|
Lähettäjä: Karoliina
Päivämäärä: 13.3.08 23:27:32
Illallinen
Vanessa olisi mielellään jättänyt illalliskutsun väliin, mutta hänen äitinsä pakotti tytön suorinta tietä purolle peseytymään kun oli kuullut tapahtuneesta.
- Ilmaista ruokaa! Ja voit tuoda minullekin jotain esiliinan kätköissä, äiti oli selittänyt kiihtyneenä.
- Kasvatin sinut viisaaksi tytöksi, nyt turha ylpeys pois ja menet sinne, oli ollut viimeinen kommentti ja Vanessa oli hipsinyt vähin äänin purolle.
Vesi oli jääkylmää ja saippuan karkeat kohdat jättivät punoittavat naarmut hänen iholleen. Hän ei edes tiennyt mistä hänen äitinsä toisiaan keitteli saippuaa, keho ja mieli kyllä puhdistuivat mutta iholle jäi hassu haju, samankaltainen kuin possuille tarjottavista jätteistä.
Illalla hänen äitinsä kiristi omalta äidiltä perimäänsä korsettia ja puki tyttärensä ylle ikivanhan tummanvioletin mekon ja nyöritti vielä selästä nauhat tiukalle.
- Muista sitten käyttäytyä, äiti puhisi tohkeissaan.
Vanessaa kylmäsi ensimmäisen kerran, hänen äitinsä luotti häneen, eikä tytöllä ollut aavistustakaan kuinka käyttäytyä.
Kävellessään majatalolle, niityllä häntä puhutellut nuori mies pysäytti Vanessan majatalon ovella.
- Aloitat uloimmasta, jos et tiedä, odota ja ota mallia, mies kuiskasi nopeasti tytön korvaan ja avasi sitten oven hänelle.
Vanessa olisi mielellään kiittänyt miestä neuvoista, mutta tämä oli jo kadonnut kun hän oli vetämässä ovea kiinni.
- Siinähän sinä olet, majatalon isäntä otti Vanessan avosylin vastaan ja ohjasi hänet takahuoneeseen, jossa oli hämärä kynttilävalaistus ja mitä hienoimpia astioita pitkän pöydän varrella.
- Istu, Filip tulee pian, isäntä veti Vanessalle tuolin.
Sitten mies katosi ja Vanessa istui hetken yksin ruokatilassa. Hänen edessään oli paitsi iso, matala lautanen, oli sen päällä vielä kulhokin, juomalaseja oli kaksi, aterimia tuhottomasti ja ennen kuin Filip saapui, alkoi isäntä kantaa pöytään ruokaa.
- Iltoja, kuului möreä tervehdys ja Filip istahti oitis vastapäätä Vanessaa.
- Älä suotta nouse, mies hymyili imelästi.
Nouse? Miksi Vanessan olisi pitänyt nousta?
- Alkupaloja? palvelijaksi tekeytynyt isäntä toi kalatarjottimen Vanessan eteen.
- Ei kiitos, Vanessa toppuutteli, kala oli raakaa ja näytti kummalliselta.
Filip sen sijaan mutusti kalaa oikein mielissään.
- Erinomaista, hyvin graavattu, mies hykerteli ja siveli välillä pieniä viiksiään.
Filip ei oikeastaan puhunut mitään, alkuun hän keskittyi vain syömään raakaa kalaa ja murustelemaan patonkia. Vanessan teki pahaa katsoa kuinka mies jätti syömättä osan ja välillä kun pöytää siivottiin, nuo herkkupalat vedettiin vain jätesankoon.
- No niin tyttö, mikä nimesi on? Filip aloitti kun pöytään alettiin kantamaan keitettyjä potaatteja savikulhossa, koko päivän haudutettua mureaa häränlihaa, kannullinen herkulliselta tuoksuvaa yrttikastiketta, sekä toiseen lasiin kaadettiin vettä, toiseen punaviiniä.
- Vanessa, tyttö vastasi viimein.
Ehkä se oli vähintä mitä hän voisi antaa tuolle miehelle, tarjosihan hän Vanessalle yhdellä kertaa puolenvuoden ruoat.
- Kaunis nimi, oletko koskaan käynyt tämän tup… maalaiskylän ulkopuolella? Filip uteli ja vilkaisi ahneesti kuinka majatalon kokki tuli itse leikkaamaan lihaa heille.
