollut poikkeus. Koulussa hän oli vielä varsin viihdyttävä, mutta nyt hän oli jotenkin ilmeisesti kuvitellut kiinnostuksen olevan molemminpuolista, kun kerran olin hyväksynyt hänen kutsunsa. Hän parkkerasi viereni ja yritti hypistellä paitaani ja vyötäröäni ja lopulta hiuksiani.
"Mitä ihmettä sä luulet tekeväsi?" kysyin mahdollisimman torjuvalla äänensävyllä ja mulkaisin häntä oudoksuvasti varmemmaksi vakuudeksi. Stoben ilme meni ällistyneeksi ja hiukan säikähtäneeksikin.
"En mä.. Mä luulin..", hän tapaili sanoja.
"Älä luule, tiedä", tokaisin hänelle. Stobe tuijotimme hetken toisiamme ja sitten Stobe mutisi menevänsä hakemaan uuden bissen. Miisa pyöritteli silmiään Stoben selän loitotessa, ja Saana näytti yhtäaikaa vaivautuneelta ja siltä, että häntä nauratti.
"Toi oli kyllä aika julmaa", hän sanoi, vaikka suupieli nykikin.
"Miten niin? Mähän annoin sille mahdollisuuden tehdä aloite, mutta se jäätyi ja jänisti", vastasin muka ihmetellen. Olin tietysti arvellutkin, ettei Stobesta olisi siihen, mutta hän olisi saattanut yllättää minut positiivisesti.
"Ja mitä sitten, jos se olisi vaikka pussannut sua?" Saana haastoi minut. Kohautin olkiani.
"Olisin mä antanut sen."
"Mutta sä et ole kiinnostunut siitä?"
"No en, mutta pussailu nyt on aina kivaa", hymyilin. "Nyt lisää sitä boolia!"

Lähettäjä: hedelmäsalaatti 
Päivämäärä:   10.8.14 17:18:48

Koukkuun jäin :) Jatkoa odotellessa!

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   20.8.14 21:40:47

Täällä toinen joka oottelee jatkoa malttamattomana!! :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   21.8.14 12:27:24

Jaha, oonkin lomaillu niin innokkaati, että oon unohtanut laittaa teille jatkoa :D

--
Stoben kämppä oli melko iso, mutta siellä oli niin paljon porukkaa, että loppuillasta alkoi tulla tosi ahdasta, ja vessajonot alkoivat olla festariluokkaa. Istumapaikkoja kärkyttiin melkein sotaisasti ja meteli oli kova. Minä ja Saana olimme saaneet onnekkaasti vallattua sohvankulman niin, että Saana istui nurkassa ja minä leveällä käsinojalla. Saana oli nauttinut boolia jo sen verran, että hän suunnitteli känniviestiä Latelle, ja minä jouduin käyttämään kaikki keinoni estääkseni sen. Olin juuri luennoimassa, kuinka äärimmäisen noloa se olisi, kun minut nostettiin takaapäin ilmaan. En edes ehtinyt älähtää ja mätkäistä syyllistä, kun hän jo istui paikalleni minä sylissään.
"Hei!" huudahdin hiukan myöhässä ja käännyin katsomaan tunkeilijaa.
"Hei punatukkainen", kundi virnisti. "Mä toin sulle bissen."
"Kiitos!" Hymyilin ja hörppäsin pullosta. Olut oli kylmää ja kuohuvaa ja pullo ilmeisesti juuri avattu. "Mä en tunne sua."
"Ja kuitenkin sä istut mun sylissä mun sohvalla ja juot mun bisseä", kundi naurahti ja otti kulauksen omasta pullostaan. Hänen toinen kätensä oli ympärilläni ja piti kiinni omistavasti.

Stoben veli Spaddu - Patrik - oli lomilla intistä. Hän oil veljeään suorasukaisempi ja kutsui minua Cherieksi kuultuaan oikean nimeni.
"Mun isän nimi on myös Patrik", ilmoitin. "Mutta sitä kyllä sanotaan Pateksi, eikä miksikään hiton Spadduksi."
"Kyllä muakin vanhemmat sanoo Patuksi. Ei sunkaan porukat varmaan kutsu Kisuksi", poika vastasi kulmat kohollaan. Niinpä. Minä päätin silti kutsua poikaa Patuksi. Minulla oli suuria vaikeuksia kutsua hänen veljeäänkään Stobeksi, ja Spaddu nyt oli vain ylitsepääsemättömän kauhea. Hänen sylissään oli yllättävän mukavaa, ja illan mittaan pääsimme jo mukavalle silittely- ja pussailuasteelle. Saana siirtyi hienotunteisesti muualle, kun Patun kädet alkoivat seikkailla takapuolelleni.

Sitten jossain vaiheessa minun piti mennä käymään vessassa. Booli ja bisse pyörivät karusellia päässäni ehkä hiukan turhankin tiuhaan, mutta olo oli iloinen ja kevyt. Vessassa tuhraantui hetki jos toinenkin, kun päätin vielä korjailla rajauksiani, ja kun palasin sieltä, käynnissä oli varsinainen liikekannalle pano. En nähnyt Patua tai Saanaa tai oikeastaan ketään muutakaan kovin tuttua tungeksivan porukan joukossa, joten palasin vain sohvalle hakemaan pitkähihaiseni, josta olin kuoriutunut jossakin vaiheessa.
"Kisu! Mä luulin, että sä olit jo mennyt", Stobe sanoi yllättyneenä, kun paukkasi olohuoneeseen ilmeisesti tarkistaakseen, että se oli tyhjä.
"Ei, täällä mä olen", vastasin maailmojasyleilevän iloisesti.
"Me ollaan lähdössä nyt", kundi totesi hiukan turhaan, mutta minä nyökkäilin pontevasti.

Nilkkurini olivat hiukan kapinallisella päällä, mutta pääsin suurinpiirtein kunnialla ulos. Osa porukasta oli jo lähtenyt kävelemään kenties bussipysäkille tai juna-asemalle päin, mutta suuri joukko vieraita parveili vielä oven edustalla. Bongasin Saanan ja Karon sivummalla, ja yllätyksekseni molemmat sauhuttelivat.
"Oho", kommentoin Saanalle, joka veteli varovaisia poskisauhuja. Hän virnisti minulle leveästi ja tarjosi tupakkaansa. Vedin siitä parit savut ja hypähdin muutaman kerran lämmitelläkseni. Lämpötila oli laskenut reippaasti lumentulon jälkeen ja minulle alkoi heti tulla kylmä. Neljännellä hypähdyksellä toinen jalkani lipsahti jäähän ja olisin kaatunut selälleni, jos ei Patu olisi sattunut juuri tulemaan paikalle.
"Varovasti Cherie", hän naurahti ja nosti minut pystyyn. "Vaikka onhan se kivaa, kun naiset yrittää noin heittäytyä jalkoihin." Hän oli ilmeisesti saanut pikkuveljensä kanssa talon tyhjäksi, sillä lähdimme melkein saman tien liikkumaan asemalle.

Saana oli todella täynnä yllätyksiä sinä iltana. Hän oli humalammassa kuin olin koskaan aiemmin nähnyt, mutta ei kuitenkaan missään konttauskunnossa. Hän oli seurallinen ja jutusteli vieraiden kanssa ja oli jotenkin saanut junailtua kaikki hänen valitsemaansa baariin. Kun Karo tiedusteli häneltä, miten hän oli päätynyt juuri kyseiseen juottolaan, Saana otti kasvoilleen viattomimman ilmeensä.
"Mä saatoin sanoa Latelle, että ehkä törmätään siellä", hän totesi muina naisina.
"Tästä tulee niin ikimuistoinen ilta!" Julistin.

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   21.8.14 15:11:25

Oijoi!! Heti lisää, vaadin!

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   21.8.14 20:20:35

Jee! Kiva kun lomat loppui ja arki alkoi. Tarinatkin jatkuu :D

Lähettäjä: hedelmäsalaatti 
Päivämäärä:   23.8.14 15:42:42

Tämä koukuttaa kyllä pahasti!

Lähettäjä: jou 
Päivämäärä:   1.9.14 20:37:27

lisää? :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   2.9.14 13:11:31

Yritän palailla tässä loman jälkeen ruotuun. Kaason tehtävät pitää kiireisenä tän viikon ja koiravauva huomattavasti pidempäänkin, mutta jatkelen tätä aina ehtiessäni :)

5. Joku on nukkunut sängyssäni

Heräsin ensin vain ihan vähän ja ensimmäinen ajatukseni oli, että onneksi minulla ei ollut krapulaa. Silmäni tuntuivat hiukan oudoilta ja suuni oli niin kuiva, että kieli tuntui peittävän sen kokonaan. Niskaani kivisti. Tarkemmin ajatellen joka paikkaan sattui, ja miksi ihmeessä sänkyni tuntui niin epämukavalta? Avasin silmäni ja totesin olevani kylpyhuoneessa. Tuuletin sisäisesti, sillä se oli jopa minun kylpyhuoneeni. Nousin hitaasti lattialta ja niskaani vihlaisi. Peilistä minua tuijotti hiukan rähjäinen näky, mutta ottaen huomioon, etten muistanut edellisillasta juuri mitään - varsinkaan kotiintulon osalta - tilanne ei ollut katastrofaalinen. Ripsiväri oli hiukan varissut, mutta asia korjautui pyyhkäisemällä silmänalusia kostealla vanulapulla. Lisäksi kampaukseni oli hiukan toispuoleisesti litistynyt lattalla nukkumisen ansiosta. Join lavuaarin yllä pitkän kulauksen vettä ja tassuttelin sitten keittiöön.

Laitoin kahvin tippumaan ja menin sitten ulos tupakalle. Olin ostanut eilistä varten askillisen ja siitä oli otettu vain muutama. Liekö krapulattomuuteni sitten johtunut siitä, että olin poltellut normaalia vähemmän, vaiko jostain muusta. Todennäköisesti olin kuitenkin pumminut kavereiltani. Tai Spaddulta. Kireähkö pakkanen ei auringonpaisteesta huolimatta houkutellut lorvimaan ulkona, joten stumppasin tupakkani kaiteen lumikasaan ja loikin takaisin sisälle. Pitäisi muistaa putsata kuisti ennen vanhusten paluuta. Hampaani löivät melkein loukkua kylmästä, joten päätin vaihtaa eiliset juhlavaatteeni johonkin mukavampaan ja lämpimämpään.

Huoneeni kynnyksellä pysähdyin. Sänkyni oli selkeästi nukutun näköinen. Pidin siististä ja petasin jopa sänkyni päivittäin, olipa minulla miten kiire tahansa. Nyt päiväpeitto oli kuitenkin rytyssä, niinkuin joku olisi kääriytynyt siihen. Olin tietysti itse saattanut nukkua siinä, mutta jotenkin minusta tuntui, että olin painunut suoraa päätä kylppäriin. Yritin penkoa illan tapahtumia aivojeni perukoilta, mutta siitä ei ollut iloa. Vessan huuhtomisen ääni vahvisti epäilykseni ja menin portaille istumaan.

"Kauhea kun sä säikäyit mut", Karo henkäisi astuessaan ulos kylpyhuoneesta. "Onko sulla krapula?"
"No arvaa säikähdinkö mä, kun en tiennyt että täällä on joku!" Heitin takaisin. Karo näytti huvittuneelta.
"Saana käski mua huolehtimaan sut kotiin. Sä olitkin kyllä aika hutikassa", hän vastasi. "Mites se krapula?"
Minä kohautin olkiani ja pudistin päätäni.
"Ei krapulaa. Mä keitin kahvia, katotaan onko jotain aamupalaakin."
"No mitä ihmettä?! Mulla on jopa pää vähän kipeä, vaikka mä en juonutkaan kolmin käsin. Onko sulla buranaa?" Karo voihkaisi. "Salee sä laattasit niin paljon jo yöllä."

Kaivoin ystävälleni päänsärkylääkettä ja kaivoin leivänpäälliset jääkaapista. Äiti oli innostunut leipomaan, joten meiltä löytyi aina jos jonkinmoista leivänkorviketta pakastimesta. Tällä kertaa kaivoin arkusta jogurttisämpylöitä ja laitoin ne hetkeksi mikroon sulamaan. Kaadoin kahvia kuppeihin ja laitoin saman tien uuden satsin tippumaan. Minä ainakin olin kofeiinin tarpeessa, ja olin aiemmin keittänyt vain itselleni.

"Mitä sä sitten muistat eiliseltä?" Karo kysyi, kun oli ensin saanut ahmittua puolitoista sämpyllää ja särvittyä pari lasia tuoremehua särkylääkkeensä kyytipojaksi. Mietin hetken. Illan tapahtumat pyörivät aikamoisena kaleidoskooppina eikä aikajanasta ollut hajuakaan. Alkuilta vielä meni suhteellisen hyvillä muistikuvilla, mutta baarin tapahtumista käsitykseni oli todella hatara. Karo vahvisti käsitykseni etkoilta ja huomautti minun olleen hiukan epähienotunteinen Stobea kohtaan. Minä pyöräytin silmiäni.
"Mä annoin sille mahdollisuuden", puolustauduin, ja sain vuorostani Karon muljauttelemaan.
"Ja hetkeä myöhemmin etenit kakkospesälle sen veljen kanssa", hän huomautti.
"No mutta. Se oli enemmän mun makuun. Sellainen tulin, näin, otin -tyyppi", vastasin. Patun ajatteleminen nosti hymyn huulilleni.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   8.9.14 13:57:30

Loppuillan kuunteleminen ei ollut niin kovin mieltäylentävää. Ilmeisesti minä ja Patu olimme jatkaneet kuherteluamme baarissa siihen malliin, että meitä oli kehoitettu poistumaan. Sen sijaan olimme parkkeeranneet baaritiskille ja kiskoneet bisseä ja shotteja kuin viimeistä päivää, kunnes minä olin kadonnut vessaan oksentamaan. Miisa minut oli sieltä löytänyt ja juottanut minulle vettä kunnes oksensin senkin. Sitten olin siistinyt itseni takaisin bilekuntoon ja ilmoittanut lähteväni Patun ja hänen kuuden kaverinsa kanssa jatkoille. Siinä vaiheessa Saana oli kuitenkin ottanut tilan haltuunsa ja nimittänyt Karon holhoojakseni, sillä hänellä itsellään oli ollut parempaakin tekemistä. Karolla oli ollut työn ja tuskan takana suostutella joku taksikuski ottamaan meidät kyytiinsä, ja kun hän oli saanut minut kotiin, olin taas rynnännyt vessaan oksentamaan. Hän sen sijaan oli mennyt sänkyyni nukkumaan, kun se nyt kuitenkin oli kyllin leveä kahdelle.

"Kiitos hei", huokaisin vähän nolona. "Paljon mä olen sulle velkaa taksista?"
"Pari kymppiä. Ja ei se mitään, sä oisit tehnyt saman mulle", ystäväni virnisti.
"No joo, mutta silti. Hei mitens se Saanan tyyppi?" muistin sitten. Late oli kuulemma ollut söpö ja kivan oloinen ja hylännyt kaverinsa siltä seisomalta, kun oli bongannut Saanan.
"Ja no, kyllä sä Saanan tiedät. Se on aina niin kunnollinen, mutta kyllä ne viihtyi yhdessä aika tiiviisti. Ja mä olin näkevinäni jotain käsien hiplausta ja ehkä vähän pussailua", Karo lisäsi.
"Ja mä missasin sen!" voihkaisin. Saana oli vanhin ja paras kaverini, ja kun hän nyt vihdoin oli ehkä hankkimassa ensimmäistä poikaystäväänsä, niin minä en ollut mukana. Vaikka ehkä se oli hyväkin, saipahan olla oma itsensä kun ei joutunut kuuntelemaan minun ideoitani.

Kun olimme syöneet aamiaisen ja siivonneet pöydän, Karo lähti bussilla kotiin. Kello ei ollut mitenkään hirveästi, vasta vähän yli yksitoista, mutta laitoin silti Saanalle kokeilevan viestin. Hän vastasi heti, mutta ilmeisesti vain sen vuoksi, että oli herännyt viestiini. Mä soitan myöhemmin ilmaisi, ettei hän ollut vielä juttutuulella. Minä naputtelin vastausviestiksi, että ajattelin tilata pizzaa ja katsoa leffoja, ja menin sitten suihkuun. Suihkun jälkeen totesin olevani sittenkin ehkä hiukan krapulainen ja menin pyyheturbaani päässäni päiväunille.

Olin onneksi laittanut kellon herättämään yhdeltä, sillä muuten olisin varmaan nukkunut iloisesti pidempäänkin. Nyt olin kuitenkin ehtinyt harjata hiukseni, kun puhelimeni pirahti soimaan.
"No moi!" heläytin iloisesti, sillä arvelin soittajan olevan Saana.
"Huomenta Cherie", aamuisen käheältä kuulostava ääni hyrräsi. Yllätyin hiukan. "Muistatko sä mua?" ääni jatkoi, kun olin hiljaa.
"Joo, Patu! Annoinko mä sulle mun numeron?" kysyin ihmeissäni. Aika vaikuttavaa, jos olin onnistunut antamaan hänelle oikean numeron.
"Et, muta broidilla oli se", kundi vastasi. "Ja sä voit kutsua mua Spadduksi."
"Sä voit kutsua mua Kisuksi", vastasin.
"Niin mutta mä en halua", Patun äänestä kuului, että hän virnisti.
"Ditto."
"Mitä?" Patu kysyi ihmeissään.
"Että samoin", vastasin.

Juttelimme hetken niitä näitä. Patukin arveli minun olleen melko humalassa, mutta niin hän myönsi olleensa itsekin.
"Sitten sun ss-possesi kaappasi sut. Olisit tullut mun kanssa", hän sanoi vetoavasti.
"Ja sun kuuden kaverisi?" kysyin huvittuneena. Miten helppona tyyppi minua oikein piti. Patu remahti nauramaan.
"No oisin mä sua niiltä suojellut", hän vakuutti. "Mennään ajelulle illalla", hän vaihtoi sitten puheenaihetta.
"Oletko sä muka ajokunnossa?"
"Olen. En mä ole mikään aloittelija", kundi kehaisi. "Mä haen sut seiskalta."
Pidin hänen itsevarmuudestaan ja siitä, miten hän halusi viedä. Minua ei kuitenkaan kiinnostanut vikistä.
"Mulla on menoa", vastasin pyrkien kuulostamaan mahdollisimman välinpitämättömältä.
"Mitä menoa?" Kundi kuulosti hiukan yllättyneeltä. Hyvä.
"Sellaista, mikä ei mitenkään liity suhun." Nyt pyrin kuulostamaan kiusoittelevalta. Patu oli hetken hiljaa.
"No huomenna sitten. Seiskalta?" Hän ehdotii.
"Hmmmm okei. Mutta kasilta", myönnyin. "Hei mutta nyt mun täytyy mennä."
"Mites sun osoite?"
"Mä lähetän sen sulle huomenna jos en muuta mieltäni", nauroin ja suljin puhelimen. Tästähän voisi tulla mielenkiintoista.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   8.9.14 17:32:45

Tää on mielenkiintoinen :)

Lähettäjä: ellu 
Päivämäärä:   8.9.14 18:36:51

Sait mut aivan koukkuun, nimittäin ellin ja patun tytär ja lisää saarni-saagaa, jeeee ! :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.10.14 21:44:50

Hei jackets, ooks unohtanu meidät?

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   2.10.14 12:33:04

En oleee, on vaan vähän vapaa-aika vähissä koiravauvan ja töiden lisäksi. Ja vähän pari muutakin kirjoitusprojektia meneillään. Eiköhän viikonloppuna taas ehdi tätäkin :)

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   6.10.14 12:36:18

Oon täysin unohtanut käydä täällä tarkastelemassa niin olipa ihanaa, että tähän oli tullut noi pari pätkää. Olispa mullakin joku joka soittaisi ja sanoisi "Huomenta Cherie" aamuisen käheällä äänellä. Huokaus.

Tää on niin mahtavaa luettavaa!

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   6.10.14 15:11:25

Ohoo, sain kuin sainkin vähän kirjoiteltua, vaikka aika haipakkaa mentiin kyllä viikonloppunakin. Hauvavauvan kanssa oltiin pentukursseilemassa ja muutenkin meni ihan muissa hommissa kuin olin suunnitellut.

6. Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Olin saanut puheluni aikana viestin Saanalta, joka ilmoitti saapuvansa reilun puolen tunnin kuluttua. Kipaisin heittämään eiliset bileroippeeni pyykkikoriin ja siivosin aamiaisastiat tiskialtaaseen. Saisin varmasti huutia äidiltä, jos unohtaisin ne siihen, mutta eilinen juhliminen oli alkanut tuntua sen verran, että päätin muistaa ne myöhemmin.

Kun olin pukemassa kylpytakin tilalle vaatteita, kuulin kolinaa eteisestä. Pidimme ulko-oven yleensä lukitsemattomana päiväsaikaan kotona ollessamme, ja Saanallakin oli tapana vain lampsia sisään sen ihmeempiä koputtelematta. Mutta kun ilmestyin huoneestani, säikähdin kuitenkin.
"Mitä sä täällä teet?" tiuskahdin ehkä turhankin kipakasti. Katan ilme venähti yllätyneeksi ja tympeäksi.
"No on tosi kiva nähdä suakin", hän puhahti silmiään pyöräyttäen.
"Äh, en mä silleen. Sä säikäytit mut", vedin sanojani takaisin ja ryppy sisareni silmien välissä silisi.
"Oletko sä krapulassa?" hän kysyi ja hänen silmänsä tanssahtivat ilahtuneesti. "Äiti käski tarkastamaan, ettet sä pidä mitään bongibileitä."
Oli minun vuoroni muljautella silmiäni. Kun yhden kerran jäi kiinni jostain, niin kukaan ei enää luottanut.
"Älä nyt sinäkin ala", mutisin hiljaa kulmat kurtussa, mutta Kata vain nauroi. "Ei tänne ole tulossa kuin Saana", lisäsin kevyemmin ja olin suunnattoman tyytyväinen siihen, että olin sopinut Patun tapaamisen vasta huomiselle.
"Sepä kiva, mä en olekaan nähnyt Saanaa aikoihin!" Kata hymyili.

