Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

Lähettäjä: Ärsyyntynyt 
Päivämäärä:   7.10.18 17:53:14

Hain perjantaina uuden kissanpennun kahden aiemman kissan kaveriksi. Nyt talossa siis kolme kissaa. Perjantaina jo ihmettelin kissan pään ravistelua ja eilen hoksasin, että kyse on mitä todennäköisemmin korvapunkeista.

Laitoin myyjälle viestiä, että ovatko tarkastaneet korvat, ku ravistelee päätä voimakkaasti ja rapsuttaa lujaa ja usein korvia. Lisäksi korvat erittäin likaiset. Kerroin epäileväni korvapunkkia. Omilla kissoillani oireita ei ole ollut ja korvat puhtaat, joten on saanut alkunsa myyjän huostassa.

Myyjä vastasi aamulla, "olikin tarkoitus laittaa sulle tänään viestiä että tarkistaa korvat. Omalla kissallamme joka käy ulkona on myös, menemme huomenna eläinlääkäriin".

Tässä talossa oli siis useampia kissoja, heidän omia ja pihalla useampia koiria jotka pääsevät kuitenkin käymään sisällä. Pentujen emo, on heillä käsittääkseni sijoituksessa tms, että oli vain pennut tekemässä siellä. Emo oli lukittu toiseen huoneeseen muista kissoista, sillä kuulemma käy muiden kimppuun. Pennut olivat muiden kissojen kanssa.

Myyjä on kuitenkin selkeästi ollut tietoinen korvapunkeista, sillä eihän oireet nuin lyhyessä ajassa ala.. En voi käsittää, miten kehtaa myydä korvapunkillisen kissan taloon jossa jo ennestään kaksi kissaa, eikä kertonut siitä. Nyt alkaa mukava rumba hoitaa kaikki eläimet, tekstiilit yms, koska korvapunkkihan on tarttuva.

Hän myös kertoi madottaneensa pennut kolme kertaa, sillä emolla oli loisia, vaikka pennuthan pitäisi jokatapauksessa madottaa.

Nyt siis kysyisin, että voinko myyjää vaatia maksamaan lääkkeet kaikkien kolmen kissan korvapunkkien hoitoon?

  Re: Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

Lähettäjä: Ärsyyntynyt 
Päivämäärä:   7.10.18 17:54:46

Jos olisin tiennyt sillä olevan korvapunkkeja, olisi kissa saanut jäädä sinne.

  Re: Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   8.10.18 13:57:23

Kyllä menee omaan piikkiin vaikka kallis hoito onkin, ja sehän ei siis riitä että kissat hoitaa, talouden kaikki mahdolliset eläimet on hoidettava (koirat, kanit ym) koska tarttuu niihin kaikkiin. Olisi pitänyt tarkastaa kissa ottaessa, niin olisit huomannut asian. Valitettavan yleinen ongelma nykyään ihan hoitolastakin pennun ottaessa.

  Re: Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

Lähettäjä: Huolestunut 
Päivämäärä:   10.10.18 06:42:16

No ei kyllä muurenkaan vaikuta hirveän hyvältä kissojen kohtelusta siellä "kasvattajalla". Itsellä ainakin hälytyskellot soi jo tuossa kohtaa kun emo lukittu eri huoneeseen. Itse tekisin asap eläinsuojelu ilmoituksen niin hyvällä tuurilla tuollainen vastuuton pentutehtailu loppuisi!

  Re: Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

LähettäjäMiuku 
Päivämäärä:   10.10.18 12:17:43

No jos ottaa kissan pentutehtaasta niin mitä muuta voi olettaa. Korvapunkit tuskin on ainoat ötökät mitä siitä elukasta löytyy, ole tyytyväinen jos selviät pelkillä madoilla eikä tarvitse alkaa tapella esim. alkueläimiä vastaan. Ihan omasta pussista pääset maksamaan oppirahoja, ihme kun sait edes ilmoituksen punkeista.

  Re: Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.10.18 02:36:55

Miten kehtaat tukea tuollaista toimintaa?, Kannattaako ottaa niitä kissoja ihmisiltä, jotka antaa elukoidensa juosta pitkin maita ja mantuja, eivätkä piittaa terveydestä muutenkaan? Kunhan saa kivoja pentuja ja mahdollisesti taskurahat ja se siitä.

Jos ostat kissan osta aina pentu joka on madotettu, sirutettu ja siru vähintään omistajarekisterissä ja rokotettu.

Jos ostat suoraan kasvattajalta, osta vain sellaiselta, joka tutkii vanhemmat ennen astutusta.

Älä osta kissaa taholta, joka antaa kissojen juoksennella vapaana.

Kun tuet tuollaista toimintaa, se jatkuu. Toivottavasti opit jotain tästä kokemuksestasi.

  Re: Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.10.18 20:27:50

^kyllähän ne syntyneetkin pennut kodin tarvitsevat. Ties minne hylätyksi joutuvat jos kukaan ei osta niitä. Eikä omistajat kuitenkaan niitä asiallisesti lopeta.

  Re: Uudella kissanpennulla korvapunkkeja

Lähettäjä: 1ssu 
Päivämäärä:   16.10.18 18:52:46

jos näkee että jossain on pentutehtailua siitä pitää AINA tehdä ilmoitus! muuten se ei lopu koskaan ja eläimet kärsivät! toivottavasti edes joku on jo tehnyt paikasta
ilmoituksen.sillä muuten se ei ikinä lopu.näin se on. tehtailu saadaan loppumaan vain jos siitä tehdään ilmoitus.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.