- Olen, kesällä pääsin viinitarhojen eteläisimpään osaan poimimaan! Vanessa innostui hetkeksi, mutta ymmärsi pian ettei Filip sitä tarkoittanut.
- Olet varmaan kuullut Pariisista? Filip johdatteli ja tyttö nyökkäsi.
Filip tosiaan osasi jaaritella, aivan kuin mies ei olisi saanut vuoteen puhua kenellekään, sen verran kautta rantain mies johdatteli Vanessaa kysymykseen, kiinnostaisiko tyttöä lähteä luomaan uutta elämää pohjoiseen.
- Ei, äitini on täällä, Vanessa vastasi oitis ja ymmärsi vasta sitten, että hänen edessään tosiaan oli lautasellinen ruokaa.
- No keskustellaan siitä kotvan kuluttua, syö ja juo, Filip kehotti ja otti aimo kulauksen viiniä.
Vanessan epävarmuus jäi Filipiltä tyystin huomaamatta, mies kun litki talonviiniä siihen tahtiin, ettei enää erottanut tytön parsittua pukua, sitä kuinka huonosti se istui neidin päälle tai millaisessa takussa tämän hiukset olivat. Ne kaksi perunaa ja pari siivua lihaa täyttivät Vanessan tyystin. Aikansa kuluksi hän nakerteli pieninä paloina patonkia ja maisteli viiniä, Filip puolestaan söi hyvällä ruokahalulla ja otti kahdesti lisääkin.
- Tyttöparka syöt niin vähän, Filip murjaisi ja hekotti lausahduksensa päälle.
Salamana seurasi jäätävän hiljainen hetki kunnes Vanessa tirskahti ja Filip jatkoi nauramistaan. Kaikesta huolimatta tytöllä oli todella orpo olo. Hänellä ei ollut aavistustakaan miksi hän söi juuri sillä itse Pirun hankoa muistuttavalla välineellä, mieluummin hän olisi vienyt ruoan suuhunsa käsin. Edes turruttava viini ei helpottanut hänen oloaan, vain sillä hetkellä kun viestinviejä, nimetön mies käväisi huoneessa, Vanessa tunsi olevansa turvassa, mutta sekin hetki oli nopeasti ohi.
- Jälkiruokaa! Filip hihkaisi ja pöydästä vietiin ruoat pois.
- Menee hetki, nauttikaa lisää viiniä, isäntä toi uuden pullon pöytään ja kaatoi ruokailijoiden lasit täyteen.
Vastoin tapojaan Filip suostui odottamaan. Nyt hän jäi aivan kahden Vanessan kanssa ja sen tilaisuuden hän hyödyntäisi.
Mies otti viinilasin käteensä ja nousi hieman horjahtaen ylös, käveli hitaasti pöydänviertä Vanessan päätyyn ja kumartui hieman tytön vierellä.
- Kuinkas vanha olet? Filipin hengitys haisi voimakkaasti viinille ja kylmänharmaat silmät harottivat kumpikin omiin suuntiinsa.
- 14-vuotias, Vanessa vastasi ujosti ja yritti painautua penkin selkänojan läpi.
- Naimaikäinen, Filip henkäisi hiljaa ja lähestyi hieman pelokasta tyttöä.
- Umh, Vanessa parahti ja pakotti siirtämään katseensa pöytään.
- Loistavaa! Filip riemastui tyhjästä ja heitti siinä rytäkässä viininsä pitkin seiniä.
- Mikä on loistavaa? Vanessa ihmetteli.
- Odotapa vain, Filip naurahti harvinaisen iloisesti ja omahyväisesti.
Jälkiruokana oli uuniomenoita makean kastikkeen kera, sekä rapeaa keksiä, parasta mitä Vanessa oli koskaan maistanut.
Kun nimetön mies tuli hakemaan Vanessaa ja saattamaan tätä kotiin, tyttö ei saanut mielestään Filipin kohtausta. Mitä kummaa mies oli saanut päähänsä?
- Toivottavasti iltanne oli miellyttävä, kauniita unia, mies kumarsi ja otti ensimmäistä kertaa hattunsa pois päästään.
- Kiitos samoin, Vanessa kiitti saattajaansa ja katseli miten pitkähiuksinen mies katosi yön pimeyteen.
|