Oli oikeastaan ihan mukavaa viettää tyttöjen iltaa kolmisin. Söimme pizzaa ja sipsejä ja jäätelöä ja joimme kokista, katsoimme muutamankin leffan. Kata ja Saana vaihtoivat kuulumisiaan ja minä suunnittelin mielessäni, miten eri tavalla olisin itse toteuttanut minkäkin kohtauksen.

"Tää on ihan niinkuin ennenvanhaan", Saana huokaisi tyytyväisenä. Niin olikin. Olimme nuorempina viettäneet paljonkin aikaa kolmeen pekkaan. Saanan keskimmäinen isosisko Meema oli myös kuulunut joukkoon lapsena, ja Kata oli ollut enemmänkin hänen kaverinsa, mutta yläasteaikoina Meemasta oli tullut niin erikoinen, että hän oli jotenkin ajautunut porukan ulkopuolelle. Kata oli armollisesti jäänyt, minkä tosin epäilin alun perin johtuneen lähinnä siitä, ettei häntä kolme vuotta vanhempi Selja ollut huolinut häntä ystäväkseen. Sittemmin Katakin oli toki kadonnut omiin oloihinsa, omaan Helsingin-yksiöönsä.

"Mitä Meemalle kuuluu?" Kata kysyi kuin olisi lukenut ajatukseni. Saana rypisti otsaansa.
"Se on jossain vinkuintiassa", vastasin hänen puolestaan. Kata mutristi suutaan epäilevästi, kunnes Saana vahvisti minun puhuvan totta. Meema oli loppukeväästä päättänyt jättää opintonsa TAIKissa sikseen ja lähteä joidenkin kurssikavereidensa kanssa henkistymään Intiaan.
"En mä ole nyt kuullut siitä taas vähään aikaan", Saana sanoi miettiväinen ilme kasvoillaan. "Siltä taisi tulla kortti lokakuussa. Ja se on nykyään Meera."
"Jaha", Kata sanoi aavistuksen kuivasti. "Miksi ihmeessä?"
"No se on kai jotain noita Hare Krishna -juttuja", Saana vastasi kiusaantuneen oloisena. Minun piti puristaa huuleni tiukasti yhteen, jotta en olisi nauranut ääneen. Katakin näytti purevan poskiaan ja hänen silmänsä pullistuivat.
"Ei saa nauraa!" Saana protestoi. "Ei oo kivaa, kun oma sisko pimahtaa."

Vaihdoin sitten vähemmän hienotunteisesti puheenaiheen Saanan mieskuvioihin, ja hänen punansa syveni harmistuneen punertavasta nolostuneen pinkiksi.
"Kai mun pitäisi kiittää, ettet kysynyt tätä esimerkiksi huomenna päivällispöydässä", hän huokaisi, muttei voinut olla peittelemättä hymyään. Ei hän kuitenkaan hirveästi jutuillaan ellostellut, mutta päätellen siitä, että saimme ihmeemmin puristamatta edes jotain ulos, ilta oli mennyt aika mukavasti. Kata taputti Saanan polvea ja hymyili lämpimästi.
"Mä olen niin iloinen sun puolesta, Villis." Olimme joskus muinoin kutsuneet Saanaa Villivarsaksi hänen pitkien jalkojensa takia, ja nostalginen muistelumme oli ilmeisesti saanut Katan muistamaan sen. "Toi ihastumisen alkuaika on niin ihanaa!"
"Taidat itsekin olla löytänyt jonkun", epäilin. Katan hymy vain leveni.
"No olenkin, itseasiassa. Ja musta tuntuu, että tää oli nyt tässä", hän vastasi tyytyväisenä.
"Ai että sä olet löytänyt elämäsi miehen?" Saanan silmät pyöristyivät lautasiksi.
"Niin, no. Oikeastaan naisen", Kata vastasi.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   7.10.14 13:41:38

Minulle se ei tullut yllätyksenä, Kata oli puhunut jotain sen suuntaista aiemminkin ja joskus teini-iässä hän oli ollut erittäinkin läheinen erään ylempiluokkalaisen tytön kanssa. Mitään konkreettista hän ei kuitenkaan ollut sanonut, joten en ollut kysellyt. Saanakin vain tunki kätensä sipsikulhoon.
"Oo, kerro lisää", hän hymyili. Kata venytteli päästäkseen hiukan parempaan asentoon. Hän oli lainannut minulta verkkarit ja kulahtaneen teepaidan, mutta näytti siitä huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen - huippumallilta. Tai huippumalliksi hän olisi kyllä ollut aivan liian lyhyt toisin kuin Saana, mutta hän oli vain äärettömän siro ja kaunis ja virheetön.
"Sen nimi on Elisa ja se on luokanopettaja", Kata kertoi. "Me muutetaan yhteen ensi kuussa."
"Aika nopeaa toimintaa sulta", minulta livahti ennen kuin ehdin napata lausetta hännänpäästä kiinni. Napsautin suuni tiukasti kiinni, etten sanoisi enää enempää hölmöyksiä. Kata kurtisti kulmiaan hiukan.
"No ehkä joo, mutta se on helpoin kuitenkin kaikkien kannalta", hän sanoi, ja äänensävystä kuuli, että hän oli puolustuskannalla.
"Ai miten niin helpointa?" Saana kysyi onnekseni, sillä minä en enää luottanut itseeni.
"No kun Lissun mies muuttaa virallisesti pois, ja siinä on vähän turhan korkea vuokra muuten. Ja miksi me maksettaisiin kahta vuokraa muutenkaan, kun ollaan kuitenkin aina Lissulla", Kata sanoi muuttuen hiukan kiusaantuneen näköiseksi.
"Hahaa, säkö vamppasit sen joltain miesparalta?" naurahdin voitonriemuisesti. Kata pyöritteli taas silmiään, mutta nauroi kuitenkin.

Katan lähdettyä takaisin Helsinkiin me katsoimme Saanan kanssa vielä yhden leffan. Sen jälkeen kello alkoikin olla niin paljon, ettei meitä kumpaakaan huvittanut mennä varastoon hakemaan varapatjaa, vaan linnoittauduimme vanhempieni makuuhuoneeseen. Vaihtaisin mieluummin lakanat huomenna kuin lähtisin raahamaan jotain lakanaa umpihangessa. Niinpä sitten pötköttelimme vierekkäin ja jutustelimme ja kikattelimme kuin pikkutytöt, kunnes keskusteluun alkoi tulla pidempiä taukoja ja minä olin jo nukahtamassa, kun Saana yhtäkkiä avasikin taas suunsa.

"Tiesitkö sä, että Kata tykkää naisista?" hän kysyi.
"Kyllä mä arvelin", mutisin takaisin.
"Mistä sä niin ajattelit?" Saana kysyi, ja kysymykseen keskittyminen sai minut hiukan heräämään.
"No, mä tunnen sen aika hyvin, ja mä oon päätellyt niin sen puheista ja käytöksestä. Mutta ei se oo koskaan sanonut mitään. Mua tavallaan vähän harmittaa, ettei se oo sanonut. Vaikka eipä sillä ois mitään eroa ollut", vastasin hiukan pidemmän kaavan kautta puolittain toivoen, että hän jättäisi asian sikseen ja antaisi minun nukkua. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

"Ootko sä ollut koskaan ihastunut kehenkään naiseen?" hän kysyi seuraavaksi. Minä kiepahdin vatsalleni. Tämähän oli mielenkiintoista.
"Enpä muista olleeni. Oletko sä? Vai mihin tää sun kyselytunti perustuu?" kysyin kiusoittelevasti. Saanakin kahisteli siihen malliin, että taisi kääntyä.
"Mä vaan mietin, että mistä sellaisenkin voi tietää", hän sanoi miettiväisen kuuloisena.
"Kai sen vaan tuntee".
"Niin mutta miten?" Saana intti. Minä huokaisin syvään.
"Mitä sä oikein multa kyselet? Oisit kysellyt Katalta, kun sillä olisi ollut ensikäden informaatiota", kysyin kiinnostuneena.
"No en mä jotenkin... Mua nolotti vähän kun luulin että sillä on joku mies", Saana kuulosti siltä, että irvisti. Minua nauratti. Kurotin sytyttämään iskän lukulampun.
"No älä laita valoja", Saana ähkäisi ja sulki silmänsä. Nauraen napsautin valon pois ja suutelin Saanaa pehmeästi.
"Öh, mitä sä teet?" Saana kysyi ällistyneenä, kun vetäydyin hiukan kauemmas.
"No miltä susta nyt tuntuu?" hihitin.
"En mä tiedä! Mä niin yllätyin, en mä ehtinyt tunnustella miltä musta tuntuu! Tuu takaisin", hän vaati. Sitten pussailimme hetken pimeässä peiton alla.
"Kyllä mä mieluummin pussailen Laten kanssa", Saana päätti. "Vaikka sulla on kyllä ihanan pehmeät huulet."
Samanlainen olo oli minullakin.

Aamupalalla emme enää palanneet aiheeseen, vaikka heitinkin vitsillä, halusiko Saana testailla seksuaalista suuntautumistaan tulemalla kanssani suihkuun.
"Ei kiitos", hän nauroi iloisesti. "Vaikka jos mun pitäisi jonkun naisen kanssa kokeilla, niin se olisit kyllä sinä."
"Hahaa, kiitos!"
"Mitenköhän sekin käytännössä toimisi", Saana sanoi puoliääneen selaillessaan Hesaria.
"Niin mikä?" kysyin hajamielisesti. Yritin epätoivoisesti miettiä, mitä hommaisin joululahjaksi kenellekin. Olin totaalisesti unohtanut luvanneeni lähteä Saanan kanssa jouluostoksille.
"Niinku seksi naisten kesken", Saana kuulosti jälleen kysyvältä. Minä ähkäisin.
"Mistä minä tiedän!" äyskähdin. Saanan silmät laajenivat teevadeiksi.
"Älä nyt hermostu, mä vaan mietin ääneen."
"Äh, en mä tarkoittanut rähistä", pahoittelin. "Mun mielestä vaan.. äh", minua ei huvittanutkaan enää jatkaa. Mitäpä se Saanalle kuului.
"Mitäääää? Keerrro nyyyt", ystäväni kuitenkin maanitteli ja räpytteli silmiään kauniisti. Minä huokaisin, sillä tiesin, ettei Saana antaisi periksi.
"Mun mielestä seksi vaan on ihan yliarvostettua", tuhahdin. Saana kohotti kulmiaan ja minä vastasin kohottamalla kulmiani vielä korkeammalle ja pullistamalla silmiäni. "Sellaista, vähän epämukavaa ja hankalaa ja kiusallista."
"Sä et vaan ole löytänyt sitä oikeaa", Saana ehdotti. Minä tuhahdin taas. Siinähän kuvittelisi niin.

Minua ei huvittanut puhua asiasta sen enempää, ja yritin vaihtaa puheenaihetta jouluostoksiin. Samassa sain kuitenkin Patulta tekstiviestin, jossa hän maanitteli minua kertomaan osoitteeni. Virnistäen vastasin, miltä bussipysäkiltä hän voisi minut hakea. En ollut muistanut kertoa koko juttua Saanalle, eikä hän hienotunteisuuttaan ollut Katan läsnäollessa kysynyt, joten siitä riitti sitten jutunjuurta pidemmäksikin aikaa, niin että lopulta meille tuli kauhea kiire lähteä kaupoille.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   7.10.14 20:46:23

No niin, hyvä tyttö :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   8.10.14 10:42:01

Sennnu, joo kyl tää tästä, mulla on Kirsikka aika hyvin eteenpäin suunniteltuna päässä. Pitäis vaan saada enemmän tunteja vuorokauteen, että sais sen puristettua tekstiksi :)

Pari pätkää on varastossa, mutta taidan pantata ainakin huomiseen vielä jatkoa :P

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   8.10.14 11:49:31

Mitä mitä mitä? Näin mukavaa tekstiä, josta on ilmeisesti julkaistu aiemminkin aiempaa tarinaa. Miten tämä onkaan mennyt minulta kokonaan ohi? Ja ennen kaikkea, mistä löydän nuo aiemmat tarinat?

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   8.10.14 13:04:35

Kiiruhdinpa näemmä taas hieman asioiden edelle, ja kirjoitin todella omituisen edellisen viestin.. Pikaisella selailullahan nuo aiemmat tarinat löytyivät. Pillitä Elli Pillitä (jonka otsikko muuten oli munkin mielestä kamala, ja sen takia olin aina hypännyt sen yli...) tuli jo luettua, nyt kiireellä Seljan kimppuun. Samalla tietysti kun odotan tähän jatkoa :)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.10.14 17:39:29

Olisiko mahdollista saada linkkiä tuohon Pillitä Elli Pillitä? :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   9.10.14 10:13:24

ihana whisky.! päivän piristys :)

ja -:lle tiedoksi, Ellin pillitykset löytyy tämän takaa. Ja laitanpa saman tien Seljan uusinnat, jos jotakuta hotsittaa niitä lukea :)

---

7. Kaikkea sitä

Saapastelin bussipysäkille viitisen minuuttia sovitun ajan jälkeen, sillä minua ei huvittanut odotella. Vaan jouduinpa sittenkin siihen hommaan, ja kaivoin nyrpeänä kännykkäni esille. Hetken kuluttua tumma Skoda kuitenkin hidasti viereeni ja hantinpuoleinen ovi lennähti auki.
"Sä olet myöhässä", ilmoitin istahtaessani kyytiin.
"Itse olet, mä ajoin korttelin ympäri kun joku dösä tööttäili mulle kuin mielipuolinen", Patu tuhahti. Sitten hän tarttui leukaani ja suuteli minua. Minä kohotin toista kulmakarvaani.
"Ai sä olet sitä mieltä, että sä voit tehdä noin", kiusoittelin. Patu naurahti ja polkaisi jalkansa kaasulle.
"Niin säkin olit vielä perjantaina."

Ajelimme hiljaisuuden vallitessa ja minä surffailin radioaalloilla.
"Mihin me ollaan menossa?" kysyin sitten. Patu kohautti olkiaan.
"Kunhan ajellaan", hän vastasi lyhyesti. Minä nyökkäsin.
"Sä et taida puhua kauheasti", huomautin sitten ja kaivoin kännykkäni laukusta raportoidakseni Saanalle kuolevani tylsyyteen. Hän lupasikin pelastaa minut tarpeen vaatiessa jonkin tekosyyn varjolla.
"Mä voisin itseasiassa mennä kotiin", ilmoitin, kun olimme ajelleet puolisen tuntia päämäärättä, enkä ollut saanut viritettyä Patun kanssa sen ihmeempää keskustelua. Kundi näytti hätkähtävän.
"Voinko mä tulla teille? Etkö sä sanonut, että sun porukat on reissussa?"
Lupasin hämmästyneenä.

Kun pääsimme sisään, Patu katsoi oikeudekseen taas liimautua minuun, enkä oikeastaan viitsinyt kauheasti estellä, kun olin itsekin tehnyt itseäni niin tykö perjantaina. Näin selvin päin minua ei kauheasti olisi huvittanut, mutta eipä siitä haittaakaan ollut. Ehdotin, että katsoisimme, josko telkkarista tulisi jotain.
"Mä ajattelin jotain vähän muuta", Patu vastasi imiessään kaulaani.
"Älä viitsi", pyristelin pois, sillä en halunnut esitellä mitään jälkiä vanhemilleni, tai muutenkaan.
"Kamoon, Cherie", Patu maanitteli. "Kutsuitko sä mut tänne muka vaan katsomaan telkkaria?"
"Sä kyllä kutsuit ihan itse itsesi", huomautin. Patu naureskeli hetken, mutta seurasi sitten minua olohuoneeseen. Sohvallakin hän yritti ujuttaa kättään farkkuihini, ja jouduin pariin otteeseen siirtämään hänen harhailevia käsiään.

"Irti!" Älähdin lopulta ja läppäisin hänen kättään. "Mä en todellakaan aio anna sun panna mua vaan sen takia, että sua sattuu huvittamaan."
"Sä annoit kyllä perjantaina ymmärtää..."
"Aivan hélvetin sama mulle, mitä sä olet ymmärtänyt", kimpaannuin entisestään. "Mä olin kännissä silloin ja nyt mä sanon ei. Sun kannattais lähteä ennen kuin mä suutun suhun", puhisin oikoessani paitaani.
"Cherie hei", Patu yritti vielä.
"Ulos!" Ärjäisin ja osoitin sormellani eteisen suuntaan. Patu nousi myös seisomaan.
"Ehkä mä olinkin väärässä sun suhteen. Jos sä olet tollainen pieni teiniprinsessa, niin ehkä sovitkin paremmin broidin kuolattavaksi", hän sylkäisi sanat suustaan.
"Voi ei, mikä pettymys", tuhahdin. Sitten seurasin häntä eteiseen, koska arvelin moisen vahtimisen ärsyttävän häntä. Oven kolahdettua kiukkuisesti kiinni hänen perässään huokaisin syvään ja annoin ryhtini lysähtää hiukan. Kun kuulin auton kaasuttavan pois, avasin oven uudestaan, jotta pääsin kääntämään sen lukitusasetukselle.

Sitten laahustin keittiöön keittämään teetä ja siitä edelleen omaan huoneeseeni chattailemaan Miisan kanssa. Avauduin hänelle Spaddusta ja päivittelimme sitten yhdessä, miten Stobella, joka kuitenkin omalla tavallaan oli kurittomalla tavallaan hurmaava, ja jonka kovuus oli melko päälleliimattua, oli tuollainen sika veljenä. Muistin jopa vaihtaa lakanat porukoiden sänkyyn ennen kuin päätin puoli kahdentoista maissa vetäytyä yöpuulle.

Näin vähän ahdistavia unia, mutta en muistanut niitä enää herätessäni hikisenä puoli kuuden maissa. Pyörittyäni hetken sängyssä päätin nousta suihkuun. Käänsin lämmön lähes polttavaksi, kunnes lämminvesivaraaja alkoi yskiä ja vesi rupesi viilenemään asteittain. Sammutin sen ja toivoin, että se ehtisi täyttyä siihen mennessä, kun vanhempani palaisivat. Niissä ajatuksissa tyhjensin ja täytin astianpesukoneen, pyyhkäisin tiskipöydän rätillä ja latasin kahvinkeittimen valmiiksi, ennen kuin palasin huoneeseeni. Suihkunraikkaana nihkeänhikiset lakanat ällöttivät, mutta vaihdettuani ne puhtaisiin simahdin kuin pieni vauva.

Lähettäjä: Jamis 
Päivämäärä:   9.10.14 13:14:29

Mä laitoinkin jo tonne mun tarinan topikkiin, mutta se näköjään meni jo täyteen. Niin, että kerro mulle reikäpäälle, ootko sä sama jackets jonka kans vaihdettiin meseosotteita sillon kun oli vielä mese käytössä ja mun IP:t alussa? :D

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   9.10.14 13:35:31

Jamis, jepp sama vanha :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   10.10.14 09:42:07

Vähän pidempi luvun loppu nyt tähän väliin, viikonloppuna tuskin ehdin koneelle.

---

Heräsin uudemman kerran vasta puolen päivän jälkeen, kun verannalta kuului kolistelua ja raahauduin yöpuvussa keittiöön napsauttamaan kahvin valumaan. Äiti ja iskä pudistelivat lunta vaatteistaan ja naureskelivat jollekin hyväntuulisina.
"Oottepas te tyytyväisiä. Hyvä reissu?" kysyin, kun he unohtuivat suukottelemaan keskelle eteistä, eivätkä huomanneet minua, vaikka roikuin oviaukossa.
"Moi kulta", äiti sanoi hajamielisesti ja antoi iskälle vielä uuden suukon.
"Mä voin kyllä lähteä pois teidän jaloista, jos haluatte alkaa jörnimään siinä, mutta mä söisin mielelläni ensin aamiaista", ilmoitin ja vetäydyin keittiöön. Eivät he ilmeisesti kuulleet sitäkään, mutta tulivat kuitenkin hetken kuluttua perässä.
"Oho, täällähän on siistiä", äiti sentään huomasi. "Miten sä olet pärjännyt?"
"Öö, hyvin. Mä olen aikuinen ihminen, osaan pitää itsestäni huolen", vastasin nenäkkäästi, mutta pyysin sitten samaan hengenvetoon, josko leivänleikkuuhommiin ruvennut iskä leikkaisi minullekin muutaman siivun.
"Niin muuten oletkin!" äiti huudahti ja tuli rutistamaan minua. Sitten alkoi freneettinen matkalaukunkaivelu, kunnes hän löysi sieltä jonkun nyssykän, jonka asetti eteeni pöydälle.
"Eihän teidän pitänyt ostaa mulle mitään", huudahdin yllättyneenä. Olimme sopineet, että ajokortti oli ihan tarpeeksi kallis.
"Ei pitänytkään, mutta sitten noi huusi sua kaupassa", äiti virnisti.

