Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: Nyt 
Päivämäärä:   19.4.19 13:53:43

Meillä on puolison kanssa alkanut kypsyä ajatus siitä, että laittaisimme korkin kiinni pysyvästi. On myönnettävä, että meillä on alkoholiongelma. Ei sellainen, kuten suomalaisissa perheleffoissa; meillä ei ryypätä kaatokänniä, eikä hakata vaimoa ja lapsia.
Hoidamme kumpikin työmme sujuvasti, humalassa emme riitele koskaan (selvänäkin vain harvoin – edellinen riita käyty joskus viime vuonna).

Mutta:
Olemme väsyneitä. Lösähtäneitä ja turvonneita. Aamut venyvät pitkiksi. Nukumme huonosti. Seksielämä tekee kuolemaa. Juomme paljon viiniä. Tonkka viikonlopussa ei ole harvinaisuus. Väkeviä juomme vain vähän. Olemme toisinaan pitäneet taukoja, sinänsä ihan onnistuneitakin; 3–8 viikkoa menee helposti. Ollaan sovittu esim. että vasta juhannuksena saa sitten ottaa. Tai jokin muu tavoite. Huomattiin, että siltikin elämä pyörii osin viinan ympärillä – sitä vain odottaa, koska saa korkata. Lakko ei siis toimi. Sen pitää olla loppu.
Lisää pontta antaa yhden ystävämme vielä vaikeampi alko-ongelma.

Haluaisin kuulla teidän muiden kokemuksia aiheesta. Tuntuu, että monikin on päätynyt sulkemaan korkin lopullisesti.
Mitä kävi? Miten on sujunut? Koska aloit huomata vaikutuksia? Saitko tukea jostakin tai joltakin?

Aurinkoista pääsiäistä :)

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: ----- 
Päivämäärä:   19.4.19 14:46:45

Meillä vähän sama tilanne. Kun lapset eivät ole kotona, avataan korkit. Toisaalta meillä ne illat myös piristävät suhdetta, peitto heiluu aina niinä iltoina, pelataan ja nauretaan yhdessä, jne. Mutta kyllähän se väsyttää, turvottaa ja laiskistuttaa.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: Nyt 
Päivämäärä:   19.4.19 16:07:55

Haluaisin tähän ehkä tueksi myös jonkinlaisen verkkovalmennuksen. En niinkään alkoon liittyen, vaan laihtumiseen.
En ole pätkääkään innostunut salitreenistä (kokeiltu on monesti) tai kotijumpista. Lähinnä oikeanlaiseen syömiseen, ateriarytmiin ym. liittyen.
Osaako joku suositella hyvää?

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   19.4.19 16:40:59

Pyydä joltain pt:ltä pelkkä ruokavalio?

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: Öö 
Päivämäärä:   22.4.19 01:17:40

No ei.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: Mm 
Päivämäärä:   22.4.19 18:24:14

Kokeilkaa muutama kuukausi. Jos ette huomaa eroa, niin sitten ei mitään.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: ---- 
Päivämäärä:   23.4.19 14:34:33

Suosittelen. Alkoholi ei ainakaan paranna elimistön kondista.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

LähettäjäKasper 
Päivämäärä:   25.4.19 14:02:49

Suosittelen lämpimästi, hyvän päätöksen olette tehneet. Alkoholistiperheessä kasvaneena kyllä se vaan vaikuttaa lapsiin, vaikkei mitään "ulospäin näkyvää" ongelmaa olisikaan. Ottakaa tilalle joku kiva harrastus tai uusi tapa, jota voi tehdä kun tekisi mieli. Moni vaihtaa esim. alkoholittomiin juomiin ensin ja sen jälkeen vissyyn tai limsoihin, tapaa juoda voi alkuun lieventää sillä. Pysyy kuitenkin alkuun helpommin se homma käsissä.

Pitäkää sopimus ettette korkkaa, saatte tukea toisiltanne, myös esim. parisuhdeterapia tai alko-ongelmaan perehtynyt terapeutti voisi olla teille yhteisesti hyvä juttu, tavallaan tulee sitten myönnettyä paremmin teillekin itsellenne se ongelma, että liikaa menee ja tehtyä jotakin. Häneltä myös saatte keskusteluapua, jos on asioita joista ette voi tai halua toisillenne jutella tai yhdessä käydä läpi vaikeita asioita. Vaikeimpia tilanteita on ehdottomasti olleet lopettamisen jälkeen lomat ja pidemmät vapaat.

Niihin kannattaa jo heti alkuun kiinnittää huomiota: keksikää vaikka kivaa koko perheen tekemistä näihin aluksi, jotta pääsette tekemisen pariin. Sen ei tarvitse olla mitään isoa, koska alkuun varmasti tekeminen ja liikkuminen on raskasta kun vieroitusoireet tulevat kuvioon mukaan, mukaan lukien tuo esille ottamasi halu ja odotus koska saa korkata. Juhlissa on hyvä pitää nollatoleranssi asian suhteen ainakin alkuun, lähtee helposti muuten takaisin valumaan vanhoille teille. Myöhemmin voi sitten pohtia kun sen aika tulee voiko juhlissa ottaa lasillisen vai pysyykö kokonaan erossa, joiltakin se onnistuu joiltakin ei, parhaiten itse oppii näkemään rajansa.

