|
Lähettäjä: Toivoton.
Päivämäärä: 24.12.17 00:35:20
Rakastuin häneen, reilusti vanhempaan mieheen jo kaksi vuotta sitten. Tosin jatkuvasti toivon ja yritän itselleni uskotella, että mitään tunteita ei ole. Yhtä aikaa vihaan häntä ja rakastan.
Olimme tunteneet jo kauan. Yhteinen retkemme derbyraveihin viimevuonna sinetöi kaiken. Hän piti kättä reidelläni, kädessäni tai poskellani koko pitkän automatkan. Perillä emme juuri jutelleet, mutta sama toistui paluumatkalla. Kun hän jätti minut kotiini menevän tien risteykseen - hän suuteli minua pitkään. En vastustellut, mutta en myöskään vastannut suudelmaan. Samalla hetkellä kuitenkin tiesin, että hän oli se mies jota minä olisin tarvinnut - myöhemmin kuitenkin kuulin että hänellä on ollut muitakin naisia kierroksessa.. Useita. Ja se sai minut empimään.
Kuukausi tämän jälkeen eräissä juhlissa mies haukkui minut pystöön. Kylmäksi, tunteettomaksi naiseksi joka välittää vain itsestään. Se sattui niin paljon, että istuin vain kotona viikon. En syönyt enkä juonut. Tänäkin päivänä kun muistan miten hän minua katsoi, tulen todella surulliseksi.
Minä vihaan häntä ja samalla rakastan. Tunnen itseni heikoksi.. Ja haluan päästä hänestä yli - mutta miten??
Ei auta toiset miehet, ei viina (en juo päihtymistarkoituksessa) eikä edes aika. Yli vuosi on jo kulunut.
Koskaan en ole kokenut vastaavaa ja pelkään, että jos päästän tästä tunteesta irti - en voisi koskaan kokea vastaavaa.. Silti haluan saada tämän loppumaan!
Kertokaa hyvät ihmiset, mikä tähän auttaa? Myös kohtalon toverien tarinat on tervetulleita!!
Kiitos.
|