Nyssykän sisällä oli kalliimmanpuoleista vartalovoidetta ja suihkugeeliä, sekä hajuvesipullo.
"Vitsikästä", totesin kuivasti Escadan Cherry in the Airille, mutta virnistin samalla. "Mitäs muuta Pariisissa?"
"Noo, sitä samaa. Joki, tavaratalot, ruokaa", iskä vastasi puoliksi jääkaapista. "Kielimuuri, Eiffeli, mentiin kihloihin", hän jatkoi ilmestyessään taas kokonaan keittiön puolelle kuohuviinipullo kourassaan. Katseeni lennähti äidin käteen, jossa ei kuitenkaan kimaltanut mitään.
"Hah, ei saa säikytellä noin", pyöräytin silmiäni. Äiti kuitenkin hymyili onnellisen näköisenä.
"Me ei vaan vielä ehditty ostaa sormuksia", hän selitti. Siirsin katsettani vuorotellen kumpaankin vanhempaani.
"No onnea sitten, lovebirds", naurahdin sitten. "Kuis nyt noin?" Mokomat olivat olleet yhdessä osapuilleen Katan syntymästä asti, eli yli parikymmentä vuotta nyt ainakin. Olin ollut pienenä jopa melko ylpeä siitä, että minun vanhempanipa olivat erilaisia, kun eivät olleet naimisissa, mutta eivät eronneetkaan. Kata oli joskus udellut, eikö äiti halunnut naimisiin, mutta tämä oli aina kuitannut sen olankohautuksella. Miksi sitä naimisiin pitäisi mennä, jos se oikea on jo löytynyt? Kai sitä nyt yhdessä saattoi olla ilmankin. Lisäksi äiti oli usein nauranut iskän tulevaisuudensuunnitelmille ja todennut, että katsotaan nyt kauanko hän ylipäätään jaksaa miestä katsella.

"Onhan tää vähän hätiköityä", iskä virnisti ja iski minulle silmää ojentaessaan lasillisen kuohuvaa.
"Mutta mä olen kyllä aika varma tästä", äiti nauroi ja syventyi lasin tyhjennyksen sijasta pussailemaan iskää. Minä sensijaan huitaisin juoman lähestulkoon ykkösellä ja pinkaisin huoneeseeni pukemaan.
Harjasin vain hiukan väriä ripsiini ennen kuin harpoin eteiseen pukemaan ulkovaatteita.
"Minne matka?" iskä huikkasi keittiöstä.
"Ajattelin lähteä pois alta, kun te näköjään aiotte ruveta pupuilemaan", puhahdin.
"Suutuitko sä?" äiti oli ilmestynyt oviaukkoon kun taistelin karvasaappaideni kanssa. Pyyhkäisin hiukset otsaltani ja katsoin ylöspäin.
"En, muorikulta. Mä vaan annan teille yksityisyyttä, kun puratte tavaroita. Ja ilmeisesti paineita", hihitin kaulaliinaani, kun livahdin ulko-oven raosta. "Mä tulen kyllä kotiin syömään!"

Kipitin Saarnille pikavauhtia, sillä pakkanen oli kiristynyt ja nipisteli minua ahterista. Olin lyhytnäköisesti vetänyt päälleni vain rakkaat kotihousuni - löysät, harmaat verkkarit - ja ohuen trikoopaidan ja nyt sain kärsiä. Tupsahdin sisään herkulliseen tuoksuun ja suunnistin suoraan keittiöön. Jonne istui pöydän ääressä hörppimässä glögiä ja lukemassa lehteä. Työtasoille oli ripoteltu uninpeltejä, joilla oli raakoja tai jokin aika sitten uunista tulleita piparkakkuja, joulutorttuja ja pieniä pasteijoita. Kaiuttimista tulvi joulumusiikkia ja mies kuului hyräilevän mukana.
"Säkö täällä olet kodinhengettärenä?" tyrskähdin kynnykseltä. Jonne kohotti katseensa lehdestään.
"Totta kai, kukas sitten? Ota, jos maistuu", hän hymyili ja viittasi kädellään ympäri keittiötä. Nappasin lähimmästä, pulleasta puolikuusta kiinni, ja pudotin sen heti pellille.
"Ne on kuumia, tuli just uunista", Jonne kertoi avuliaasti. "Ota lautanen."
"Kas kun en huomannutkaan", jupisin palaneita sormiani imeskellen. Sitten kuitenkin otin kaapista lautasen ja livautin sille paistilastan avustuksella samaisen puolikuun ja hetken mietittyäni myös muutaman piparin.

"Saana ei ole kotona, ota glögiä ja istu mun seuraksi", Jonne sanoi, kun käännähdin kohti eteistä.
"Miten niin ei ole?" ihmettelin. Jonne katsoi minua huvittuneena.
"Siten niin, että ei se aina ole. Ja nyt se sattuu olemaan Seljan autonkuljettajana", hän totesi neutraalisti. Huomasin minulle suunnatun piikin, mutta jouduin jättämään sen hetkeksi huomiotta, sillä kieleni meinasi palaa luumuhilloon.
"En mä luule, että se on aina mun käytettävissä", sanoin sitten loukkaantuneena. Jonne katsoi yllättyneenä ylös Hesaristaan.
"Enhän mä sellaista?" hän näytti yllättyneeltä. Minä siristin silmiäni epäluuloisena.
"No kyllä vähän annoit ymmärtää", puhahdin.
"Oletpa sä kirjaimellinen", Jonne totesi neutraalisti ja taitteli lehden kasaan. "Kunhan puhun lämpimikseni. Mitä asiaa sulla oikein oli sille?"

Kerroin vanhempieni kihlauksesta ja juttelimme sitten niitä näitä jonkin aikaa. Auttelin Jonnea leipomisessa ja aika kului huomaamatta niin, että havahduin vasta, kun ulkona alkoi jo hämärtää.
"Missä se Saana oikein viipyy?" marisin vilkaistuani kelloa. Se oli jo melkein puoli neljä, joten olin jaaritellut Jonnen kanssa lähemmäs kolme tuntia.
"Nooo, eiköhän ne kohta tule", Jonne arvioi. Sitten hänen puhelimensa soi ja minä jäin tuijottamaan joulutorttulaaria ja arvioimaan, josko jaksaisin syödä vielä yhden niin, että päivällinenkin maistuisi parin tunnin kuluttua.
"Joo on se täällä", Jonne ilmoitti puhelimeen ja minä kohotin katseeni kysyvästi häneen. "Mäpä sanon. Onnittele munkin puolesta."

"Mitä?" kysyin kärkkäästi heti puhelun päätyttyä. Jonne naurahti.
"Porukat on menossa teille kihlajaisiin, niin että sä voisit oikeastaan mennä hakemaan yöpymiskamasi", hän vastasi.
"No just! Tollain vaa suunnitellaan mun pääni menoksi!"
"Ootko sä nyt jo kyllästynyt mun seuraan? Nuorempana sä roikut perässä koko ajan", Jonne pudisteli päätään.
"Se nyt johtui siitä, että mä olin suhun ihan lääpälläni, pässi", tuhahdin itsekin huvittuneena. Jonnen ilme levisi yllättyneeksi.
"Sinä vai? Muhun? Ohhoh." Hän näytti niin aidon ihmettelevältä, että minun oli pakko nauraa.
"Mä taisin olla niin pikkuteini, ettet sä edes huomannut", huokaisin surullista sävyä tavoitellen.
"Mutta et sä enää ole", Jonne vastasi.
"No juu en ole", sanoin lohduttavasti. En halunnut hänen kuvittelevan, että hiipisin keskellä yötä hänen huoneeseensa tuijottamaan tai jotain. "Saat nukkua ihan omassa rauhassa."
"Mä tarkoitin että et sä enää ole pikkuteini."
"Öh. No joo, en kyllä ole sitäkään."

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   10.10.14 14:26:29

Oot sä kyllä taitava! Tähän eläytyy ihan täysin mukaan.
Jonnelle ja Katalle jotain.. ? ;) Hih!

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   13.10.14 09:15:57

Huomenta! :)

8. Joulu

Jouluaatto tuli vihdoin järjettömän pitkältä tuntuneen torstain jälkeisenä perjantaina. Minä en oikein koskaan ollut täysin päässyt yli joulun odottamisesta, ja vaikka en enää saanutkaan jännityspäänsärkyä niinkuin joskus nuorempana. Kata oli tullut aatonaattona yöksi kotiin, mutta koska hänen vanha huoneensa oli muutettu jonkinlaiseksi kotikuntosalin ja työhuoneen hybridiksi, hän majoittui minun huoneessani. Minun sängyssäni tarkemmin sanottuna, mutta onneksi vain sen yhden yön. Aattoiltana hän aikoi lähteä Lissulle lahjomisten jälkeen.

Aattoaamuna hän kuitenkin oli paikalla ja herätteli minut kutittamalla kyljistä.
"Nyt on yö", mutisin tyynyyn.
"Eikä ole, noustaan!"
"Onhan, siellä on ihan pimeää. Ja keittiössäkin hiljaista. Ja sitä paitsi siellä on melkein pakkasta", urahdin viitaten peiton ulkopuoliseen huoneeseeni.
"Totta kai siellä on pimeää, nyt on melkein keskitalvi!" Kata nauroi ja tunki jäiset varpaansa villasukkieni ja housunlahkeideni väliin. Kirahdin ja yritin kääriytyä paremmin peittooni, mutta Kata kiskaisi sen kulmasta juuri sopivasti niin, että altistuin huoneen kylmyydelle. Siitä kiemurtelusta sitten heräsinkin niin, että luovutin ja nousin istumaan.
"Julmuri", puhisin tunkiessani yöllä karanneet lahkeet takaisin villasukkien sisään ja kääriydyin flanellisen yöpukuni lisäksi fleeceaamutakkiin, jonka äiti oli suuressa viisaudessaan ostanut minulle edellisjouluksi.

Yllätyksekseni keittiössä tuoksui ihanan jouluiselle. Puuro näkyi olevan uunissa, ja vilkaisin kelloa. Se näytti vasta kahdeksaa, joten olin ollut melkein oikeassa sen suhteen, että oli vasta yö. Minä vilkaisin puuroa, mutta en tullut hullua hurskaammaksi sen kypsyysasteesta. Katan pakottamana aloin kuitenkin kattaa pöytää. Äiti oli jonkin asteinen sisustus- ja jouluintoilija, joten meillä oli erikseen lautaset jopa joulupuurolle. Kata jutusteli niitä näitä, mutta minä istuin pöydän ääreen tuijottamaan tyhjää lautastani. En ollut aamuihminen, enkä voinut ymmärtää Katan pirteyttä.

Kun kahvi oli tippunut, äitikin ilmestyi keittiöön.
"Ai te olette jo hereillä molemmat, johan on aikoihin eletty", hän naurahti ja kävi halaamassa meitä molempia. "Tai no, ainakin pystyssä. Kiti ei taida vielä olla ihan hereillä", hän lisäsi ja antoi suukon päälaelleni. Piristyin siitä kuitenkin, kun puuro nostettiin pöytään ja sain sirotella sen päälle määrättömät määrät sokeria ja kanelia. Kata sai mantelin ja punehtui sitten vienosti isän kiusatessa häntä naimisiinmenosta. Minä yritin ilmeillä hänelle merkitsevästi, mutta Kata tuijotti tiukasti lautastaan. Hän oli aina ollut pidättyväisempi kuin minä ja pitänyt asiat mieluummin omana tietonaan.
"No voit säkin varmaan kertoa, totuuden torvi", isä huomasi naamanvääntelyni. Katan katse singahti minuun ja hänen silmänsä laajenivat varoittavasti. Minä katsoin häntä uhmakkaasti takaisin.
"Katasta tulee avovaimo", sanoin katse yhä tiukasti sisaressani.

"Onneksi olkoon, mihin muutat?" äiti kääntyi hymyillen esikoisensa puoleen. Kata huokaisi alistuneesti ja sitten minäkin saatoin siirtyä tutkailemaan vanhempiemme ilmeitä.
"Lintuvaaraan."
"Okei, ja milloin sä ajattelit, että me tavataan sun uusi avokki?" äiti kysyi.
"Mä en edes tiennyt, että sä seurustelet", isä kommentoi väliin, mutta äiti mulkaisi häntä hiljentävästi.
"Se saattaisi voida tulla käymään Tapaninpäivänä", Kata sai sanottua, vaikka näyttikin siltä, kuin se olisi pakotettu hänestä ulos pihdeillä. Sitten hän kuitenkin ryhdistäytyi näkyvästi. "Sen lapsi on silloin isällään." Äiti näytti vain miedosti yllättyneeltä, ja kysyi lapsen ikää. Se tuntui saavan Katan hiukan avoimemmaksi, ja hän kertoi muksun, Nikon, olevan kaksivuotias.
"Niko on kiva nimi", äiti totesi ja isä mulkaisi häntä happamasti, mikä sai äidin nauramaan. "Älä nyt ole hölmö, sun kanssasi mä olen naimisiin menossa."

Aamiaisen jälkeen äiti ja isä hurauttivat haudoille. He ajoivat aina ensin Kellonummelle isän äidin haudalle ja siitä Hietsuun äidin isän haudalle. Minä halunnut lähteä mukaan, sillä en mielelläni ajatellut vakavia jouluna. Kävisin mukana sitten mummin synttäreillä. Äidin isää taas en ollut koskaan tavannut, tyyppi oli kuollut jo äidin ollessa päiväkoti-iässä. Se oli tavallaan kauhean surullista, mutta minulla ei vaan ollut häneen mitään sidettä. He ehtivät takaisin ennätysajassa jo yhden maissa, joten vältimme tavanomaisen hössötyksen, joka johtui siitä, että keittiössä oli lopulta liian vähän tilaa ja liian paljon ihmisiä, kun sukulaiset paukkasivat paikalle.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   14.10.14 10:01:19

Isä lähti hakemaan ukkia kahden maissa, ja hiukan myöhemmin Aiia ja Hannu ajoivat pihaan. Varavaarini oli jotenkin kauhean paljon vanhemman näköinen kuin viimeksi nähdessämme, joten puristin häntä kai hiukan tavallista lujempaa.
"Sä olet katsonut liikaa väkivaltaelokuvia, ei tolla tavalla voi likistellä vanhaa miestä", Hannu naurahti. Aiia pyöritteli silmiään.
"Et sä nyt niin vanha vielä ole", hän väitti vastaan ja ojensi takkinsa miehelleen. He olivat jotenkin niin suloisia yhdessä. Halasin Aiiaakin, hiukan vähemmän myrskyisästi tosin.
"Eikö Allu ole vielä tullut?"
"Se tuskin tulee ennen kuin sen on pakko", äiti tuhahti tuskin kuuluvasti. Äidin serkku Alexandra oli kolmen-neljänkympin välimaastossa ja henkeen ja vereen uranainen. Tiedä mistä hän senkin piirteen oli perinyt.
"Siunatkoon sitä lasta, tekeekö se aattonakin töitä?" Aiia puhahti.
"Eiköhän se kohta ilmaannu. Tulkaa te peremmälle niin saadaan teille viiniä", minä totesin keveästi ja Hannu virnisti hyväksyvästi.
"Sä olet kyllä sellainen elohiiri."

Isä ja ukki saapuivat ennen Alexandraa, joka lopulta kolisteli sisään vasta, kun me muut jo istuimme pöydän ääressä. Sekä äiti että Aiia olivat yrittäneet tavoitella häntä tuloksetta, ja syykin selvisi Allun astuessa keittiöön. Hän näytti skarpilta ja nyökkäili pontevasti handsfree korvallaan. Hän vilkutti meille nopeasti ja sulki sitten minun huoneeni oven perässään. Aiia huokaisi syvään ja minä marssin Allun perässä huoneeseeni. Hän näytti yllättyneeltä. Kapeat kulmat lennähtivät hiusrajaan asti ja elehti minua olemaan hiljaa.
"Nyt puhelin pois ja pöytään", komensin topakasti. Allun kulmakarvat putosivat nopeasti kurttuun. Hän sanoi hätäiset pahoittelut puhelimeen ja suuntasi sitten katseensa minuun.
"Mulla on työpuhelu kesken", hän vastasi tuimasti.
"Mulle on aivan sama. Nyt on jouluaatto, tulet viettämään aikaa vanhempiesi kanssa. Sä olet niiden ainoa lapsi, kun Hese asuu Sveitsissä. Et edes tervehtinyt", toruin. Alexandra mutristi suutaan miettiväisesti. "Muussa tapauksessa mä saatan lipastaa tuon sun puhelimesi sitten joskus, kun toi puhelu päättyy", lisäsin ja käännyin kannoillani.
"Mulla menee kaks minuuttia, kun lopettelen", Allu huusi perääni.

Yllätyksekseni hän seurasikin minua varsin nopeasti, alta viiden minuutin. Siitä saatiinkin pientä hässäkkää aikaiseksi, kun halailtiin ja toivoteltiin hyvää joulua puolin ja toisin. Minua Allu ei halannut, mutta en olisi välittänytkään. Tyydyin siihen, että hän istui vanhempiensa välissä ja jutusteli kohteliaasti. Handsfree oli jäänyt keittiön työpöydälle, mutta kännykkä oli visusti taskussa, arvelin, kun sitä ei näkynyt. Siitä piti antaa hänelle pisteet, olisin muuten piilottanut sen jonnekin. Alexandra ei kuitenkaan yrittänytkään enää palata työmoodiinsa, mistä hänen vanhempansakin näkyivät ilahtuvan kerrassaan liikuttavan paljon. Livahtaessani ulos tupakalle, kun isä ja Aiia alkoivat korjata pöytää, hän tuli yllätyksekseni perässä.

"Mä en tiennyt, että sä poltat", totesin, kun Alexandra kaivoi askin takintaskustaan.
"En mä poltakaan", hän virnisti. "Mä en tiennyt, että sä poltat. Onko sulla vielä ikääkään?"
"Mulla oli synttärit viikko sitten", ilmoitin ja kaivauduin syvemmälle toppatakkini sisälle. Normaalisti olisin lainannut isän takkia, mutta en kehdannut savustaa sitä, kun hän oli kotona. "Etkö sä ole vähän vanha salailemaan tupakointiasi?"
Alexandra kohautti olkiaan.
"En mä halua, että ne pettyy muhun vielä enemmän. Tarpeeksi paha, että mä olen niin uraorientoitunut", hän sanoi, ja tajusin sen naljailuksi vasta siinä vaiheessa, kun hän nyhjäisi minua kyljestä."Älä ole noin kauhean jäykkä, en mä ole mikään karsea ämmä!"
"No vaikutit kyllä siltä, kun tulit", nauroin ja puhalsin savut Allun suuntaan. Tämä irvisti.
"Niin mä taisin olla. Mutta mulla on tosi tärkeä keissi meneillään", hän huokaisi. En viitsinyt sanoa, että niinhän hänellä aina, Allu tiesi sen varmasti itsekin. "Mutta hei! Munhan pitää viedä sut syömään täysi-ikäistymisen kunniaksi!" Allu keksi sitten. Yllätyin hiukan, mutta muistelin sitten Katankin käyneen jonkinmoisella täysi-ikäistymisriitillä tätsyn kanssa. Alexandralla ei vain ollut konettaan mukana, joten hän laittoi puhelimeensa muistutuksen olla minuun yhteydessä sopivan päivän osalta. Kun palasimme sisään, pääruoka oli jo katettu, joten pääsimme taas suoraan pöydän ääreen.

Vääntäydyin ylös pöydästä joskus puoli seitsemän maissa, jolloin oloni oli kuin syöttöporsaalla tai maksahanhella vähintään. Vyöryin lautasineni tiskikoneelle ja menin sitten tarkistamaan puhelimeni. Olimme porukalla sopineet lähtevämme vielä baariin illemmalla, mutta ainakaan vielä kukaan ei ollut kaipaillut minua. Halusin kuitenkin kohentaa meikkiäni ennen jälkiruokaa ja lahjaruljanssia, jotta pääsisin tarpeen vaatiessa lähtemään nopeasti. Näpyttelin joutessani vielä Saanalle viestin, että saattaisimme saada kyydin Leppävaaraan Lissulta, jos osuisimme hyvään aikaan, tai ehkä jopa Helsinkiin asti Allulta, jos olisimme vielä onnekkaampia.

Lahjoja oli taas ihan järjettömän paljon ottaen huomioon, että porukassa ei ollut ainuttakaan lasta. Minun lahjani olivat vaatimattomia, itsekudottuja villasukkia tai itseleivottuja keksejä, ja Allun lahjat kalliita, mutta mielikuvituksettomia. Aiialla taas oli ilmiömäinen kyky löytää yllättäviä, mutta jotenkin sitten täydellisesti saajalleen sopivia lahjoja, ja äiti innostui ostelemaan minulle ja Katalle kaikkea, mitä eteen sattui. Sain monet villasukat, pari yöpukua, joista Aiian minulle ostama, luikertelevan silkkinen sai silmäni pyöristymään ihastuksesta, pari kirjaa ja kasan erilaisia kosmetiikkatuotteita ja suklaata. Ukki oli siirtänyt arvo-osuustililleni osakkeita, niin kuin hänellä oli ollut tapana tehdä jo ainakin rippikoulusta asti. Allulta olin saanut lahjakortin Stockalle ja olin tipauttaa silmäni, kun näin summan. Saisin ostettua koko tavaratalon tyhjäksi alennusmyynneissä.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   15.10.14 10:42:30

Lahjomisrytäkässä oli kulunut aikaa sen verran reippaasti, että minua oltiin jo kaipailtu - niin puhelimitse kuin somessakin. Niinpä kipaisin vaihtamaan bilerytkyihin, ja sillä aikaa Kata oli livahtanut Lissulleen kuin varas yöhön. En kuitenkaan ehtinyt jäädä ruotimaan sitä, sillä minulla oli kiire verkostoitua. Aloin tivata Allulta hänen aikatauluaan samalla, kun päivitin ryhmäkeskustelusta porukan tilannetta. Kun kysyin kolmatta kertaa Allulta, eikö hänellä ollut pienintäkään aavistusta, mihin aikaan hän saattaisi olla lähdössä, hän lupasi heittää meidät, kunhan mahtuisimme hänen urheilullisen pikkuautonsa takapenkille. Minä otin välittömästi puhelun Saanalle, sillä hän oli porukasta ainoa, joka ei ollut linjoilla. Hän kuulosti melko tuskastuneelta vastatessaan puhelimeen, ja ilmoitti olevansa valmiina vartissa. Minulle tuli kiire halailla tekoisovanhempiani ja sitten kipaisin vielä täydessä ulkovaatetuksessa vessaan, kun se pälkähti vasta siinä vaiheessa päähäni.