Katsokaa kannustukseksi esimerkkejä netistä ja hyviä asioita mitä pullon jättäminen teille tuo esiin taloudellisesti, seksuaalihalut heräävät ja mieli virkistyy, paino laskee todennäköisesti ja jaksaa tehdä ja olla kiinnostunut toistensa ja lasten asioista. Monelle käy niin että alkon korvaa syöminen, joten siihen kannattaa myös heti alkuun kiinnittää huomiota: meille kävi molemmille niin että kun korkki meni kiinni paino nousi vuodessa 20 kiloa, korvattiin herkuilla alko, ei hyvä ratkaisu! Nyt osataan jo ottaa muita asioita tilalle, puolisolla se on liikkuminen, lähtee lenkille kun tekee mieli ja itse menen salille tai ulkoilemaan että asia unohtuu. Vaikeaahan se on, sitä en kiellä, vielä näin parinkymmen vuoden jälkeenkin. Toki on sitten vielä kaikkia AA kerhoja, mutta me ei jotenkin koettu sitä omaksi paikaksi, kun yhtenä syksynä käytiin tapaamisissa. Kannattaa kuitenkin sekin vaihtoehto pitää avoimena. Netistä myöskin löytyy paljon apuja ja mikäli haluat, myös minulle saa pistää sähköpostia vertaistuen saamiseksi, en tuomitse ;) Tsemppiä <3

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: Kaisa 
Päivämäärä:   26.4.19 22:31:16

Jatkuva tissuttelu on ärsyttävää. Itse en sitä harrasta mutta tyttäreni avomiehen joka viikonloppuinen ryyppäys milloin milläkin verukkeella suoraansanottuna oksettaa.
Mies on laiska ja omahyväinen plösö. Muu ei kiinnosta kuin omat asiat.
Muuten makaa ja sotkee mutta annas olla kun tulee joku oma meno, joita on joka viikonloppu, ja arkenakin välillä, niin johan tulee vipinää.
Hänellä on omat rahat ja menot ja muut sitten kustantavat hänenkin olemistaan ...
Ei voi kun ihmetellä mistä tuollaisia ihmisiä oikein kasvaa...

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   30.4.19 01:23:46

18 vuotta ilman uuden vuoden lupauksena.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: pohojalaanen 
Päivämäärä:   3.5.19 15:55:03

Voihan sen korkin kiinni lattaa eikä se silti ole mikään raittiuslupaus.
Niin minä olen tehnyt 28 vuotta sitten, enkä vielä ole tarvinnut pulloon tarttua.
Ainut minkä ole tiettävästi tuona aikana menettänyt on krapula eikä se ole kovin suuri menetys se.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   5.5.19 20:52:08

Nimenomaan, kokeilkaa. Eihän se mikään lopullinen päätös silti ole.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   6.5.19 18:31:06

Kokeile, et mitään menetä :)

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: ..... 
Päivämäärä:   9.5.19 12:11:27

Kannattaa kokeilla, kyllähän se alkoholi rappeuttaa..

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   11.5.19 11:43:16

Korkki kiinni ja ruokavalio kuntoon. Sitten jaksaa taas :)

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   13.5.19 09:41:54

Tsemppiä!

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.5.19 10:07:31

Sama tilanne täälläkin. En ota usein, mutta kun otan, otan liikaa. Ei osaa lopettaa pariin-kolmeen.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: Nennu 
Päivämäärä:   5.7.19 03:57:22

Itsellä meni kiinni "vahingossa" puoli vuotta sitten. Aloin tauolle, joka venähti ja nyt en enää haluakaan aloittaa uudelleen. Aluksi olin pahalla tuulella ja koin maailman epäreiluksi. Muutaman kuukauden ja muutaman alkoholittoman tapahtuman jälkeen huomasin tämän olevan hyvä juttu. Tutustuin raittiuteen hieman enemmän kirjojen ja netin kautta ja luulen, että en palaa enää entiseen. Itse en ole juonut "liikaa", mutta pidin juomisesta kovin. Nyt olen kuitenkin pitänyt raittiudesta enemmän ja siitä, että voin tehdä asioita itse valitsemallani tavalla. Ei ole krapuloita, ei alkoholin sumentamia ajatuksia ja yllättävää kyllä nousuhumalan kaltainen ilo tulee nykyään ihan vain tapahtumiin tai juhliin valmistautumisesta. Ehdottomasti siis suosittelen!

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: ......... 
Päivämäärä:   8.7.19 08:26:45

Kuulostaa kyllä hyvältä. Täytynee yrittää itsekin.

  Re: Korkki kiinni – pysyvästi

Lähettäjä: & 
Päivämäärä:   8.7.19 17:27:28

kannattaa kokeilla, mutta lupauksia ei kannata tehdä! Lupaukset alkavat painaa mieltä ja mieli ahdistuu! Kun on juomatta jonkin aikaa, niin ei juomista enää edes kaipaa!

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.