Lähettäjä: Ymmällään 
Päivämäärä:   18.3.17 19:15:39

Olen yrittänyt jo vuosia tarkastella omaa käytöstäni, kun en ymmärrä miksi minusta tuntuu ettei kukaan tykkää minusta. Olen 26 vuotias ja minulla on siis muutamia ystäviä joiden kanssa olen silloin tällöin yhteyksissä. Tapaan ystäviä ehkä kerran kuukaudessa, mutta tekstailemme viikottain. Muuten aika menee töissä ja tallilla. Olen sosiaalinen ja juttelen tallilla ihmisten kanssa, mutten ole sen läheisempi kenenkään kanssa.

Olen viime vuosina karsinut elämästäni ihmisiä joiden koen käyttäytyvän ilkeästi minua kohtaan ja joiden ympärillä ei ole hyvä olla. Ongelma on vain siinä, että tätä menoa minulla ei ole enää ketään.

Luonteeltani olen sellainen, että tykkään pitää hauskaa mutta myös puhua syvällisiä. En pidä riitelystä vaan haluan aina puhua asiat heti selväksi ja kertoa jos joku vaivaa.

Tässä onkin ongelman ydin, miksi ihmiset suuttuvat aina minulle kun kerron jos heidän käytös on esimerkiksi loukannut minua ja sitten he oikeastaan katkaisevat välit. Mielestäni olen kiltti ihminen ja en ole vihainen kun kerron tunteistani vaan yritän saada rakentavaa keskustelua aikaiseksi mutta aina toinen osapuoli suuttuu oli se sitten kuka tahansa. Itse taas pidän kun minulle tullaan avoimesti puhumaan vaikka olisikin jotain negatiivista. En vain tykkää teeskentelystä ja siksi haluan aina selvittää asiat ja kertoa suoraan mutta ystävällisesti miltä minusta tuntuu.

Mielestäni puhun ystävällisesti, mutta miksi kaikki suuttuvat minulle? Pitäisikö huono kohtelu tms vain kestää ja teeskennellä?

Lähettäjä: Jäbä 
Päivämäärä:   18.3.17 19:32:42

Osa varmaankin narsisteja, jotka kokevat särön imagoonsa ja egoon.

Lähettäjä: Ajahka 
Päivämäärä:   19.3.17 00:25:26

Älä alistu muiden ovimatoksi. "Ihmiset saavat mielummin vihata minua sellaisena kuin olen, kuin rakastaa minua sellaisena, mitä en ole," sanoi joku viisas joskus. Jos kuvittelet itsesi vanhemmaksi, sanotaan nyt keski-iän ylittäneeksi, oletko varmempi itsestäsi jos vain teeskentelet ihmissuhteesi vai kun pysyt todellisena, omana itsenäsi?
Samaistun kokemukseesi kyllä, valitettavasti. Pystytkö kysymään keneltäkään, miksi hän suuttui sinulle? Entä pystytkö havainnoimaan toisten tunne-elämää tarpeeksi? Joskus ihmisen tarve tunnepuolen vastaanotolle keskustelussa ei kohtaa toisen kanssa, ja tuloksena on riita. (Vaikutteita dialektisestä käyttäytymisterapiasta, tunnesäätelyn osasta)

Lähettäjä: Heips 
Päivämäärä:   25.3.17 21:49:47

Hyvin sanottu Ajahka, juuri noin. Jos et kelpaa sellaisena kuin olet parempi olla niiden yhden tai kahden hyvän kaverin seurassa. Rehellisyys on ihmissuhteissa perusta etkä ole tehnyt mitään väärää jos myönnät loukkaantuneesi. Suomalaisessa kulttuurissa vaan on tabu että tunteista ei saisi puhua eikä niitä näyttää joten jotkut voivat kokea sut jotenkin outona jos avaudut.

Lähettäjä: Topi 
Päivämäärä:   27.3.17 14:10:51

Kauhean vaikea sanoa. Sellaisena kuin nyt kuvaat kuulostaa, että ehkä näiden ihmisten mukana et paljon menetäkään.
Toisaalta tuli mieleen kun ystävystyin ihmisen kanssa, joka (tutustuttuamme paremmin) teki kaikesta pienimuotoista draamaa ja tunnekuohua, koki jatkuvasti toimintani jotenkin suhteessa itseensä, oli mustasukkainen (sillä lailla kuin koulussa lapset on joskus mustasukkaisia kavereista). Jatkuvasti hän halusi käsitellä tunteitaan juuri suhteessa minuun. Jokainen tapaaminen johti analysointiin ja totuuskomissioon ja aina olin jotenkin häntä loukannut. En ole tällaiseen törmännyt ennen, enkä jälkeen, häneen tutustumiseni. Koko ajan piti pelätä mistä hän pahastuu, teki mieli salailla jos olin ollut muiden ystävien seurassa tai suunnitellut jotain ilman häntä. Aina kun hän lähestyi oli pelko perseessä, että "mitä nyt taas". Se oli todella raskasta.

Lopulta totesin, että itseäni suojellakseni minun on pidettävä eroa häneen. Hän rupesi todella ilkeäksi torjunnan jälkeen, kommentoi Facebook-sivullani siten, että muut ystävät alkoivat ihmetellä kuka tää sekopää on. Blokkasin viestini näkymästä häneltä (minkä hän tietysti huomasi) mutta en poistanut kavereista, koska edelleen muistin miten kiva ihminen hän oli sen kaiken epävarmuutensa ja siitä seuraavan hankaluutensa takana. Hän poisti minut Facebook-kavereista ja ehkä vuotta myöhemmin pyysi takaisin ja pyysi anteeksi käytöstään.
Olemme kohteliaan ystävällisissä väleissä, mutta kieltämättä yhä pelottaa, enkä uskalla antaa kaveruuden syventyä ystävyydeksi.