Nousin ylös etupenkiltä, jolla olin parin sadan metrin matkan istunut, jotta Saana voisi kömpiä takapenkille. Yllätyksekseni tummia hahmoja ulko-ovesta livahtikin yhden sijaan kolme.
"Hyvää joulua, Kiti!" Muut toivottivat yhdestä suusta ja Saana näytti empivältä.
"Noi halusi mukaan", hän sanoi anteeksipyytävästi.
"Me ollaan oltu todella kilttejä", Panu, nuorempi Saanan isoveljistä, ilmoitti ruskeat silmät kirkkaina.
"Ja me tuotiin sulle lahjuksia!" Jonne lisäsi ja ojensi minulle puolillaan olevaa viinipulloa. Minä en voinut kuin nauraa, vaikka takapenkki olikin kuin sillipurkki siinä vaiheessa, kun minä, Saana ja Jonne ahtauduimme sinne. Panu pääsi etupenkille, sillä hän oli jykevämpää tekoa kuin Jonne. Ei mitenkään huomattavasti, mutta sillä lailla pidempi ja harteikkaampi, että Jonne antoi suosiolla periksi. Alexandra kielsi meitä ehdottomasti läikyttämästä punaviiniä autonsa verhoilulle, joten otimme sitten vain pieniä huikkia minttupullosta, jonka Jonne oli ottanut lämmikkeeksi.

Päätimme sitten kuitenkin jäädä kyydistä jo Leppävaaran kohdalla ja suunnata Fenniaan, sillä Saanan Late oli ilmoittanut menevänsä sinne. Jonne ja Panu hiukan ähkivät ohjelmanmuutoksesta johtuen, mutta jäivät kuitenkin meidän kanssamme, vaikka Allu lupailikin heittävänsä heidät Keskustaan asti.
"No kohta näet", Panu huokaisi dramaattisesti, kun yritin urkkia syytä poikien vastahakoisuuteen. Jono ei ollut mitenkään mahdoton, ja vartissa olimme päässeet eroon päällystakeistamme. Suuntasimme heti tiskille, ja yritin parhaani mukaan miettiä, miksi pojat eivät pitäneet paikasta. Porukkaa oli mielestäni melko mukavasti, etenkin kun otti huomioon, että oli jouluaatto. Tai ehkäpä se johtui juuri siitä.

Suurin osa asiakaskunnasta näytti olevan iloisessa laitamyötäisessä, ja näin tarkemmin katsottuna enemmistöltään miehiä. Kun pääsimme baaritiskille asti, kyynerpääni vieressä oleva mies halusi tarjota minulle juoman.
"Se on meidän kanssa", Panu ilmoitti tyypille, ja ojensi sitten minulle bissen.
"Onko tää joku super iskumesta?" minä nauroin ihastuneena.
"Sanotaanko nyt kauniisti niin, että naiset täällä on 18 tai alle ja sitten noi nelikymppiset äijät tulee tänne juottamaan ne humalaan. Ja miksei nuoremmatkin", Panu selitti, kun siirryimme loossiin, jonka Jonne oli onnistunut valtaamaan.
"Mutta jos me ollaan täällä vain tanssimassa?" ehdotin, mikä sai kundit purskahtamaan nauruun.

Saana liimaantui Laten kylkeen, ja minä yritin tosiaan aikani vain tanssia. Tosin siihen sitten tunki koko ajan uutta elahtanutta enriquea tai kaatokännissä örveltävää bieberiä kourimaan takapuoltani tai nylkyttämään reittäni, joten palasin muutaman biisin jälkeen poikien luo.
"Vaihdetaanko sittenkin paikkaa?" kysyin toiveikkaana. Molemmat vilkaisivat minua ja pudistivat päätään.
"Me ajateltiin vetää rehelliset perseet", Jonne kertoi tarmokkaasti.
"Saanko liittyä seuraan?" kysyin iloisesti, ja Jonne taputti tyhjää paikkaa vieressään.
"Olkaa niin hyvä."

Lähettäjä: Arliina 
Päivämäärä:   19.10.14 23:11:40

Jee, toi Jonne oli musta aivan tosi kiva hahmo sillon joskus kun Saarnimajan ekan kerran esittelit sun tarinassa :)
Kiva että se on nyt tässä! Ja muutenkin tykkään tästä tarinasta :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   20.10.14 14:49:10

kiitos Arliina :) kiva saada kommenttia!

9. Lomahampuusi

Herätessäni jouduin arpomaan hetken valtiota ja maksuvälinettä, sillä niin ajatukseni kuin sisuskaluni olivat sekaisin kuin lankakerä, ja täynnä samaa tahmaa. Sisuskaluista se lähti muutamalla reippaalla laatoitustoimenpiteellä, mutta päähän se jäi sykkiväksi, painavaksi massaksi pitkälle iltapäivään. En viitsinyt tehdä oikein muuta kuin hakea buranaa ja kokista ja makailla sitten sängyssä peiton alla. Neljältä äiti tuli kuitenkin käskemään minut ylös sängystä.
"Tulisit nyt syömään jotain", hän maanitteli.
"Mulla on kauhea darra", vastasin.
"Voi lapseni, eiköhän toi nyt oo vähän itseaiheutettua", äiti naurahti. "Syöminen auttaa, ihan oikeasti. Ainakin tossa iässä vielä."

Auttoikin, tai sitten se oli puoli lasillista punaviiniä, jota join harhaoppisesti join mädin ja perunoiden kanssa. Piristyin jopa sen verran, että liityin vanhempieni seuraksi olohuoneeseen juomaan glögiä.
"Etkö se meinaa käydä suihkussa?" äiti ehdotti, kun olin pessyt naamani.
"Haisenko mä?" kysyin ja nuuhkin varovaisesti ensin kainaloitani ja sitten varpaitani.
"No et tänne asti ainakaan, mutta mä ajattelin, että sä haluaisit tehdä sun tukalle jotain ennen kuin mennään Saarnille. Vai jäätkö sä kotiin?"
Mietin hetken. Tahma aivoissani oli pyyhkinyt muististani joulupäiväperinteet. Saarnet pääsivät isovanhemmistaan eroon yleensä iltapäivällä, ja sitten me menimme heille syömään loput joulutortut ja -konvehdit ja pelaamaan lukuisia lautapelejä, joita he olivat ostaneet ja saaneet lahjaksi.
"Tulen mä. Monelta te ootte lähdössä?" kysyin ja vilkaisin kelloa. Jo melkein kuusi.
"Mä sanoin Hannikselle, että tullaan seiskan maissa, mutta voithan sä tulla perässäkin."

En kuitenkaan aikonut, vaan tein nopeusennätyksen suihkussa ja hiustenkuivauksessa. En jaksanut meikata sen ihmeemmin, mutta ilman ripsiväriä en lähtenyt mihinkänä. Tornadomaisen vauhtini ansiosta olinkin sitten valmis jo reilussa puolessa tunnissa, joten minulle jäi aikaa santsata vielä vähän graavikalaa ja rosollia.

Joulupäivän peli-ilta oli ollut perinteenä sellaiset kymmenen vuotta, niin kauan kuin suurin osa meistä lapsista oli ollut tarpeeksi isoja tullakseen toimeen isommassakin joukossa. Viimeiset pari vuotta minä ja Saana olimme pelaamisen sijaan vetäytyneet Saanan huoneeseen ja salakuljettaneet viinitonkista verottamiamme tilkkoja mukanamme, mutta tänä vuonna saatoimme molemmat tissutella ihan luvan kanssa. Saanan nuorin veli Rami tuijotti meitä hiukan synkkänä, ja kiitti jurosti, kun muilutin hänelle lasillisen viiniä. Sitten poikaparka katosi omaan huoneeseensa pelaamaan konsolilla.

Saana näytti hiukan vihertävältä ja pysytteli nähdäkseni limulinjalla, mutta Panu ja Jonne istuivat minun kanssani olohuoneen peliporukkaan punaviinitonkan kanssa. Selja hiukan irvisteli laseillemme, ja alkoi haukottelemaan jo sääntöjen luvun aikana siihen malliin, että hänen miehensä Niklas ehdotti päiväunia. Selja ei kuitenkaan ollut kuulevinaan, vaikka jättäytyikin sitten pelistä pois ja näytti torkuskelevan nojatuolissa, vaikka esittikin lukevansa. Pidin tästä Seljan miehestä. Hänessä oli jotain vetoavaa, ja huomasin miettiväni, miltä hän näyttäisi ilman paitaa. Hänen katseensa seurasi omaani ja porautuivat sitten silmiini.
"Olenko mä sotkenut?"
"Et. Kai", vastasin ja katsoin uudestaan, tällä kertaa ilman röntgentoiveita. "Mä vaan arvioin sun kroppaa", tunnustin. Niklas virnisti vinosti.
"No?"
"Mmmh", kohautin olkiani. "Ihan ok, sun ikäiseksi."

Peli oli minun makuuni hiukan sekava. Siinä oli liikaa kortteja ja oheissälää ja toisiinsa liitoksissa olevia sääntöjä, ja olin jo ensimmäisen kierroksen jälkeen auttamasti tappiolla.
"Mä menen tupakalle", ilmoitin. Sain olla hetken aikaa rauhassa tuijottelemassa tummansinistä taivasta, mutta sitten ovi kävi ja Jonne tuli perässä. Hänellä ei ollut takkia, vaan hän oli vetäissyt päälleen vaaleanpunaisen toppaliivin.
"Mä tulin viilentymään sun seuraksi", hän ilmoitti, vaikken ollut kysynyt mitään.
"Tyylikäs liivi", vastasin ja sitten tuijottelimme molemmat taivaalle.
"Kiitos, tää on mun suosikki", Jonne sanoi naurahtaen. Ulkona oli pakkasta varmasti ainakin viisitoista astetta, ja hengityksestä aiheutuva huurre näytti lumoavalta. Sormeni alkoivat kuitenkin mennä tunnottomiksi, joten stumppasin tupakkani ja käännyin lähteäkseni.

Jonne kuitenkin blokkasi kulkureittini.
"Hei, portsari, päästä mut sisään", nauroin, kun hän ei siirtynyt vielä sittenkään, kun olin aivan kohdalla. Sitten vakavoiduin hiukan, sillä hän tuijotti minua kuin lehmä uutta porttia.
"Haloo, this is earth. Mikä on?" kysyin ihmeissäni.
"Silloin kun sä olit muhun ihastunut...", hän aloitti, mutta jätti lauseen kesken.
"Niin?" autoin.
"Olinhan mä... Enhän mä.. Mä en tiennyt, niin että toivottavasti en vaikuttanut sun mielestä kusipäältä", hän ähkäisi. Minua alkoi taas naurattaa.
"Se olisi varmaan saanut mut ihastumaan suhun kahta kauheammin. Mutta ei, sä olit ihan samanlainen kuin aina", vastasin ja yritin ohittamista uudelleen. Jonne nappasi minua kiinni kädestä ja suuteli sitten minua lämpimästi. Suloinen lämpö levisi sähköiskun tavoin ympäri kroppaani ja painauduin häntä vasten, mutta sitten ravistin itseni irti ja nauroin.

Lähettäjä: Figaron_haamu ek 
Päivämäärä:   20.10.14 22:49:57

Arvasinn! :D Jonne vei mun sympatiat (lue: sydämen...) jo Seljassa, eli mä äänestän puolesta!

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   21.10.14 11:58:55

Hahaa, hold your horses Figaro ;) Jonne on kyl aika <3

---

"Tää nyt ei johda mihinkään hyvään",sanoin hyväntuulisesti.
"Mikä niin?" Jonne näytti hiukan pöllämystyneeltä, aivan kuin olisi äsken kokenut jonkinlaisen John Malkovic -hetken.
"Kiti Wikström ja Jonne Saarni pussailemassa", nauroin. Jonne näytti palautuvan normaaliksi ja naurahti hiukan nolona.
"Joo ei varmastikaan. Mä luulin, että sua pitää nykyään kutsua Kisuksi."
"Ei sun, se olisi super-outoa! Mutta hei, kiitos lämmityksestä", totesin ja iskin hänelle silmää ennen kuin livahdin sisään. Siellä koko episodia tai edes Jonnen poissaoloa ei ollut rekisteröity, sillä Panu ja Saana olivat ajautuneet kiivaaseen väittelyyn säännöistä. Isoveljen auktoriteetillä hän sitten erotti riitapukarit ja langetti tuomion.
"Olisit säkin voinut jeesata", hän murahti sitten Seljalle, joka hymyili enkelimäisesti.
"Niinhän mä yritinkin, siitä toi alkoi."

Minä en sen enempää lähtenyt analysoimaan Jonnen suutelemista, sillä hän vaikutti loppuillan olevan aivan täysin oma itsensä eikä kohdellut minua mitenkään tavallisesta poikkeavalla tavalla. Kyllähän se vähän oli itestuntoa hivellyt, hän oli kuitenkin ihan oikeasti aikuinen, eikä pahannäköinen ollenkaan. Suudelmakaan ei ollut ollenkaan pöllömpi. Päin vastoin, se oli huomattavasti parempi kuin yksikään pitkään aikaan saamani, mutta minä olin teinivuosistani järkevöitynyt niin, etten halunnut ruveta säätämään Jonnen kanssa. Minä en missään nimessä aikonut vakiintua kahdeksantoistavuotiaana, ja siitä olisi seurannut vain sydänsurua tai ainakin hampaidenkiristelyä ja mahdollisesti kiusallisia perhejuhlia hamaan ikuisuuteen asti. Perheemme olivat niin tiiviisti tekemisissä keskenään, että toisen välttelystä ei ainakaan tulisi mitään. Sitä paitsi, kun illalla kömmin sänkyyn, ei päässäni pyörinyt Jonnen suuteleminen vaan Niklaksen syvä ääni ja treenattu kroppa.

Tapaninpäivänä Kata ja Lissu tulivat Tapanina käymään, ja häpeäkseni minun on myönnettävä, että yllätyin Lissun ulkomuodosta. Koska kata oli siro ja sievä, olin odottanut miehekästä, harteikasta rekkalesboa, mutta hän oli ihan tavallisen näköinen nainen. Hänellä oli sievät, sydämenmalliset kasvot ja ruskeat, keskipituiset hiukset ja paksusankaiset hipsterilasit. Tietysti tällainen typpi sopikin Katalle paljon paremmin. Lissu oli myös mukava, vaikka vaikuttikin mielestäni jotenki kauhean vanhalta. Mutta toisaalta, niin oli Katakin aina vaikuttanut. Äiti vaikutti vallan ihastuneelta, ja vannotti Lissun tuomaan Nikonkin käymään. Iskän kasvoilla häivähti taas tumma varjo, ja minä tein mentaalimerkinnän kysyäkseni tästä salaperäisestä Nikosta, josta iskä näköjään vieläkin sai negatiivisia väreitä. Vaikka tokkopa äijäparka edes huomasi tekevänsä sitä.

Kata näytti helpottuneelta, kun Lissu oli otettu niin hyvin vastaan, vaikka en tiedä, mitä muutakaan hän oli odottanut. Meillä oli aina oltu todella kaukana ahdasmielisestä, minkä takia olin yllättynyt, kun pienimuotoisesta pilvenpolttelustani oli nostettu sellainen haloo. Tosin, se varmasti johtui äidin vanhempien taustoista, eikä ahdasmielisyydestä niinkään. Niin tai näin, minun pitäisi muistaa pyytää Stobea hommaamaan täydennystä varastooni.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   21.10.14 15:57:07

No olipa se lyhyt, tässä toinen minipätkä.

---

10. Errare humanum est

Loppiainen livahti ohitse aivan liian nopeasti, ja kouluun oli tuskaa palata. Tietysti hyvänä puolena oli se, että koulua itseään oli edessä enää puolisen jaksoa, mutta sitten alkaisivat lukulomat ja pakolliset pänttäämiset. Olin kirjoittanut äidinkielen ja englannin jo syksyllä alta pois, mutta keväällä oli edessä ruotsi ja matematiikka, joista ruotsin pelkäsin reputtavani. Äidinkielestä olin sentään saanut puristettua jopa hieman yllättäen C:n vaikka sekin oli tekstitaidon kommervenkkeineen aiheuttanut minulle tuskanhikeä, ja englannista olin kirinyt jopa M:n. Keväältä ei vastaava ollutkaan oletettavissa, olisin tyytyväinen jo kahteen Aahan. Ruotsin ja matematiikan lisäksi minulla olikin onneksi ainoastaan se yksi pakollinen kurssi filosofiaa, jota en ollut viitsinyt aiemmin hoitaa pois alta ja hölmö psykologian kurssi, jonka olin aiemmin jättänyt kesken toistuvien poissaolojen takia.

Koulussa käyminen ei silti napannut ollenkaan. Ruotsin tunneille oli pakko mennä, sille joulun jälkeen Vilen ei ollut enää ollenkaan niin myötämielinen, ja muillakin kursseilla piti käydä näyttäytymässä. Enimmäkseen vetelehdimme kuitenkin Miisan, Stoben ja muutaman muun kanssa joko läheisessä kahvilassa tai sitten kulmakuppilassa. Eräänä päivänä istuimme siellä ensin hyppytunnin ajan kymmenestä kahteentoista, mutta olimme siinä vaiheessa sen verran päissämme, että päätimme saman tien skipata loppupäivänkin ja lähteä sen sijaan Stobelle juomaan halvempaa kaljaa.

Ja polttamaan vähän pilveä, se kun oli anniskelupaikassa mahdotonta. En ollut harmikseni saanut Stobelta lisää ruohoa, sillä hän hommasi sitä veljensä kautta, ja tämä oli ruvennut rajoittamaan tilausmääriä, kun oli ymmärtänyt minun olevan jossain kohden jakeluketjuaan. Se oli mielestäni hölmöä ja pikkumaisen lapsellista. Stobe kylläkin jakoi minulle omastaan, minkä takia varmasti osittain päädyin sänkyyn hänen kanssaan samaisena iltapäivänä. Olimme pössytelleet hetken aikaa, kunnes Miisa oli halunnut lähteä hampurilaiselle, ja Kari ja Hellu olivat lähteneet hänen mukaansa. Pöllyssä seksikään ei ollut minusta niin kovin vastenmielistä, ja tammikuun aikana solahdin jonkunnäköiseen seurustelusuhteeseen Stoben kanssa. Poika oli onnensa kukkuloilla, eikä minullakaan ollut valittamista. Hän oli tyyppinä kuitenkin melko mukava, ja ainakin meillä oli hauskaa yhdessä, vaikka hän nyt ei saanutkaan sukkia pyörimään jaloissani niinkuin Jonne joskus ennen. Tai Niklas joulupäivänä.

Penkkarit ja abiristeily solahtivat ohitse, ja vaikka yritin ihan oikeasti päntätä matematiikkaa ja ruotsia, niin se ei oikein innostanut. Epämääräinen hirvitys siitä, mihin hakisin lukion jälkeen alkoi hiipiä tajuntaani, ja se teki lukemisesta entistä vastenmielisempää. Minulla ei vain ollut numeropäätä tai ylipäätään kiinnostusta matematiikkaa kohtaan. Oli vaivattomampaa vain laiskotella ja antaa virran viedä. Kokeet menivätkin sitten suorastaan pelottavan huonosti, mikä sai minut epäilemään josko edes saisin koko lakkia. Molemmat lähtivät helpotuksekseni hyväksyttynä, mutta niin alarajoilla, että saattaisivat hyvinkin lipsahtaa vielä hylätyn puolelle molemmat.

Lähettäjä: Figaron_haamu ek 
Päivämäärä:   21.10.14 21:59:30

Hah, en mä sentään enää niin hyväuskoinen ole, että luulisin tän olevan happily ever after heti :D ennemminkin meinasin, että arvasin jotain kehittyvän ja jäävän taka-alalle hautomaan! ;)
Jostain syystä mä en tahdo tykätä tästä Kitikisumikäoli-tyypistä...

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   21.10.14 22:26:01

Hyvä :) Mun tavoitteena oli tehdä siitä vähän sellainen samantekevä perusärsyttävä itsekeskeinen teini ;) Tykästyin tosin siihen ite matkan varrella siinä määrin että jouduin vähän muokkaamaan jälkikäteen erinäisiä käänteitä :p

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   22.10.14 13:59:04

Saana oli se, joka sai minut kuitenkin havahtumaan saamattomuuden suosta.
"Teetkö sä nykyään muuta kuin juopottelet?" hän kysyi eräänä iltana, kun istuimme iltaa hänen huoneessaan. Elettiin jo maaliskuun loppua
"Miten niin? Enhän mä nytkään", valpastuin.
"No juu, et just nytten. Sä vaan näytät jotenkin.. pöhöttyneeltä. Oletko sä ihan turvoksissa?" hän kysyi näyttäen tuimalta. Minä säikähdin ja hypähdin puristelemaan vatsaani ja poskiani peilin eteen. Minun täytyi harmikseni myöntää, että hän oli oikeassa. Olin melko lyhyt, ainakin muuhun perheeseeni ja Saanaan verrattuna, ja harmikseni myös siinä määrin kurvikas, että näytin jatkuvasti hiukan lyttyynlyödyltä. Nyt ainakin vatsani näytti kummasti pursuilevan farkkujen vyötärönauhan yli ja poskenikin näyttivät jotenkin turpeilta.
"Hyi olkoon, miten sä et ole aiemmin sanonut!" säikähdin.
"Ei sua ole ihan hirveästi näkynyt. Oot kokonaan kadonnut maan päältä sinne sun pilviveikkoklubiisi", Saana paheksui. "Mä luulin, että Stobe ei kiinnostanut sua."
"Ei se nyt niin kiinnostakaan, mutta. Mä nyt vaan haen vähän kokemuksia ennen kuin pitää aikuistua", puolustauduin. "Ei kaikki voi löytää elämänsä rakkautta lukiossa niin kuin sä."

Saana irvisti.
"Me ei olla Laten kanssa kylläkään yhdessä enää", hän sanoi hiljaa, ja minä vaikenin. "Ei olla oltu pariin viikkoon."
Minua hävetti. Olin sitten mennyt laiminlyömään parasta ystävääni niin, että hän ei edes kertonut minulle, kun erosi ensimmäisestä poikaystävästään.
"Mikset sä kertonut?"
"Niinkun sanoin, ei sua ole kauheasti näkynyt. Etkä säkään kertonut mulle, että oot katsonut parhaaksi muhinoida mun armaan veljeni kanssa", Saana sanoi ylhäisen viileästi. Harmistus löi ylitseni kuumottavana aaltona.
"No se kyllä aloitti sen, mä olin se fiksu, joka laittoi sille stopin. Niin että en mä ymmärrä, miksi se on mennyt tollaista juoruamaan", mutisin nolona. Minua kiukutti ja, jos mahdollista, hävetti entistä enemmän. Tietenkin minun olisi pitänyt kertoa Saanalle suudelmasta, niin hölmöä kuin se olikin. Yritin miettiä, miten yrittäisin hyvitellä häntä, mutta sitten näin hänen olkapäidensä hytkyvän.
"Nauratko sä mulle?" kysyin närkästyneenä. Saana jatkoi hiljaista hytkymistään ja kääntyi minua kohti nyökäten suu leveässä virneessä.
"Sä olet niin helppo", hän tirskahti ja taputti käsivarttani. "Eikä Jonne nyt varsinaisesti juorunnut, kunhan ihmetteli miten sua ei ole näkynyt ja arveli säikäyttäneensä sut niin, ettet kuuna päivänä enää astu varpaallakaan meille."
"Hpmh, kiitos vaan. Ei mua niin helposti säikäytetä", tuhahdin, mutta korjasin sitten asentoani tyytyväisenä. Vaikka olinkin ilmeisen idioottimainen, Saana ei sentään näyttänyt alentuvan tasolleni. "Kerro nyt siitä Latesta."
Saana kohautti olkiaan.
"Eipä siinä kauheasti oo kerrottavaa. Se halusi mun kanssa sänkyyn, ja kun mä en halunnut vielä, niin se rupesi vähän ilkeäksi. Enkä mä sitten jaksanut katsella sitä enää."

Päätökseni ruveta paremmaksi ihmiseksi ja ystäväksi kuitenkin unohtui heti seuraavana päivänä, kun Stobe kutsui minut mukaansa joihinkin bileisiin. Sitä hän ei kuitenkaan ollut huomannut kertoa, että kyseessä oli hänen isoveljensä kaverin bileet, joten Spaddukin oli paikalla. Hän oli jo varsin hyvässä vauhdissa kun saavuimme paikalle, eikä ollut tainnut hankkia kaikkea pelkän bissen voimalla. Minä väistin saman tien keittiöön, eikä hän tainnut huomata minua ennen kuin osuimme parvekkeelle samaan aikaan. Arvelin, ettei hän muistaisi minua, mutta epäonnekseni olin väärässä.

Spaddu ei kuitenkaan ruvennut puimaan vanhoja, vaan pummasi minulta tulta ja tuli viereeni nojailemaan kaiteeseen.
"Mitä mimmi?" hän kysyi keskustelusävyyn ja minä kohautin olkiani. En uskonut, että häntä ihmeemmin kiinnostaisi minun kirjoituskuulumiseni tai opiskelupaikka-ahdistukseni, joten en sitten vastannut mitään.
"Jos mä tuon sulle uuden bissen, saisit vähän kielenkannat liikkeelle?" Spaddu arvioi sitten ja seikkaili tupakkansa kanssa takaisin sisätiloihin. Hänellä meni sen verran aikaa, että minulle alkoi jo tulla viileä ja päätin palata sisälle. En löytänyt Stobeakaan mistään, joten lähdin vaeltelemaan asunnossa.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   24.10.14 11:08:16

Väkeä ei ollut tungokseen asti ja Spaddun kaverin kämppä oli iso. Yhdestä huoneesta yllätin puolialastoman parin, ja suljin oven vikkelästi. Sitten Spaddu seisoikin edessäni ja ojensi minulle lasin.
"Mä luulin, että sä teit mulle oharit", naurahdin.
"En mä. Mä halusin itseasiassa pyytää sulta anteeksi, kun olin niin tollo silloin viimeksi", hän sanoi ja halusi skoolata kanssani. Hän katsoi minua jotenkin niin vetoavasti, etten voinut kuin nauraa ja ottaa ison huikan lasistani. Spaddu nappasi omansa kyytipojaksi valkoisen tabletin ja tarjosi minullekin.
"Mitä tää on?" kysyin epäluuloisena.
"Essoa", poika vastasi hymyillen. Minä nyrpistin nenääni epäluuloisena.
"Juu ei. Mä en ala mitään nappeja napsimaan", kieltäydyin kohteliaasti. Spaddu yritti vielä maanitella minua ja uskoi lopulta vasta, kun jouduin ärähtämään hänelle pikkuisen.
"Sä olet ihan mahdoton", ähkäisin, kun hän yritti sitten suudella minua. "Mä seurustelen sun veljesi kanssa."
"No joo, mutta vaan sen takia, että se diilaa sulle", Spaddu naurahti.
"Enpäs", väitin, vaikka se saattoi olla osittain tottakin. "Mä satun pitämään siitä."
"Jahas. Saako mä kuitenkin tarjota sulle toisen bissen?" hän ehdotti, ja siihen sentään suostuin.

Se onkin viimeisiä selkeitä muistikuviani siltä illalta. Aluksi minulle tuli kauhean huono olo ja minun oli pakko rynnätä vessaan oksentamaan. Sitten oven jyskytystä, kylmää hikeä ja lisää pahoinvointia.

"Kisu hei, nouse ylös."

Ääni tuntui tulevan kuin veden läpi. Olinkin ehkä veden alla. Siksikö hengitys tuntui oudolta ja pää painavalta ja samalla kevyeltä? Eikä puhe kulkenut, ei sitten yhtään. Sain suustani ulos vain muminaa.

"Ota sitä toisesta kainalosta kiinni. Roudataan se ulos täältä."

Minua tuettiin molemmilta puolilta ja nostettiin puoliväkisin ylös. Yritin auttaa jaloillani, mutta ne tuntuivat elävän omaa elämäänsä. Niskani ei oikein kannatellut, joten nojasin oikealle.

"Nopeesti nyt ennen ku broidi huomaa."

Hälytyskelloni napsahtivat päälle, mutta koska kroppani ei tuntunut tottelevan, pystyin vain heittäytymään veltoksi kuin räsynukke. Tämä ei ollut oikein. Minua ei selvästi oltukaan roudaamassa pois kylpyhuoneesta. Tai oltiin kyllä, mutta ei olohuoneeseen tai parvekkeelle, vaan ulos rappukäytävään.
"Hei, ei", sain sanottua.
"Oos nyt hiljaa", Spaddu ehdotti. Minä yritin kaivaa kantapääni lattiaan, mutta se ei ilmeisesti tuntunut missään. Sitten sain rimpuiltua sen verran, että toisen tyypin ote irtosi hiukan.
"Päästä mut!"
"Ei kun me autetaan sut tonne ulos raittiiseen ilmaan", Spaddu rauhoitteli.

Minut tuupattiin hissin nurkkaan istumaan, ja sitten asiat taas hämärtyivät. Kyyti oli vähän heiluvaa, kun kaksi päihtynyttä nuorta miestä kannatteli minua välissään. Minua väsytti, ja ajattelin rimpuilevani taas vähän myöhemmin. Kun olisin levännyt vähän. Sitten tuki katosi ja lysähdin taas maahan.

"Kisu? Voi nyt @!#$."

Oksensin.

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   25.10.14 03:08:44

Ohhoh, tää on lähteny ihan lapasesta! Hrh, voi Kisua! Tajuaakohan se tämän seikkailun jälkeen ryhdistäytyä..?

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   27.10.14 09:53:48

pilke, no ei kai nyt ihan lapasesta :D

11. Mörökölli minut vieköön

Häpeä oli päällimmäinen tunne. Olin toki myös yllättynyt, loukkaantunut, säikähtänyt ja raivona. Mutta sitä häpeää.

Stobe oli vienyt minut vanhempiensa luo, jotka olivat vieneet minut päivystykseen ja soittaneet minun vanhemmilleni. Päivystyksessä todettiin, että minulla ei ollut alkoholimyrkytystä kolmesta bissestä, vaan veressäni oli flunitratsepaamia ja marihuanaa. Isä vei minut kotiin, juotti vettä ja laittoi nukkumaan.

Kun heräsin, minulla oli infernaalinen päänsärky ja ulkona oli pimeää. Join ensin yöpöydälläni olevan lasin tyhjäksi ja tassuttelin sitten keittiöön, jossa isä istui pöydän ääressä.
"Istu", hän sanoi, kun olin juonut uuden lasin tyhjäksi.
"Voinko mä tehdä ensin pari leipää?" kysyin. Hän näytti vakavalta ja järkymättömältä.
"Sen kun." Jaiks, iskä ei yleensä ollut se, joka piti saarnoja.

Istuin kiltisti pöydän ääreen ja keräsin jalkani ikään kuin suojaksi eteeni niin, että nökötin tuolilla kuin ihmispallo. Yritin näyttää kauhean kiltiltä ja viattomalta, mutta taisin näyttää vain surkealta. Isä pudisti päätään ja huokaisi.
"Mitä me tehdään sun kanssa?" hän kysyi. Oletin sen olevan retorinen kysymys ja tuijotin häntä. Vasta kulmien kohotuksesta tajusin, että hän oikeasti tarkoitti sitä.
"Mä... Miten niin?" häkellyin.
"Mä en enää koskaan halua tollaista puhelua. Joko sä lopetat ton pelleilyn tai muutat pois täältä", isä sanoi tiukasti. Ällistyin täysin.
"Te meinaatte potkia mut ulos täältä?! Mihin mä muka menisin? Ja en mä pyytänyt, että mulle annettaisiin tyrmäystippoja! Miten... Kuka... Miksi mä oon nyt tässä tehnyt väärin?" kiljuin kysymyksiä sitä mukaan, kun ne pälkähtivät päähäni.
"Älä huuda. Ei sua kukaan ole potkimassa mihinkään. Et varmaankaan pyytänyt, mutta Kiti hei, katso nyt itekin vähän missä porukassa sä oot liikkunut viime vuoden ja tän kevään. Ja pidempäänkin. Kyllä se oli aika nähtävissä, että jotain tapahtuu", isä selitti. Istuin pöllämystyneenä paikoillani.
"Niin että me puhuttiin Ellin kanssa, ja sulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko sä alat käyttäytyä niin kuin vastuullinen aikuinen ja tottelet meidän sääntöjä. Tai sitten sä hommaat itsellesi asunnon jostain muualta. Sun ei tarvitse vastata heti, mutta ensi viikolla viimeistään. Mieti vaan rauhassa, mä menen nukkumaan", isä sanoi ja nousi ylös.

Koska olin nukkunut kolmeen asti yöllä, en voinut lähteä näyttävästi ovet paukkuen. Sen sijaan surffailin hetken asuntoja netissä ja palasin sitten nukkumaan. Aamulla heräsin vasta, kun porukat olivat jo lähteneet, tarkistin viestillä Saanan olevan kotona ja lähdin Saarnille.

Saana kuunteli juttuani silmät pyöreinä ja kommentoimatta, kunnes aloin ruotia vanhempieni reaktiota. Saana puuskahti ja näytti vihaiselta.
"Sä olet kanssa yks sáatanan urpo", hän äyskähti yllätyksekseni. Ajattelin hänen tietenkin olevan minun puolellani.
"Minä olen? Minä?!"
"No sinä, niin. Mehän just puhuttiin tosta. Toissa päivänä. Älä nyt näytä noin loukkaantuneelta!" Saana huudahti. "Mun mielestä on ihan kamalaa, että sulle kävi noin, mutta ei se nyt varsinaisesti yllätä. Mutta sun vanhemmat on tässä ainoat, jotka toimii järjellisesti. Ja älä vaan kuvittelekaan muuttavasi johonkin muualle", hän nuhteli.
"No en ole muuttamassa, kaikki kämpät on ihan superkalliita", mutisin. Saana nauroi ensin, mutta vakavoitui sitten äkisti.
"Oliko se Spaddu sitten?" hän kysyi synkistyen hetki hetkeltä enemmän. Rypistin otsaani, sillä en ollut edes ajatellut sitä puolta.
"Oli sen pakko olla, se tarjosi mulle pari bisseä", vastasin hetken mietittyäni.
"Avatusta pullosta?" Saana kysyi säälivästi.
"Lasista", irvistin. "Mutta on se jumalauta älytöntä, että pitää tollasia ruveta miettimään."

Sitten sain taas pienimuotoisen saarnan piireistäni ja petaamisesta ja makaamisesta. Minulla oli perinpohjaisesti höykytetty olo, kun paria tuntia myöten luikin takaisin kotiin. Niin perusteellisen järkiintynyt en vielä ollut, etteikö minulla olisi ollut tarvetta purkaa tuntojani, joten soitin Stobelle.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   28.10.14 13:52:52

Hän vastasi heti kuulostaen sekä helpottuneelta että kysyvältä, mutta taustalta kuulsi myös jotain muuta.
"Miten sä voit?" hän kysyi tunnollisesti.
"Olosuhteet huomioiden varsin hyvin", vastasin arvokkaasti.
"No hyvä. Nähdäänkö huomenna? Yhdellä frendillä ois bileet," Stobe ilahtui.
"Ootko tosissasi?" kysyin ihmeissäni.
"Miksikäs en? Ootko sä vielä siellä?" Stobe lisäsi, kun olin liian kauan hiljaa.
"Sun veljesi yritti huumata mut ja raahata johonkin, ja sä luulet, että mä haluan huomenna bilettämään?" kysyin pisteliäästi. Nyt oli Stoben vuoro hiljentyä.
"Kisu hei... Se kuulostaa kauhean vakavalta, kun sä sanot sen noin", hän ähkäisi.
"Se oli vakavaa! Sä näit sen itse! Se ja sen korsto kaveri oli raahaamassa mua ties mihin", kimpaannuin. Oli jätkällä otsaa.
"Mutta eihän mitään tapahtunut", poika yritti. Kiljuin hänelle hetken aikaa valittuja solvauksia, mutta hän ei tuntunut tajuavan.
"Eiköhän tää sitten ollut tässä", puuskahdin lopulta, kun hän yritti kolmannen kerran korostaa, että enhän minäkään ollut nähnyt, että juuri Stobe oli terästänyt juomani.
"Säkö aiot oikeasti erota musta, koska jotain olisi voinut tapahtua?" hän kysyi epäuskoisen kuuloisena.
"Todellakin aion", vahvistin. "Ja siksi, että sä olet vähän ikävystyttävä", lisäsin häijysti.

Voitonriemuinen häijyys kuitenkin ehti varista siihen mennessä, kun äidin Opel peruutti pihaan ja sovittelin kasvoilleni sopivan nöyrän ilmeen. Äiti vilkaisi minua äkäisesti ja rupesi viskomaan ruokaostoksia jääkaappiin.
"Saanko mä halauksen", kysyin surkeasti ja sain jopa ääneni sortumaan hiukan. Äidin ilme suli ja hän tuli rutistamaan minua. Sitten minua vähän itketti oikeasti, tosin ehkä helpotuksesta enemmän kuin katumuksesta.
"Kuules nyt senkin krokotiili", äiti sanoi hellästi ja nipisti minua käsivarresta. Hitto, tyyppi tunsi minut ihan liian hyvin.
"Anteeksi", pyysin kiltisti. "En mä halua muuttaa mihinkään. Mä lupaan käyttäytyä. Saatte viedä vaikka mun oven", lupasin muistellen erinäisiäkin teinileffoja, jossa kauhuteinin ovi oli takavarikoitu rangaistuksena.
"Ei mikään huono idea", äiti nauroi, mutta vakavoitui sitten. "Ja katsokin, että pidät lupaukses tällä kertaa."

Se asia oli sillä hyvä. Minut tosin laitettiin taas kotiarestiin ylioppilasjuhliin asti, mutta se tarkoitti lähinnä sitä, että minun piti raportoida kaikki menoni ja tulla kotiin ilmoittautumaan ihmisten aikoihin. Saarnilla sain yhä käydä ja kaverini saivat tulla kylään, mutta minua vahdittiin. Baareissa käymistä minulta ei varsinaisesti kielletty, mutta luvan pyytäminen oli sen verran noloa, etten halunnut lähteä siihen.

Sitä paitsi ei minua oikeastaan huvittanutkaan. Kävin Miisan kanssa eräänä iltana seuraavalla viikolla parilla ja minua alkoi ahdistaa. Pelkäsin jonkun koskevan drinkkiini. Pelkäsin juovani liikaa. Pelkäsin jonkun tekevän minulle jotain. Pelkäsin tungosta ja pimeyttä ja suljettua tilaa.

Ryhtiliikkeeseeni kuului töiden hakeminen, ja pääsinkin läheiselle kiskalle kesätyöntekijäksi. Se oli hiukan vanhanaikainen, yksityisomistuksessa ja uuden maalipinnan tarpeessa oleva pulju reilun kilometrin päässä meiltä ja uimarannasta, eli melko lähellä täydellistä työpaikkaa. Omistaja oli keski-ikäinen ukkeli, johon olin vuosien aikana tutustunut varsin hyvin, ja joka oli jopa myynyt minulle alaikäisenä bisseä jonkun kerran. Hän hiukan pudisteli päätään ymmärtäessään sen näin viiveellä, mutta palkkasi minut kuitenkin.

Huhti-toukokuulle minulle siunaantui lähinnä aamuja ja lauantaita, Arto halusi tehdä sunnuntait ja illat itse välttyäkseen maksamasta enimpiä lisiä. Työ oli periaatteessa ihan mukavaa, vaikkakin oli hassua kysellä itseään vanhemmilta ihmisiltä papereita. Sitä Arto painotti useampaankin otteeseen, sillä ei halunnut menettää alkoholinmyyntilupaansa.
"Ei mun olisi pitänyt sullekaan myydä katsomatta papereita, mutta sä olet jotenkin tollainen... jännä, En mä osannut arvata, että oot niin nuori."

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   30.10.14 23:02:44

Huh! Onneksi asiat lähti luistamaan vähän parempaan suuntaan. :) Tää on kyllä loistava, ilolla seurailen! <3

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   31.10.14 00:39:16

Muhun meinas myös ahistus iskeä tossa pari osaa sitten. Onneksi tuli tyrmäystipat ja pisti neidin takaisin raiteilleen!

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   31.10.14 11:45:14

Kiva saada kommentteja! :)

12. Aikuinen nainenko oon

Niinpä sitten olin vastuullinen aikuinen. Nousin aiemmin kuin vuosiin, sillä kiska aukesi puoli kahdeksalta ja sitä ennen piti keittää kahviakin. Yllätyksekseni töihin oli paljon helpompaa nousta kuin kouluun, ja lyhyt aamuinen kävelymatka raikkaassa kevätilmassa tuntui jotenkin hyveelliseltä ja puhtaalta.

Rytmiin tottui nopeasti. Pyrin olemaan paikalla varttia vaille seitsemältä, mikä tarkoitti että olin siellä yleensä seitsemään mennessä. Latasin kahvikoneen ja järjestelin iltapäivälehdet ja lööppipaperit, käynnistin koneet ja luin mahdolliset viestit, joita Arto minulle silloin tällöin kirjoitteli. Joskus avasin muutaman minuutin aikaisessa, jos ulko-oven lähistöllä haahuili joku. Kantikset ja heidän rytminsä oppi tuntemaan nopeasti. Anneli tuli yleensä tasan puoli kahdeksalta ja tilasi triplalattensa soijamaitoon, ja rupesi pian aloitettuani tulemaan neljä minuuttia etuajassa ehtiäkseen aikaisempaan bussiin. Repe joi kahvinsa mustana munkin kera, ja otti tavakseen kommentoida lööppejä. Hänelle oli helppo myydä santsikuppi ja croissantti mukaan, vaikka olinkin hiukan huolissani, että hän saisi vielä sydänkohtauksen.

Toisella työviikollani ovesta asteli entinen autokouluopettajani Matti. Hän näytti jotenkin vanhentuneelta, eikä noteerannut minua mitenkään.
"Huomenta, sir!" sanoin reippaasti ja vedin käden lippaan, ja hän näytti hätkähtävän koomastaan ja hänen kasvoilleen levisi hymy.
"No huomenta, mademoiselle", Matti vastasi.
"Vaikea aamu?" kysyin keskustelusävyyn. Olin kehittänyt ihan huomaamattani asiakaspalveluäänensävyn, jota edellisviikolla kioskilla piipahtanut Panu oli irvinyt armottomasti.
"Vaihteeksi", Mikko murahti. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen sitten uudestaan. En udellut enempää, eikä hän kertonut, maksoi vain kahvinsa ja leipänsä ja häipyi.

Porukat olivat tyytyväisiä ryhdistäytymiseeni ja äitikin lakkasi kyräilemästä parin viikon jälkeen. Asiaa saattoi tietysti edesauttaa se, ettei minua edes huvittanut enää käydä ulkona. Hän yritti varovasti patistaa minua lukemaan pääsykokeisiin, mutta se ei juurikaan innostanut. Olin umpimähkään valikoinut parit pääsykokeet, mutta nyt en voinut ymmärtää, miten olin niihin päätynyt. Ehkä pilvenpolttelu oli tosiaan vaikuttanut päätöksentekooni. Minulla oli ollut kamaa vielä pariin jointtiin, mutta polteltuani eräänä päivänä hiukan lievittääkseni stressiäni, tulin niin vainoharhaiseksi, että katsoin parhaaksi huuhtoa loput vessanpöntöstä. Istuin lopun päivää olohuoneen nurkassa kännykkä ja hedelmäveitsi kädessä, sillä pelkäsin, että Spaddu tulisi kovistelemaan minua vanhempieni poissa ollessa. Sain onneksi pääni selvitettyä ennen viittä, joten äidin tullessa kotiin olin enää hiukan hermostunut.

"Onko sulla vieroitusoireita?" äiti kysyi epäluuloisesti, minkä kielsin loukkaantuneena.
"Mua vaan välillä vähän ahdistaa olla yksin kotona", tunnustin sitten. Äiti katsoi minua otsa rypyssä.
"Mistä lähtien?"
"No siitä lähtien, kun mut yritettiin huumata ja muiluttaa ties minne", äyskähdin ja rupesin itsellenikin yllättäen itkemään. Taas. Olin tehnyt sitä epäluonteenomaisen paljon viime aikoina. Äiti pudotti perunat, joita oli pesemässä, tiskialtaaseen ja tuli halaamaan minua.
"Haluatko sä puhua siitä?" hän kysyi, kun sain kyyneleeni kuriin. "Tai että mikä sua ahdistaa?"
Pudistin päätäni.
"En oikeastaan. Mutta älä viitsi epäillä mua koko ajan", nyyhkäisin, vaikka omatuntoni hiukan nipistelikin.
"Älä sitten ole niin epäilyttävä", äiti vastasi, mutta pyyhkäisi samalla hellästi poskeani, minkä tunnistin pahoitteluksi. "Jos sä et halua porotäytettä perunoihisi, niin pakkasessa on katkarapuja."

Olin taas ottanut tavakseni istua iltaa Saanalla, ja nyt kun Latekin oli poissa kuvioista, Saanakaan ei näkynyt pistävän pahakseen. Hän pänttäsi päivisin eläinlääkiksen kokeisiin, mutta iltaisin juoruilimme ja rakensimme lisäsiipiä pilvilinnoihimme.
"Mä haluaisin ehkä muuttaa ulkomaille", Saana huokaisi. Minä olin miettinyt juuri aamuista tapaamistani Matin kanssa ja olimme yhdessä ruotineet mahdollisia syitä hänen rupsahtamiselleen, joten minun piti asettaa aivoni uuteen asentoon.
"Miten niin? Etkö sä ole just hakemassa eläinlääkikseen?" älähdin. Pirulauta, nytkö minulta lähtisi paras ystäväkin alta?
"No en just nyt, tällä sekunnilla. Mutta ehkä sitten, kun oon valmistunut kandiksi. Eläinlääketiedettä voi lukea ulkomaillakin", Saana nauroi.
"Otat mut mukaan sitten", vaadin. "Mä voin mennä vaikka johonkin pubiin tarjoilemaan!"
"Totta kai! Sähän oot suurin piirtein ainoa sisarus, joka mulla on jäljellä."

Se oli totta. Saanan sisaruksia ei juurikaan näkynyt, sillä Seljan aika meni uuden vauvan kanssa, ja Jonnen ja Panun opiskellessa. Meema oli edelleen tutkan ulottumattomissa ja Rami hautautunut teiniangstiinsa. Katakin oli niin uusperheensä lumoissa, että häntä ei tahdonut saada kiinni puhelimitse. Facebook-viesteihinkin hän vastaili viiveellä ja harvakseltaan. Kasvokkain en ollut nähnyt häntä viikkoihin.
"Voi meitä ainoita lapsia", huokaisin. Saana vilkaisi minua sivusilmällä.
"Onko sulla ja Jonnella sittenkin jotain meneillään, kun noin huokailet?" hän kysyi terästäytyen. Minua nauratti.
"Ei tosiaan ole", vastasin.
"Sä olit niin lääpälläsi siihen silloin joskus. Älä luule, etten mä tiennyt. Musta tuntuu, että sen takia sä kaveerasit mun kanssa yläasteen yli, vaikka me muuten pyörittiin ihan eri porukoissa", Saana syytti.
"No siitä nyt on jo aikaa. Seuraavaksi haluat varmaan yhder Rieseneistäni?" naurahdin vanhaa mainosa siteeraten.
"Mä olen tosissani!" Saana väitti.
"Juu ja mä olen paavi."

Lähettäjä: Arliina 
Päivämäärä:   1.11.14 19:25:00

No nyt on taas joku asia reilassa kun toi yks lopetti sekoilunsa. Jonnea lisää, kiitos!

Ja tykkään muuten näistä sun biisiotsikoista :) Välillä joutuu lukiessa pohtimaan pidempään että tiiänkö yhtäkään laulua jossa sanat menee samalla tavalla kun sun otsikko, tosin tämä edellinen nyt oli varsin selvää kauraa.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   3.11.14 10:31:43

Arliina, se on mulla vähän sellainen paha tapa, josta oon yrittänyt päästä eroon :D Mutta hyvä jos ei häiritse!

--

Matti palasi seuraavana aamuna yhtä vähäpuheisena. Perjantaina vaihdoimme muutaman sanankin, ja maanantaina hän melkein myöhästyi töistä unohtuessaan juttelemaan kanssani.Tiistaina häntä ei sitten näkynytkään ja keskiiikkona olin poikkeuksellisesti iltavuorossa. Yllätyksekseni hän kuitenkin asteli sisään hieman viiden jälkeen ja näytti ilahtuvan nähdessään minut tiskin takana.
"Oisit voinut kertoa, että oot tänään iltavuorossa", hän huomautti hyväntuulisesti.
"Mä en tiennyt, että sua kiinnostaa. Oisit voinut kertoa, että et tullut eilen", vastasin. "Kahvia?"
"Mä en tiennyt, että sua kiinnostaa", Matti virnisti. "Ja ei kiitos, en mä kahvin takia tänne tullut. Sä keität aika kamalaa suodatinkahvia."
"No kuivahtanutta pullaa sitten?" Kysyin loukkaantuneena. Minusta kahvini oli ihan hyvää, ehkä olin tarjoillut Matille jotain pannunpohjia?
"Jos sä noin houkuttelevasti myyt, niin mikä ettei", mies virnisti. Pakkasin hänelle paperipussiin kaksi korvapuustia, ja rahastettuani hän poistui. Kaadoin itselleni tilkan kahvia selvittääkseni oliko se todella niin pahaa, kun oven kello kilahti taas ja Matti harppoi takaisin sisään.
"Lähdetkö mun kanssa ulos?" hän ähkäisi.
"En", huudahdin ja nauroin. "Oletko sä ihan hölmö?"

Matin ilme valahti ja hän kääntyi kannoillaan.
"Hei odota!" Huusin perään. "Mitä ihmettä? Sulla on vaimo?" kysyin, kun Matti pysähtyi ovelle. Hän huokaisi.
"Me erottiin talvella."
"Ja nyt sä oot riisissä", arvasin. "Kriisissä", korjasin, kun mies rypisti otsaansa.
"Niin olen", Matti myönsi.
"Mutta et sä silti voi pyytää mua ulos", naurahdin. "Sähän olet ikivanha. No älä oo tollainen tosikko. Piristy nyt senkin possuliini!" Matin ilme oli taas hyytynyt synkemmäksi.
"Mä olen vasta kolmekymmentä", hän ilmoitti.
"Juu ei, sä olet nyt puoli vuotta myöhässä kosiskelemassa mua. Mä en just nyt elä tollasessa haluan-järkyttää-vanhempiani-tilanteessa, jossa deittaillaan vanhempia miehiä. Mä olen kahdeksantoista, senkin pässi", torppasin hänen orastavan maanittelunsa. Matti huokaisi taas ja hänen hartiansa painuivat entistä lysympään.
"Okei sitten. Mennään kahville ylihuomenna. Mutta ne ei sitten ole treffit", lupauduin.

Töiden jälkeen juoksin sateessa Saanalle. Kevät oli ollut todella sateinen ja kiitin onneani, etten ollut tänä vuonna hautausmaalla. Ties vaikka olisivat irtisanoneet minut ennakkoon, kun nurmikko hukkui jo keväällä. Tätä menoa se ei olisi kuiva vielä elokuussakaan. Saana ojensi minulle tottuneesti vaihtovaatteet ja huomautti ties kuinka monennen kerran siitä, että sateenvarjot oli keksitty.
"Mä tiedän, senkin neropatti. Mutta kun mä lähdin kotoa oli pouta", vastasin voitonriemuisesti.
"Aika hyvään saumaan osuit, mä en huomannutkaan, että se olisi jossain vaiheessa lakannut", Saana totesi kuivasti.
"Susta on tullut kauhean huumorintajuton, kun pänttäät vaan koko ajan! Mennään ulos joku päivä", ehdotin, ja muistin vasta sitten, että minähän en oikeastaan halunnut käydä ulkona. "Mennään vaikka keilaamaan, tai jotain."

Saana innostui ajatuksesta ja halusi sopia keilauksen jo heti torstaille. Ehdin jo luvata, kunnes muistin Matin.
"Eikun, äh, en mä pääse. Mä lupasin mennä Matin kanssa kahville."
"Kenen M.. Etkä!" Saana näytti hurjistuneelta, mutta alkoi sitten nauraa.
"Mikä sua oikein vaivaa, nainen?" kysyin harmistuneena. Minua ei olisi ollenkaan huvittanut mennä muutenkaan, ja nyt minulle vielä naurettiin.
"Eikö se nyt oo vanha kuin metusalem?"
"Ei ne ole treffit", intin. Saanan nauru muuttui hohotukseksi.
"Juu eipä vissiin, se on muuten vaan käynyt kivittämässä sua pari päivää siellä hiton kiskalla."
"Ainakaan mä en luule, että ne on treffit. Sitä paitsi se on eronnut", puolustauduin. Saana hihitti vielä hiukan, mutta vakavoitui sitten.
"Niin mä vähän arvelinkin, et kai säkään muuten sen kanssa olisi kahville lähdössä", hän sanoi ähkien hiukan ja pyyhkien silmiään. "Ja ehkä se ei sentään yritä änkeä teille ja huijata sua seksiin."
"Hyi kun sä olet ilkeä."

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   3.11.14 10:51:41

Oho, täähän meni mielenkiintoiseksi! :D

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   3.11.14 11:38:00

M i t ä?! :D
komppaan PVtä, menee mielenkiintoseksi!

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   3.11.14 19:28:06

ihana tarina, jäin tähän koukkuun tänään =) jatkoa!

Lähettäjä: Figaron_haamu ek 
Päivämäärä:   4.11.14 08:32:11

Hrrr, Matti-nimi aiheuttaa mulle vaan vastenmielisiä mattinykänen-mielikuvia... :D

Lähettäjä: lollero 
Päivämäärä:   6.11.14 10:27:48

Jänniä juonenkäänteitä! ^^ jatkajatka!

Lähettäjä: jackets mobile 
Päivämäärä:   6.11.14 14:02:54

Juu jatkoa tulee viimeistään viikonloppuna, tää viikko on menny muuttokiireissä! Mut kiitos kommenteista :)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   10.11.14 15:47:23

No nyt kävikin niin, että mulla on hieman nettihaasteita kotona, joten tässä tämä nyt vasta!

13. Ota tää onneton mies

Perjantai sattui olemaan vapaapäiväni ja lisäksi ensimmäinen aurinkoinen päivä viikkoihin, joten houkuttelin Saanan kanssani rannalle.

Matin kanssa kahvittelu oli lopulta mennyt ihan mukavasti. Tyyppi ei tosiaan ollut yrittänyt mitään, ja näytti vain olevan juttukaveria vailla. Hänellä ei mitä ilmeisimmin ollut juurikaan naispuolisia ystäviä, ja ne vähätkin olivat kaikonneet avovaimon myötä. Saana oli udellut minulta yksityiskohtia, mutta minua ei huvittanut revitellä niitä. Jotenkin kävi sääliksi koko Matti.
"Mä luulen, että se on vähän yksinäinen", sanoin heittäydyttäni viltille. Saana järjesteli vielä sen kulmia ja riisui kengät jalastaan.
"Anna mä arvaan, sä haluat korjata sen?" hän murahti heittäytyessään viereeni.
"No en mä sitä sano", ähkäisin ja tunsin hiukan punastuvani. Jotain sellaista mielessäni oli kieltämättä käväissyt. Matti oli ollut niin reppanan oloinen, että minun olisi tehnyt mieli rutistaa häntä ja kertoa, että kaikki menisi vielä hyvin.
"Et tietenkään, vaan ajattalet", Saana huokaisi. Pirulainen tunsi minut liian hyvin. "Omapa on valintasi, mutta mun mielestä toi on kyllä vähän omituista."
"Ehkä mun mielestä on ihan ookoo olla omituinen", mutisin itsepäisesti.
"Epäilemättä on", Saana hymähti, muttei jatkanut sen enempää aiheesta.

Otimme aurinkoa muutaman tunnin ja napsimme sipsejä, mutta sitten alkoi tulla ihan rehellisen kylmä. Oltiin kuitenkin vasta huhtikuun lopulla, ja takapuolestani alkoi pikkuhiljaa mennä tunto.
"Mitäs vappuna?" kysyin pitkin hampain, sillä se oli juolahtanut mieleeni. Saana kierähti takaisin vatsalleen ja katsoi minua aurinkolasiensa yli.
"Voisitko kuulostaa enää vähempää innostuneelta?"
"No ei huvita ryypätä!" Puolustauduin. Saana kohotti kulmiaan.
"Niin ne ajat muuttuu. Tule meille vappubrunssille sitten, niin sun vanhempasikin tekee kuitenkin."
"Ehkä!" piristyin hiukan ja nousin istumaan. "Mutta nyt meidän täytyy kyllä lähteä. Mulla on kankut ihan kohmeessa."

Hytisin koko matkan, vaikka olinkin käärinyt hiekkaisen viltin ympärilleni. Saana pyysi heille kahville, mutta totesin tarvitsevani läjän lisävaatetusta ensin, joten päätin mennä kotiin.
"Soitellaan sit illemmalla, mä kysyn jos saan auton", Saana huikkasi heilauttaessaan kättään. Minä kohautin toista olkapäätäni hyvästeiksi, sillä viltti ei mahdollistanut sen suurempia liikkeitä.

Vappu menikin sitten pienessä flunssassa ja Vappupäivänä menimme tosiaan koko perhe Saarnille brunssille. Siellä oli yllättävän tyhjää, vain Saana, Panu ja Rami olivat kotona, joten Hannis taisi ilahtua siitä, että minäkin liityin seuraan.
"Mä olin ajatellut, että Meemakin olisi jo tullut kotiin", kuulin hänen huokaisevan äidille. Sisälläni läikähti samansuuntainen suuttumus vanhempien laiminlyömistä vastaan kuin jouluna Allun käytöksestä, vaikka Saarnilla tietysti oli lapsia ja koiria joka sormelle ja melkein varpaallekin. Olin tiuskahtamassa jotakin, mutta paikalla ei ollut ketään, jolle tiuskia ja sitten unohduinkin miettimään Allua ja hänen lunastamatonta lupaustaan viedä minut aikuistumismatkalle.

Lähettäjä: ella 
Päivämäärä:   10.11.14 18:38:52

Ei vitsi, en oo kyllä yhtään kommentoinut ! tajuttoman hyvää tekstiä, jonnea vaan lisää peliin ;) älytömän suloinen maailmanparantajafiilis tuli tuosta matista ja mä tuun aina nii iloiseks tuosta hanniksesta :D

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   12.11.14 15:33:40

Vapunjälkeisenä torstaina Matti saapui tuttuun tapaan kiskalle näyttäen vähemmän riutuneelta kuin edellisellä kohtaamisellamme. Hän otti kahvinsa ja jutustelimme hetken, mutta sitten hän heilautti kättään ja käveli ulos. Seisoin hetken paikoillani, mutta nappasin sitten takkini ja painuin perässä.
"Hei!" Matti oli ehtinyt jo autolleen, mutta huutoni sai hänet katsomaan ylös. Hän tunki saman tien kädet housujensa taskuihin ja taputteli sitten takkinsa taskut.
"Unohdinko mä jotain?"
"Meinaatko sä luovuttaa noin helposti?"
Mies näytti miettivältä.
"Mitä?" hän huikkasi sitten takaisin. Minua nauratti.
"Mä luulin, että sä halusit ulos mun kanssa."
"Mä luulin, että sä et halunnut järkyttää sun vanhempia", mies vastasi, mutta hänen toinen suupielensä nyki hiukan ylöspäin.
"Ehkä mä olen keksinyt muitakin syitä lähteä sun kanssa ulos."
"Ehkä mä olen keksinyt muitakin ihmisiä, joiden kanssa lähteä ulos", Matti vastasi.
"Sulla on mun numero", totesin. "Soita." Käännyin kannoillani.
"Katsotaan", Matti huikkasi, mutta tiesin, että hän soittaisi. Siinä vaiheessa en pystynyt enää pidättämään hymyäni, mutta sitähän Matti ei nähnyt. Toisin kuin seuraava asiakas, seitsemänkymppinen Voitto.
"Mä voin kyllä viedä sut ulos, jos ei toi jantteri ymmärrä sitä tehdä", hän lupasi auliisti.

Arto tuli vapauttamaan minut palveluksesta kolmelta, ja luikin poikkeuksellisesti kotiin. Saanan agilitytreenit olivat siirtyneet kesäkaudeksi parittomien viikkojen torstaille, joten siellä oli todennäköisesti vastassa vain tyhjä talo. Tai no, koiria ja aikuisia lukuun ottamatta ainakin. Äiti ja isäkin olivat menossa suoraan töistä hääruokia maistelemaan, joten sain olla yksin kotona koko illan. Siihen syssyyn Matti sitten soitti, kun olin suorittamassa ohjelmanumeroa nimeltä illallinen – vuohenjuusto-saksanpähkinäsalattia.
”Ymmärsinkö mä oikein, että sä olet muuttanut mielesi?” Matti kysyi heti ensimmäisenä ja hänen äänensä sai hymyn nousemaan huulilleni.
”No en tän aamun jälkeen.” Kehräsin hiussuortuvaa etusormeni ympärille.
”Hyvä. Tuunko mä hakemaan sut? Pääsin just töistä”, Matti meni suoraan asiaan.
”Tiedätkö sä missä mä asun?”
”Oon saattanut vähän väärinkäyttää meidän asiakasrekisteriä”, mies tunnusti ja minä ilahduin.
”Senkin vanha pervo.”
”Mä oon siellä vartissa”, Matti ilmoitti.

Minä heitin salaatintekeleeni jääkaappiin ja menin kohentamaan ehostustani. Ripsivärini veteli viimeisiään ja tuppasi varista iltapäivisin. Niinpä suuntasin kylpyhuoneeseen äidin meikkilaukulle maskaravarkaisiin. Huiskin lopuksi hiuksiini hiukan nostatukseksi hiuspuuteria, jonka olin älynväläyksellä sävyttänyt oikean väriseksi apteekista löytämälläni karamellivärijauheella. Lopputulos oli sopivan huolettomasti huoliteltu, eikä Matti varmaankaan edes huomaisi sitä. Viime tingassa kirkastin katseeni vielä silmätipoilla ja nudella kajalilla, ja sitten silmäni hiukan vetistelivät, kun torven ääni säpsäytti minut. Nappasin laukun ja nahkatakin mukaan ja potkaisin mustat ballerinat jalkaani.

"Moi!" Istahdin kepeästi hantin puolelle. Matti näytti jotenkin ujolta.
"Sä oot niin kaunis", hän sanoi pehmeällä äänellä.
"Kiitos", sanoin aavistuksen verran jäykästi, sillä en oikein osannut suhautua siihen. Se lämmitti, mutta mitä siihen kuului sanoa?
"Onko nää nyt ihan oikeat treffit?" Matti kysyi. "Mä haluan vaan tarkistaa, että meillä on sama käsitys."
"Mun puolesta on", sanoin painokkaasti. Mies nyökkäsi vakavana ja kääntyi ajotielle.
"Mä ajattelin viedä sut syömään", hän sanoi sitten, kun olin avannut suuni kysyäkseni määränpäätä. "Mitä sä haluat?"
Otin paremman asennon tuolissani ja hymyilin tyytyväisenä.
"Mulle käy mikä vaan, mutta mä olen kasvissyöjä", vastasin. Matti lähti ajamaan Leppävaaraan päin, mutta kurvasikin bussipysäkille.
"Anteeksi, mutta tää pitää nyt saada alta pois", hän puuskahti, nojautui minua kohti ja suuteli.

Matin suu oli hiukan kuiva, ja parta tuntui mukavan karhealta. Suudelmassa oli myös enemmän tekemisen meininkiä, kuin olin aiemmin kokenut.
"Ootko sä nyt vähemmän hermostunut?" naurahdin, kun hetken kuluttua irtauduimme. Minä en ainakaan ollut, koko kroppani tuntui lämpimältä ja heränneeltä.
"Olen", Matti virnisti. Hän katsoi minua pitkään, mutta käänsi katseensa sitten taustapeiliin ja kääntyi takaisin ajokaistalle.
"Me voidaan tilata pizza?" ehdotin itsellenikin yllätykseksi. Matti vilkaisi minua nopeasti.
"Sä olet ihana."

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.11.14 20:28:57

Tää Matti-juttu on jotenkin kutkuttava :) Yllättävä mutta kutkuttava.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   13.11.14 09:43:29

Sitä sain kuulla useasti sinä iltana, tai oikeastaan siitä lähtien. Matilla oli keskikokoinen kaksio Haukilahdessa, ihan Haikaranpesän kupeessaa, ja siitä tosiaan näki, että se oli poikamiesboksi. Tai eronneen miehen asumus. Makuuhuoneessa oli sänky ja yöpöytä, olohuoneessa sohva, pöytä ja telkkari.
"Täällä on vähän tällaista", Matti pahoitteli seuratessaan katsettani. Sitten hän kipaisi tiskipöydän luo haalimaan tiskejä piiloon altaaseen.
"Anna olla, en mä niitä tullut tänne katselemaan", sanoin ja laskin käden Matin käsivarrelle. Halusin lisää niitä suudelmia, ja sitten enemmänkin. Matti nosti minut työtason päälle istumaan, jotta ei joutunut kumartumaan niin paljoa, ja toteutti toiveeni. Etäisesti minua hiukan jännitti ja tunsin kroppanikin jännittyvän, mutta Matti tuntui niin varmalta ja hyvältä, että lopulta minä olin se joka alkoi painostamaan vaatteiden vähennyksessä.

"Jos nyt mennään makkariin ensin", Matti toppuutteli, kun yritin riistää häneltä kalsaritkin.
"Mitä turhia, hyvinhän tässä pystyy olemaan", minä esitin.
"No ei voida, mehän ollaan tässä ihan näyttämöllä", Matti naurahti ja nosti minut syliinsä kevyesti kuin lapsen. Sitten jouduin hiukan räpyttelemään silmiäni ja ravistelemaan päätäni saadakseen moisen mielikuvan karistettua päästäni. Matin laskettua minut sängylleen tunsin taas tuttua pakokauhua ja vastenmielisyyttä ja se taisi kuvastua silmistäni. Matti makasi puoliksi päälläni, mutta lopetti suutelemisen.
"Ei meidän tarvitse, jos et sä halua", hän sanoi, vaikka näyttikin hiukan tuskaiselta.
"Kyllä mä haluan", vakuutin, ja se taisi ensimmäistä kertaa ikinä olla totta.

Se tuntuikin hyvältä, vaikka ei ilmeisesti niin hyvältä kuin Matin mielestä. Hän makasi pitkään liikkumatta paikallaan ja puristi minua tiukasti itseään vasten, kunnes arvelin, että minun olisi parasta nousta vessaan.
"Onko sulla enemmän kuin yksi pyyhe, mä voisin käydä suihkussa samalla?"
"Ne taitaa olla yhtä lukuun ottamatta pesussa", Matti irvisti. "Käytä mun pyyhettä, mä tilaan sillä aikaa sitä pizzaa." Mainittu ainoa pyyhe ei onneksi näyttänyt eikä tuoksahtanut mitenkään epäilyttävälle, ja kylpyhuoneen nurkassa nökötti pesukone, joten ehkäpä Matilla tosiaan oli vain pyykkipäivä tulossa. Lämmin suihku tuntui mukavalta ja viivyttelin siellä ilmeisen kauan, sillä kun palasin löytämääni kylpytakkiin kääriytyneenä, pizzapoika seisoi ovella.
"Tulithan sä sieltä", Matti hymyili ja antoi minulle suukon ohimolle ennen kuin maksoi tilauksemme.

Siitä tuli nopeasti varsin mukava iltarutiini. Matti haki minut töiden jälkeen kotoa tai töistä ja katselimme leffoja ja söimme ja puuhastelimme, mutta varoin silti hylkäämästä Saanaa niin kuin alkukeväästä. Saana kohotteli hiukan kulmiaan, mutta näytti tyytyvän siihen, että Matti saattoi olla turhan vanha, muttei sentään houkutellut minua huonoille teille.
"Ootko sä kertonut sun vanhemmille?" hän kuitenkin kysyi. Minä kiemurtelin kuin mato koukussa. "Eli et. Ootko miettinyt, että sun ehkä pitäisi?"
"Kyllä ne tietää, että Matti on olemassa. Munhan pitää yhä tilittää kaikki menoni, niinkus tiedät. Mutta niillä ei ehkä ole ihan täyttä käsitystä sen kaikista ominaisuuksista", kiertelin. "Mutta, se on kuitenkin mies, ja lapseton sellainen, eli sinänsä mä näen että olisin Kataa edellä kuitenkin", en voinut olla lisäämättä virnistäen.
"Niin kai, ja onhan se Lissukin Kataa jonkun verran vanhempi", Saana myönsi.
"Jep. Ja ylppäreissä ne näkee sen kuitenkin", lisäsin vielä tietämättä itsekään olinko asian laitaan tyytyväinen vai en.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   14.11.14 15:38:56

14. Nuori ja kaunis ja äärettömän viisas

Ylioppilasjuhlat pidettiin kesäkuun ensimmäisenä. Keli oli upeampi kuin olisi voinut toivoa, ja Kata roudasi jonkun Lissun kampaajaystävän meille suunnilleen kukonlaulun aikoihin. Äiti oli hiukan huokaillut punaista tukkaani ja esittänyt vienon toiveen sen värjäämisestä luonnolliseksi vaaleaksi. Hänkin kuitenkin näytti varsin tyytyväiseltä Tean kätten jälkiin. Tukkani oli kasvanut melkoisesti pituutta talven aikana ja se oli nyt vedetty kokonaan toiselle puolelle ja aseteltu melkeinpä eleganteille kiharoille. Lisäksi Tea sai minusta meikattua suorastaan tyrmäävän näköisen, ja pyörähtelin kirkkaankeltaisessa mekossani useammankin kerran ympäri peilin edessä.

Tuntui oudolta vääntäytyä vanhempien autoon, ja vielä oudommalta tuntui, kun teimme pit stopin Saarnien pihassa ja Jonnekin kiipesi kyytiin.
"Sinä", totesin neutraalisti.
"Minä, Jonne", kundi virnisti. "Sinä wau. Sustakin saa sitten ihan ihmisennäköisen, huomaan ma."
"Niin saakin", myönsin hymyillen ja silitin helmaani.
"Et säkään pöllömmältä näytä", lisäsin sitten, kun älysin itsekin vilkaista uudestaan. Jonnella oli päällään vaaleanharmaa kesäpuku, ja sen alla nähdäkseni paidan lisäksi jopa liivi. Hänen hiuksensa olivat söpöllä poninhännällä ja hän oli ehtinyt saada vähän väriäkin niinä muutamana päivänä, kun kelit olivat hellineet.
"Älä tuijota", Jonne sanoi äidin peruuttaessa takaisin tielle.
"Mistäs huomasit, älä itse", nauroin. Tunsin itseni niin nuoreksi ja kauniiksi ja vapaaksi, että suorastaan pulppuilin hyvää tuulta.

Koululla olikin kuhinaa kerrakseen, ja meinasin melkein liikuttua, kun tajusin että siellä ei tulisi enää pyörittyä. Eikä sitä porukkaa nähtyä, enimmäkseen ainakaan. Olin etääntynyt siitä porukasta, jonka kanssa olin sekoillut, ja muuta porukkaa en tuntenut. Huomasin minua hiukan kaihertavan sen faktan, että minulle ei lukiosta juurikaan jäisi kavereita. En voinut kuvitellakaan pitäväni yhteyttä muihin kuin Saanaan, Karoon ja Miisaan. Ehkä joskus myöhemmin sitten, mutta en juuri nyt. Törmäsin Stobeen pikaisesti ja tervehdimme hiukan jäykästi, mutta kaikeksi onneksi Larssonin ja Wikströmin välissä oli sen verran porukkaa, ettemme joutuneet istumaan lähekkäin.

Sinänsä tilaisuus oli mielestäni yhtä tyhjän kanssa, arvosanat olivat kuitenkin jo tiedossa enkä todellakaan ollut saamassa stipendejä, mutta tavallaan oli kivakin saada kolmen vuoden urakka päätökseen virallisesti. Penkissä supistiin jatkoista ja kesäsuunnitelmista, ja vannottiin ikuista ystävyyttä, mutta heti ulkona kaikki hajaantuivat perheidensä huomaan taputeltaviksi ja valokuvattaviksi. Miisa ja Kari olivat kai ruvenneet seurustelemaan, tai ainakin he poseerasivat vanhemmilleen yhdessä. Mahtaisi harmittaa muutaman kuukauden päästä, huomasin ajattelevani. Värähdin hiukan ajatellessani mitä jos olisinkin jäänyt nysväämään Stoben kanssa.

Minut ja Saanakin niputettiin yhteen, mikä oli minun mielestäni ihan hyvä. En oikein pitänyt kuvattana olemisesta, ja vaikka Saanan vierellä näytinkin varmasti tanakalta tapilta, hymy tuntui tulevan luonnollisemmin. Ainakin voisin rajata hänet pois kuvista jos halusin huijata jollekin olevani pidempi. Lähdimme melko pian ajamaan kotia päin, sillä vaikka vieraita oli ohjeistettu tulemaan vasta kahden jälkeen, oli seremonioihin tuhraantunut yllättävän paljon aikaa. Lisäksi meillä oli vielä kaiken maailman roudaamista tehtävänä, vaikka eilenkin oli saatu paljon aikaan. Minä olin kantanut korteni kekoon kuorimalla kuutisen kiloa uusia perunoita salaattiin ja paistamalla kolme pellillistä uskomattoman hyviä brownieitani sekä yhden kokeellisia valkosuklaa-vadelmabrownieita.

Varsinaiset juhlat pidettiin Saarnilla, sillä perheemme olivat tuttuja niin monen vuoden takaa, että minä ja Saana ainakin tunsimme toistemme sukulaiset ja perhetutut. Saarnilla oli myös niin paljon suurempi piha, että sinne mahtui mukavammin. Isä ja Tuomo olivat viritelleet pari telttakatosta takapihan reunalle, mutta tällä kelillä niitä ei tultaisi tarvitsemaan, jos ei nyt aurinkosuojana. Äiti organisoi Panun ja Jonnen kattamaan kahvikuppeja ja servettejä pitkän pöydän toiseen päähän, ja minäkin painuin tarjoamaan apua ennen kuin Saana alkaisi motkottaa minulle siitä. Äiti kuitenkin hätisti minut pois.
"Nää on sun juhlasi, istu alas ja ota kuohuviiniä", hän määräsi. "Mutta muista, että sun pitää sitten olla edustuskunnossa iltaan asti." Niinpä teimme Saanan kanssa työtä käskettyä ja menimme puutarhakeinuun istumaan ja naukkailemaan skumppaa. Minun olisi tehnyt mieli tupakkaa, mutta en ollut aamulla ottanut askia mukaan enkä sitä paitsi halunnut haista röökimuijalle lakkiaisissani.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   17.11.14 15:55:15

Tiedoksi, että joudun laittamaan tän telakalle hetkeksi, kun on vähän duunikiireitä ja taittojutut ym puskee päälle. Mutta jatkuu kyllä, joulukuussa viimeistään.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   1.12.14 09:45:09

joulukuuta! :)

--

En kuitenkaan lopulta jaksanut määrättömästi vain istuskella, vaan lähdin sitten vaeltamaan sisälle. Koirat oli laitettu ulkotarhaan pois tieltä ja Hannis oli järjestänyt olohuoneeseen kaksi erillistä lahjapöytää, jotka oli merkitty nimilapuin. Minun pöytääni hän oli kirjoittanut virallisesti Kirsikka. Hänen onnensa, että lappu oli niin kauniisti tyylitelty, muuten olisin kääntänyt sen ja kirjoittanut kääntöpuolelle Kiti.

Aiia ja Hannu saapuivat täsmällisesti kahdelta ja yllättäen Allu tuli heidän kanssaan samaa matkaa.
"Mä jouduin antamaan autoni Hessulle lainaan, että se saa pesueensa roudattua", hän irvisti, kun ihmettelin asiaa. Heti heidän jälkeensä saapuivat Saanan isovanhemmat ja sitten jengiä alkoikin ripsiä siinä määrin, etten enää pysynyt laskuissa. Yritin parhaani mukaan jutustella sukulaisten kanssa ja pitää pääni pystyssä, vaikka jäinkin ehdottomasti Saanan varjoon siinä suhteessa, että hän pystyi hymyssä suin kertomaan hakeneensa eläinlääkiksen, kun taas minä jouduin kärvistelemään kysymysten ristitulessa, kun en oikein tiennyt, mitä halusin tehdä. Yllättäen pelastajakseni ilmaantui Allu.

"Tule mulle assariksi", hän ehdotti.
"Mitä?" uskoin kuulleeni väärin. "Eikö siihen nyt pidä olla joku tutkinto?"
"No en mä sua firmaan ole palkkaamassa enkä kokoaikaisesti, mutta jos sulla ei ole muuta tekemistä syksyllä, niin tule mulle töihin. Voit kirjoittaa ylös minuutteja, ylläpitä mun kalenteria ja hoitaa kaikkea tyhmää hallinnollista hommaa", Alexandra irvisti. "Haet sitten kevääksi vaikka kauppaopistoon tai johonkin."
"Säkö palkkaat mut osa-aikaisesti juoksupojaksi?" kysyin kiinnostuneena.
"No jos toinen vaihtoehto on, että sä pössyttelet ja syrjäydyt ja muutat johonkin päihdelähiöön niinkuin isoäitisi", Allu tuhahti.
"En mä pahalla", kiiruhdin ilmoittamaan. "Mä vaan en uskonut, että sä olet tosissasi!"
"Hmmjaa, mun mielestä on vähän väärin vitsailla toisen tulevaisuudesta", hän arveli.
"Saanko mä ton kirjallisena?" kysyin.
"Et tosiaankaan", Allu naurahti. "Katsotaan nyt ensin, miten me tullaan toimeen Nykissä."
"Mä.. Missä?" älähdin. Allu rypisti otsaansa.
"Oletko sä vilkaissutkaan lahjapöytääsi, ipana?"

En ollut, huomasin nolona. Onneksi äiti tai Hannis oli availlut paketit puolestani ja asetellut kortit lahjojen kohdalle, joten tiesin, mitä kukakin olin tuonut. Miksi oi miksi kukaan ei ollut älynnyt kertoa minulle ylppäreiden etiketistä? Olin saanut enimmäksi osaksi lahjasekkejä ja -kortteja, ukilta ilmeisesti osakkeita ja sokerina pohjalla Allulta matkan New Yorkiin viikoksi.
"Sä olet hullu?" kysyin häneltä, jostain tätsy oli ilmestynyt virnuilemaan viereeni.
"Mulla on vähän busineksia siellä, niin olkoon tää yhdistetty synttäri- ja yyoolahja", hän totesi yksinkertaisesti. Minun oli pakko rutistaa häntä, ja hän näytti miellyttävästi yllättyneeltä.
"Toivottavasti mä saan sovittua lomaa tohon", muistin sitten. Allu tirskahti.
"No jos et saa, niin irtisanoudu? Kyllä sä muuallekin pääset kiskalle."

Minun oli hiukan hankalaa sopeutua enää juhlakaluksi sen jälkeen. Äiti oli onneksi täyttänyt lasiani jo hyvän aikaa Pommacilla, mutta tunsin silti oloni varsin hiprakkaiseksi ja kevyeksi. Osin se tietysti johtui varmasti tulevasta matkasta. Olikohan passini voimassa?! Aika oli onneksi kulunut melko vauhdilla ja sukulaiset rupesivat jo tekemään lähtöä. Vessassa käydessäni tarkistin kellonajan, jo puoli viisi. Kävin potkimassa korkokengät nurkkaan, sillä päkiöitäni alkoi hiukan poltella ja halusin vielä illalla pystyä tanssimaan. Sitten hilpaisin puutarhakeinuun ja poltin sittenkin yhden tupakan.

Unohduin keinuun hymyilemään ja tuijottamaan tyhjyyteen, ja siitä minut löysi joitakin minuutteja myöhemmin Jonne.
"Vai täällä sä piileksit, varasisko!" Hän naurahti ja rojahti viereeni istumaan niin, että puinen keinu nirskahti ja heilahti liikeelle. Lasini oli onneksi tyhjä, sillä muutoin olisin kyllä läikyttänyt päälleni.
"En mä mitään piileksi, tulin hengähtämään", puolustauduin.
"Eli nimenomaan piileksimään."
"Kukaan ei oo kertonut mulle tollaisista hovisäännöistä", urahdin ja nojauduin teatraalisesti taaksepäin. Säpsähdin hiukan osuessani selkänojan sijasta Jonnen käsivarteen, mutta hän vain kietoi sen muitta mutkitta ympärilleni ja rutisti. Minä nojasin pääni hänen olalleen. Juhlakaluna oli yllättävän rankkaa.
"Mulla on vähän ikävä sua, varasisko", Jonne mutisi hiuksiini.
"Mikä varasisko", naurahdin. "Et sä mua yleensä tolleen siskottele."
"Nokun mä ajattelin, että säikäytin sut silloin jouluna."

Minä käänsin päätäni niin, että nojasin hänen otsaansa.
"Mitä mä oisin säikähtänyt?"
"No sitä pusua."
"Ai ajattelitko sä, että olit niin huono?" kysyin ilkikurisesti. Jonne nyrpisti nenäänsä.
"Senkin riiviö. Ei kun ylipäätään sillä pusulla", hän ähkäisi. Minua nauratti.
"Ei mua millään pusuilla pelotella. Pussailuhan on hauskaa", vastasin. Sitten pieni pirulainen meni minuun ja suutelin Jonnea suoraan suulle. Hän näytti niin häkeltyneeltä, että minun oli pakko nauraa.
"Kato vaikka, eikö meillä ookin hauskaa", virnistin, kun hän tuijotti minua hölmistyneenä.
"Näyttäisi olevan", toinen miesääni totesi kuivasti. Käännähdin nopeasti katsomaan ja näin Matin harppovan pois päin.
"Oho", totesin yllättyneenä. Jonne hieroi takaraivoaan hiukan harmistuneen näköisenä.
"Niin mä itseasiassa tulin kertomaan, että sun miehesi etsii sua", hän sanoi nolona.
"Mun pitäisi varmaan mennä sen perään", totesin laiskasti.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   1.12.14 16:30:32

Hihii mullapa oli tälle päivää muistutus että on joulukuu ja voi tulla kärkkymään jatkoa! >:) ja sitähän oli tullut, jee! Hassu loppu oli, muuta en osaa sanoa :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   1.12.14 16:42:25

Mun tekis aika usein mieli ottaa tota Kitiä niskasta ja ravistaa :D

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   1.12.14 20:16:56

Mun käy ihan sääliksi Mattia :( Ehdin jo tykästyä siihen, ja nyt Kiti taas narttuilee. Mun puolesta ainakin Sennnu saa ravistella sitä niin paljon kuin haluaa :D

Lähettäjä: Jamis 
Päivämäärä:   1.12.14 20:33:23

Sainhan mä vihdoin luettua tän! En yleensä alota mitään keskenerästä tarinaa, vaikka tietäisinkin kirjottajan hyväksi, koska mua ärsyttää jos se jääkin sitten kesken enkä saa ikinä tietää, miten se ois loppunut. Tein nyt kuitenkin poikkeuksen tän kanssa ja toivon, että tää ei jää kesken. Mä en oikeen osaa muuta sanoa kuin että tää on hauska ja hyvä, Kiti on ärsyttävän teini ja munkin puolesta Sennu saa ravistella sitä oikeen olan takaa.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   2.12.14 15:06:53

Hei kiva kun löysitte takaisin :)

--

Matti ei ollut sentään painellut saman tien autolleen, vaan näkyi nostelevan ruokaa lautaselleen aavistuksen synkeänä.
"Mä en tiennyt, että sä tulit jo!" Ilmoitin ja otin itsekin lautasen. Oli taas alkanut hiukoa.
"Niin, sä oisit varmaan pussaillut muita vähän piilommassa sitten", mies tuhahti. Minua hiukan nauratti.
"Oli se aika hyvä piilo mun mielestä", minulta lipsahti ja Matti mulkaisi minua. "No älä nyt viitti! Mehän ollaan Jonnen kanssa niinkuin sisko ja veli, mä vaan halusin järkyttää sitä", ähkäisin. En kuulostanut edes omaan korvaani mitenkään pyytävältä, ainoastaan hiukan huvittuneelta. Matti näytti huomaavan saman.
"Sun mielestä mä olen tässä se, joka on väärässä", hän syytti.
"Niin oletkin. Ei se merkannut mitään. Mutta kyllä mä ymmärrän, miltä se varmaan sulle näytti", myönsin. "Niin että jos sä haluat mököttää, niin voit mököttää ja lähteä. Muussa tapauksessa mä voisin esitellä sut mun vanhemmille."

Matti sai pyyhittyä murjotuksen kasvoiltaan muutaman brownien jälkeen, ja sitten saatoin raahata hänet isän nähtäväksi. Äiti oli kadonnut jonnekin. Miehet selvästi mittailivat toisiaan ja kättelivät vakavina. Isä ei sanonut mitään, mutta hänen minuun heittämänsä katse oli paljonpuhuva ja minulle tuli varsinainen teiniolo, kun tuijotin häntä uhmakkaasti takaisin.
"Mitäs säkin siinä mulkoilet?" Isä kysyi sitten minulta ja nipisti poskesta.
"Röyhkeä", irvistin ja livahdin nopeasti hänen kätensä ulottumattomiin juuri, kun hän kohotti kätensä pörröttääkseen tukkaani. Pujahdin näytösluontoisesti Matin kainaloon ja näin isän suupielen nykivän. Nipistin silmäni pieniksi viiruiksi, mutta sitten alkoi itseänikin naurattaa.
"Elli meni keittämään lisää kahvia, etsikää nyt sekin jostain käsiinne", isä vielä kuittasi ennen kuin siirtyi juttelemaan Katan kummitädin kanssa.

Matti jäykisteli vielä reilun tunnin ajan, mutta päätti sen jälkeen lähteä kotiin. Hän ei vaikuttanut mitenkään suuttuneelta enää, muttei toisaalta ihan tavalliseltakaan. En kuitenkaan jaksanut ottaa siitä stressiä, sillä tämä oli minun päiväni. Saattaisin pussailla useampaakin ihmistä, jos katsoisin aiheelliseksi. Jonnea en kuitenkaan enää suukotellut, vaikka hän ilmestyi taas kylkeeni Matin lähdettyä.
"Selvisitkö kriisistä?"
"Se mikään kriisi ollut. Vaikka ehkä sen ei ois tarvinnut ilmaantua just silloin", lisäsin.
"Jep, pari minuuttiakin suuntaan tai toiseen ois riittänyt", Jonne myönsi.
"No en mä ainakaan olisi suonut sen paria minuuttia aiemmin saapuvan, ois jäänyt hyvä pusu antamatta", naurahdin.
"Sä oot ihan mahdoton", Jonne nauroi.

Vieraiden vaihduttua sukulaisista perhetuttuihin katsoin ansaitsevani vapautuksen juhlakalun roolista ja vaihdoin taas Pommacin skumppaan ja ihan aitoon samppanjaan, jota Hese oli tuonut Sveitsistä. Sitten tulikin melkein kiire vaihtaa iltamekkoon ja lähteä keskustaan. Löhöilimme Espan nurmikolla ja joimme määrättömät määrät kuohuviiniä sillä seurauksella, että päästessämme liikkeelle joka jumalan baariin oli niin hirveä jono, ettei meitä huvittanut jäädä jonottamaan.

Päädyimme skumpantuhousbileisiin jonnekin Vantaan puolelle, jossa Karon siskon kaverin pikkuveljen juhlista oli jäänyt pari laatikollista kuohuviiniä yli ja vanhemmat olivat kadonneet. Puoli seitsemältä huomasin jääneeni ainoana porukastani seuraa vailla. Karo oli hetkeä aiemmin lähtenyt isäntämme kanssa yläkertaan päin, eikä ihan unisen näköisenä. Hänen siskonsa Erika ja Saana kuorsasivat vienosti sohvalla ja nojatuolissa, ja loput pojista pelasivat jonkinnäköistä juomapeliä.

Venyttelin hiukan, sillä vaikka minua ei varsinaisesti väsyttänytkään, niin sohvalla kyhjötys oli saanut niskani hiukan jumiin. Sitten ravistelin varovasti Saanan hereille. Hän säpsähti hiukan, mutta nähtyään minut hän vain sulki silmänsä uudestaan.
”Tuus nyt, prinsessa Ruusunen, lähdetään kotiin”, sanoin ja silitin häntä käsivarresta. Hän raotti hiukan toista silmäänsä ja mutisi jotain.
”Mitä?”
”Mä sanoin, että sä et ole kummoinenkaan prinssi Rohkea, kun tolleen vaan silittelet”, hän haukotteli.
”No en mä sua pussaamaankaan rupea”, nauroin. ”Nyt ylös siitä tai mä lähden ilman sua!”

Niin hän sitten nousi ja me lähdimme kotiin. Ulkona oli ihanan lämmintä ja aurinkoista, vaikka kello ei ollut vielä seitsemääkään. Otin taas kengät pois jaloistani, sillä minusta oli ihanaa tuntea karhea maa jalkapohjieni alla. Meille oli vain reilun kuuden kilometrin matka, joten emme viitsineet tuhlata rahaa taksiin. Olo tuntui jotenkin hyveelliseltä ja puhtaalta, ja kaiken kruunasi onnitteleva koiranulkoiluttaja noin puolivälissä matkaa.
"Mä pussasin taas Jonnea, ihan vaan jos se taas kantelee musta", sanoin halatessani Saanaa Saarnimajan kohdalla.
"Sä oot mahdoton", hän pudisti päätään.
"Niin sekin sanoi", virnistin. Sitten suutelin varmemmaksi vakuudeksi vielä Saanaakin. Hän antoi samalla mitalla takaisin puristamalla minua takapuolesta.
"Lähde nyt kotiin siitä odottelemaan krapulaa, senkin nymfo."

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   2.12.14 18:12:45

Takaisin? Täällähän me ollaan oltu koko ajan.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   3.12.14 14:46:51

15. Kun olet minun

Krapula ei iskenyt lopulta ollenkaan. En sitten tiennyt, johtuiko se puhtaasta skumppalinjasta vai oliko universumissa sellainen sääntö, että ylioppilaat eivät kankkusesta kärsineet, mutta niin tai näin, heräsin yhdeltätoista pirteänä kuin pörriäinen. Kasasin jääkaapista itselleni rääppiäislautasen, holautin loput pannussa lämpimänä odottelevasta kahvista mukiini ja tassuttelin ulos. Äiti ja isä istuivat rappusilla auringonpaisteessa ja nojailivat toisiinsa kahvikupit käsissään.
"Voi miten söpöä nuorta lempeä", ihastelin. Laskin kantamukseni pöydänkulmalle ja kävin nopeasti rutistamassa heitä.
"Mitä sä olet tehnyt mun tyttärelleni?" äiti kysyi ihmeissään. Hän varjosti silmiä kädellään.
"Mä aion tästä lähin elää skumpalla ja buffet-ruualla", julistin ja heiluttelin varpaitani iloisesti.
"Päiväperhonen mikä päiväperhonen", äiti huokaisi.

Sunnuntai oli varsinainen saamattomuuden riemuvoitto. Napostelin silloin tällöin lisää tähteitä ja loikoilin nurmikolla picnicviltin päällä. Olin saanut kummeiltani uuden tabletin, jolla surffailin New Yorkin nähtävyyksiä. Torkuin auringossa ja nautin elämästä.

Maanantaina odotti paluu arkeen ja aamuvuoro kiskalla. Edellispäivän laiskottelusta johtuen pääsin yllättävänkin ripeästi ylös ja ulos, ja oloni tuntui jopa kerrassaan pirteältä. Hyvän aamun kruunasi Matti, joka rapisteli ovella muutamaa minuuttia ennen avausaikaa.
"Moi söpöliini", hän virnisti ja antoi minulle suukon. Myin hänelle kahvin ja sovimme treffit illaksi. Ei hän sitten ollut sen pahemmin suutahtanutkaan, onneksi. Iltapäivällä sain sovittua Arton kanssa lomasta heinäkuulle, vaikka hän hiukan irvistelikin ajankohdalle. Hänellä ei kuitenkaan ollut vielä sen tarkempia ajatuksia omasta lomastaan, joten lupasi auliisti vapaata matkan ajaksi.
"Tuot sitten niitä maapähkinäsuklaakuppeja mulle", hän vain pyysi.

Siinä kesä sitten sujuikin varsin leppoisissa merkeissä. Työpäiviä, treffejä, rannalla köllimistä ja valoisia öitä. Saana pääsi eläinlääkikseen ja juhannuksena satoi vettä. Vasta viikkoa ennen matkaanlähtöä reissu alkoi oikeasti tuntua todelta. Olin viettänyt illat ja yöt enimmäkseen Matin asunnolla Olarissa, mutta minun piti palata kotiin pakkaamaan. Saimme kehitettyä aikaiseksi melkein riidan, kun en halunnut Mattia mukaan.

"Omituinen ukkeli, eikö miesten kuulu vihata pakkaamista?" ihmettelin.
"No mutta mä haluan nähdä, mitä sä otat mukaan", Matti näytti hapanta naamaa.
"Miksi ihmeessä? Mulla menee joka tapauksessa siinä tuntikaupalla aikaa, kun ei mulla ole mitään hajua, mitä mulla on edes puhtaana. Ja sitä paitsi mä lupasin nähdä Saanaa, ei olla nähty aikoihin. Kai sä yhden yön kestät musta erossa?"
"Oot kai sä edes sun vanhemmilla yötä?" Matti kysyi synkästi.
"Missäs sitten?" kivahdin. Omituista utelua.
"No vaikka sen sun kaverin veljen huoneessa", vastaus kuului ja jysähti inhottavasti suoraan palleaan. Olimme tapahtuneen jälkeen keskustelleet asiasta pitkään ja olin lopulta saanut Matin ymmärtämään, että minun mielestäni pussailu nyt sattui olemaan harmitonta huvia, ja että en tiennyt hänen hermostuvan siitä. Hänkin oli lopulta todennut, että emme toisaalta olleet sopineetkaan eksklusiivisuudesta sitä ennen, mutta että jatkossa hän ei aikoisi sellaista sulattaa. Niinpä minua ärsytti, että hän kaivoi jutun taas esiin.
"Eikö toi nyt ollut vähän vyön alle? Mä luulin, että me oltiin jo puhuttu tää. Sun kanssasihan mä olen, jos et oo sattunut huomaamaan", tuhahdin takaisin. Matti näytti edelleen epäilevältä, mutta sainpa häneltä sentään kyydin kotikotiin ja jäähyväispusu oli sitä luokkaa, että melkein pyysin hänet sittenkin mukaani. Melkein.

Lähettäjä: tripsu 
Päivämäärä:   5.12.14 08:05:39

Jotenkin kauhean hauskaa lukea, kun tapahtumapaikat ovat niin lähellä omia nurkkiani, olarissa töissä ja kotoa leppävaaraan matkaa 2km :)

Kauhia kun Kitiä parjataan, mä vähän tykkään siitä kun se on niin ilkikurinen pikku pirulainen :) Matti on aika mauton ja hajuton tyyppi, ihme mököttäjä. Toivottavasti siitä tulisi joku toinenkin puoli esille ja pian :)

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   7.12.14 09:56:12

Tripsun kanssa samoilla linjoilla Matista, mutta mä en usko, että se muuttuu joten toivottavasti se menis vaihtoaitioon. Sori! :D

oon alkanut tykätä Kitistä kun se on muuttunut tommoseks pirteeks ja elämäniloseks, ainaki mun mielestä :')

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   9.12.14 11:24:05

No kiva tietää, että kaikkien mielestä Kiti ei oo maailman rasittavin :D Syvyyttä (toivottavasti) tulossa ajan mittaan. Tää on vielä aika alkutekijöissään kuitenkin.

--

Tilanne kotona ei ollut niin paha kuin olin pelännyt, äiti oli varmaankin käynyt pyykkivuoreni kimppuun sen alati kasvaessa. Laitoin muistaessani hänelle kiitoksen tekstiviestitse ja huomautin samalla olevani mukana ruokavahvuudessa. Vastaus tuli vain muutamaa minuuttia myöhemmin ja sai minut hymähtämään - tietysti olisimme grillaamassa Saarnilla. Ilmoitin äidille meneväni jo edeltä ja hän lupasi varoittaa Hannista.

Lähdin sitten Saarnimajalle siltä istumalta, kunhan olin laittanut koneellisen pyörimään. Saisin varmasti palautetta siitä, mutta minun vaatteitanihan ne olivat, joten itsepä kärsisin rypyistäkin. Ja mahdollisesta tunkkaisuudesta.

Harmistuksekseni ja suureksi yllätyksekseni ovi oli lukossa. Kiersin autotallin puolelle, mutta siellä tilanne oli sama. Kurtistelin aikani kulmiani ja palasin sitten pihalle ja aikomuksenani heittäytyä riippumattoon. Näin kuitenkin jo pitkältä, että se oli varattu.
"Johan susta on tullut epäluuloinen, jos ovi pitää lukita riippumattonokosten ajaksi", ilmoitin harppoessani kohti. Matto hätkähti ja sieltä pisti esiin pää.
"Ei mulla ole avaimia."

Tuijotin hiukan liian kauan ja tuijottaessani Meema kokosi raajansa ja jäsenteli itsensä ulos riippumatosta. En ollut aluksi meinannut tunnistaa häntä lyhyessä siilitukassa ja niin laihtuneena, mutta sitten jokin aivoissani naksahti ja sanoin ujosti "hei". Meema näytti jotenkin todella aikuiselta ja samaan aikaan todella nuorelta.
"Toi tukka pukee sua ihan älyttömän hyvin", sain sitten puristettua ulos. Meeman ruskeat silmät näyttivät suunnattoman suurilta ja syviltä, ja hän oli jotenkin jäntevän ja paahtuneen näköinen. Hän nauroi ja ravisti päätään niin, että hänen kaulakorunsa helisivät.
"Kiitos. Kuule, oisko teillä jotain ruokaa?"

Palasin Meeman kanssa kotiin ja johdatin hänet keittiöön. Hän kävi innokkaasti omenoiden ja jogurtin kimppuun, mutta kieltäytyi leivistä.
"Mä en ole syönyt viljaa kuukausiin, en mä halua järkyttää mun kehoa nyt yhtäkkiä gluteenillakin", hän hymyili pahoittelevasti. Tein sitten itselleni pari juustovoileipää, ja Meema tuijotti niitä kaihoisasti.
"Milloin sä oot tullut takaisin?" kysyin uteliaana, kun Meema oli kaapinut jugurttipurkkinsa tyhjäksi.
"Suomeen mä tulin viime yönä. Kuule, mä voisin käydä suihkussa?"
Nyökkäsin ja nousin hakemaan Meemalle puhtaan pyyhkeen. En ollut viitsinyt sanoa mitään hajusta, mutta mielestäni suihku oli hyvä idea.
"Mä tulin Karcahista junalla", hän lisäsi sitten. "Ei ihan kauheasti peseytymismahdollisuuksia."

Meeman suihkutellessa tyhjensin ja täytin astianpesukoneen ja viikkasin vaatteita matkalaukkuun. Yllättävän kauan hän viihtyikin suihkussa, olin luullut hänen ituhippeilevän kunnolla ja peseytyvän hammasmukillisella vettä. Lopulta hän kuitenkin asteli keittiöön pyyhkeeseen kääriytyneenä. Pehmeä, valkoinen kylpypyyhe teki valtavan kontrastin Meeman ruskettuneeseen ja jäntevään olemukseen. Hänellä ei näyttänyt olevan juurikaan rasvaa, etenkin kädet ja jalat näyttivät jotenkin epäsuhtaisen isoilta.

"Missä on Karachi?" kysyin ja nostin jalat tuolille alleni.
"Pakistanissa. Sieltä Bukarestin kautta Moskovaan, sieltä Pietariin ja Allegrolla Stadiin", Meema luetteli.
"Kuin kauan tollaseen matkaan menee?"
"No mulla meni about kuukausi. Mutta jouduinkin odottelemaan viisumia Iraniin ja sitten kun kerran olin siellä, niin kävin kattelemassa vähän nähtävyyksiä. Että varmaan sellainen pari-kolme viikkoa jos tulee non-stoppina", Meema arveli.
"Kattelit nähtävyyksiä Iranissa?"
"Kun mä nyt satuin olemaan siellä. En mä uudestaan ajatellut mennä", Meema kohautti olkiaan. "Voisinko mä ehkä lainata jotain vaatteita, en haluais laittaa noita haisevia rytkyjä puhtaana? Sä saat ne kyllä heti takaisin, kunhan mä pääsen kotiin penkomaan omia kuteitani."

Lähettäjä: Figaron_haamu ek 
Päivämäärä:   9.12.14 16:08:34

Voi ei, mikä minipätkä!
Yhden virheen ehdin bongata, Meema tuskin tuli Karcahista junalla vaan Karachista :D hauskaa, että se tuli takasin!

Lähettäjä: jackets_mobile 
Päivämäärä:   9.12.14 20:55:48

Figaro, mun puolustukseks: se näytti gmailissa paaaljon pidemmältä:D kiitos, korjailen!

Lähettäjä: verenhimoinen (: 
Päivämäärä:   19.12.14 12:25:45

Tää on kyllä niin =)) minua kiinnostaa tuon Kitin ja Jonnen välit! Milloin jatkoa?:)

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   23.12.14 15:09:27

yritän saada joulun aikana kirjoitettua eteenpäin! :) pyrin muutenkin saamaan tän helmikuun loppuun mennessä pakettiin, koska siinä vaiheessa alkaa duunissa kiirekausi, jonka aikana en oikeen ehdi kirjoitella mitään.

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   31.12.14 10:42:33

Lähdimme uudestaan Saarnimajalle, kun Meema oli pukeutunut vanhaan kesämekkooni. En ollut käyttänyt sitä ainakaan pariin kesään, joten lupasin sen hänelle yhdessä alushousujeni kanssa. Tällä kertaa meillä oli parempi tuuri, pihassa oli auto ja ovi oli auki. Minua melkein jännitti Meeman puolesta, mutta hän vain käveli sisään muitta mutkitta. Minulle tuli kiire potkia kengät jaloistani ja seurata häntä keittiöön.

Kynnyksellä Meema sentään vähän empi, mutta astui sitten senkin yli.
"Hei", hän sanoi heleästi Hanniksen selälle. Hannis kääntyi hitaasti ympäri.
"Kadonnut lampaani", hän sanoi ja levitti käsivartensa jotenkin äititeresamaisesti. Meema käveli yhä edelleen jotenkin henkistyneen rauhallisesti äitinsä luo, ja sitten he halasivat. Kummallisen draamattomasti se meni, he seisoivat hetken sylikkäin ja sitten Hannis kysyi, josko hänen tyttärensä haluaisi teetä. Meema myöntyi ja istui pöydän ääreen, ja siinä vaiheessa sentään näin Hanniksen pyyhkäisevän silmäkulmaansa.

Minua hiukan harmitti, ja mietin olisivatko he ruvenneet jotenkin tunteellisemmiksi, jos minä en olisi ollut paikalla. En kuitenkaan halunnut lähteäkään, ja olinhan nyt kuitenkin hemmetti melkein perhettä. Rami tuli kotiin noin vartti meidän jälkeemme, ja hän vain heilautti siskolleen kättä ovelta.
"Koska me syödään?" hän kysyi sitten Hannikselta.
"Ei nyt ennen kuutta, kun iskä on luennoimassa. Ja Elli ja Pate tulee myös vasta töistä", Hannis vastasi ennen kuin hänen kuopuksensa katosi portaisiin.

Muu perhekin saapui ripotellen, ja he olivat mielestäni edelleen vain miedon yllättyneitä Meeman paluusta. Saana ja Panu kohottelivat kyllä kulmiaan, mutta Tuomo vain pörrötti tyttärensä lyhyttä tukkaa ohimennen.
"Ettekö te nyt meinaa enempää yllättyneitä olla?" puuskahdin lopulta. Viisi silmäparia kääntyi tuijottamaan minua ällistyneenä.
"Mistä niin?" Hannis kysyi.
"No..", takeltelin, "Meema on ollut monta kuukautta tavoittamattomissa ja yhtäkkiä se vaan kävelee sisään. Melkein kaljuna. Junalla hiton Karachista. Ja te vaan "moi"?" matkin. Panu piilotti virnistyksensä kaljatölkin taakse ja Saana puri poskiaan.
"Selja on tulossa myös, eiköhän se hoida ällistymisen kaikkien puolesta", Tuomo totesi. "Ja kuulumisia nyt on ihan turha ruveta kyselemään ennen kuin kaikki on paikalla, tai on iltaan mennessä kuullut kaikki jutut kahdeksaan kertaan."

Siihen minun oli sitten tyytyminen. Nappasin Saanaa kädestä ja menimme juoruamaan puutarhakeinuun. Minä poltin tupakan ja Saana puhisi Meemasta.
"Ois se voinut soittaa tai meilata edes!"
"No mutta jos sen retriitissä tai whatever ei ollut verkkoa?" ehdotin laiskasti, sillä arvelin sen provosoivan Saanaa sopivasti.
"Aivan sama! Ei noin vaan voi kadota ja tulla sitten fakin hokkuspokkus-tässä-mä-nyt-oon takaisin", Saana mesosi. "Ois se voinut lähettää vaikka jonkun... sähkeen?"
"Miksei. Tai vaikka kirjekyyhkyn, savumerkkejä ja pullopostia", nauroin. Saana mulkaisi minua, mutta huokaisi sitten syvään.
"Mä en malta odottaa, kuin Selja höykyttää sitä. Mitä sulle kuuluu?"

Jutustelimme keinussa melkein tunnin, kunnes terassilta alkoi kuulua sellaisia desibelejä, että luikimme katsomaan. Selja, Niklas ja vauva olivat saapuneet ja olimme missanneet Meeman ja Seljan tapaamisen ensihetket. En ollut varma, mistä olimme jääneet paitsi, mutta melko läksytyksen Meema kuitenkin vanhemmalta siskoltaan sai. Lyhyen, tosin. Hetken kuluttua Selja nimittäin nappasi lapsen miehensä sylistä ja tuuppasi sen Meeman käsiin.

"Tässä on sun siskontyttösi, tutustukaa!" hän niiskaisi ja painui sisälle. Katsoimme hetken hänen peräänsä ällistyneinä, kunnes vauva alkoi huutaa ja Niklas nappasi sen takaisin syliinsä.
"Kiva nähdä sua, Sumulla on vissiin vähän nälkä", Niklas selitti ja antoi Meemalle yhden käden halauksen. Sitten hän kiidätti kirkuvan lapsen sisään.
"Sumu? Ihan oikeasti? Sumu Saarni?" Meema irvisti.
"Sen sukunimi on Valama", Saana tuhahti. "Ja sinuna en kauheasti retostelis, Meera!" Häntä oli joskus yläasteella kiusattu jonkin verran nimiensä alkusoinnusta, joten hän reagoi vieläkin hiukan kärkkäästi, kun joku mainitsi sen. Meema meni nolon näköiseksi.
"Mä olin aika tärkeilevä ääliö aiemmin", hän huokaisi.
"Ja sitten sä henkistyit?" Saana pyöritteli silmiään. Meema nauroi.
"No ei, kun nimen omaan silloin, kun luulin henkistyneeni, senkin hölmö!"

Lähettäjä: roar 
Päivämäärä:   20.1.15 16:01:50

Oho jatkoa on tullu taas enkä oo huomannu O.o
vähän tommonen mitään sanomaton välipätkä, mutta jospa se johtaisi johonki mielenkiintoisempaan ... :)
tuleeko jatkoa pian?

Lähettäjä: pilke 
Päivämäärä:   20.2.15 17:33:56

Hui tää uhkaa hukkua! Koskas me saadaan tätä lisää? :3

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   4.7.16 12:32:44

Jatkuuko tää vielä?

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   5.7.16 12:33:03

Joo, jatkuu! En vaan tiedä yhtään että milloin.

Mua rupes vähän itseänikin ahdistamaan se solmu, jolle Kirsikka on asiansa vääntänyt, ja jouduin ottamaan tähän vähän etäisyyttä. Mulla on tätä jokunen pätkä itseasiassa varastossa, mutta kirjoittaminen on toistaiseksi hyllyllä. Realistisesti ehkä jatkan ensi vuoden puolella.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.7.16 23:23:28

ymmärsinkö oikein että tää ois jatkoa toiselle tarinalle? oisohan ellää linkkiä niihin? tää on meinaa iha älyttömän hyvä!!!!

Lähettäjä: jackets 
Päivämäärä:   24.7.16 22:13:23

., tässä edellinen. Sorry mobiililla en jaksa linkittää http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=879681&t=879681

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   7.7.17 09:58:34

Tuleeko tähän vielä jatkoa?

Lähettäjä: Tallipiika 
Päivämäärä:   16.8.17 19:00:02

toi on myös yks biisi.